Tunteiden vuoristorataa

Otin Facebookin ja päiväkirjan esille, ja aloin muistella kulunutta vuotta. Miten paljon kaikkea ehtikään tapahtua...

Tammikuu

Olin kotiutunut Suomeen, muuttanut korisjoukkueemme jenkkivahvistuksen kanssa yhteiseen kaksioon Espoonlahteen. Tammikuun puolivälissä aloin treenata koripalloa. En voi edes kuvailla, kuinka innoissani olin. Tammikuun 26.pv pääsin kirjoittamaan tämän Facebook-päivityksen:

Ekan/vikan korismatsin kunniaksi polvi leikkauskuntoon. Onneksi on noin hyvä joukkue, että ne vie EBT:n takaisin SM-sarjaan ilman muakin. :) Unelma Pelastusopistoon pääsystä viivästyy tältä erää, mutta ehkäpä sinne pääsy tuntuu sitten joku päivä vielä paremmalta. Parantumisprosessi on jo alotettu suklaalla. :)

Helmikuu

Helmikuussa olin rikki. Silloin minulla oli tarkoitus olla Pelastusopiston lihaskuntotestit, mutta se päivämäärä peruuntui ja tilalle tuli polvileikkaus.

Maaliskuu

Pohjakosketus? Päiväkirjasta:

On ollut niin perhanan kurjaa, ettei ole ehtinyt ees päiväkirjaa kirjottaa. Nyt väännän opponointia huomiseks ja aamulla pitää mennä tekee yks koulutehtävä. Duunit on rankkoja. Väsyttääkin niin, ettei meinaa hereillä pysyä. Piti mennä salille, mutta nukahdin. Rahat ei riitä. Miten selviin vuokrasta? Pitäis vielä autokin tankata...

Korisjoukkueeni EBT pääsi SM-sarjaan, mikä oli aivan mahtavaa, mutta samalla myös katkeransuloista, koska en itse ollut mukana voitonjuhlissa.

Huhtikuu

Muutto Tampereelle yhteen mieheni kanssa. Enemmän duuneja lastensuojelulaitoksessa. Rahatilanne alkoi taas olla parempi ja salikortinkin sain hommattua.

Ensimmäinen leipomus omassa yhteisessä kodissa. Ymmärrätte varmaan, miksen kirjoita ruokavinkeistä... :D

Toukokuu

Vietettiin tupareita. Käytiin Lontoossa: Arsenalin matsi, hyvää ruokaa, liikaa shoppailua ja Leijonakuningas-musikaali. Varasin lihaskuntotesteihin ajan. Aloitin kesätyöt. Olin luokkakokouksessa. Vietin synttäreitä. Olin elämäni ensimmäisissä polttareissa. Sain ottaa ensimmäiset varovaiset juoksuaskeleet.

Kesäkuu

Olin vetämässä ripareita kotimaassa ja ulkomailla. Testeihin enää pari kuukautta, ja penkkitulos oli vasta 20x45kg ja kyykkytulos 15x45kg. Paljon tekemistä ja treenimotivaatio hukassa. Mies vaihtoi kanssani samalle salille, ja aloin saada treenistä taas kiinni.


Heinäkuu

Suomiajelua sukulaiselta ja ystävältä toiselle. Lisää leirien vetämistä. Lisää testeistä jännittämistä. Blogin perustaminen! Matkaoppaana työskentelevä kaverini teki Suomi-lomallaan matkan myös Tampereelle luokseni. :)

Elokuu

Bulgarian matka, mökkireissu, kesätöiden loppu, pääsykokeet. Juoksutreenien aloittamista ja siitä nousevaa epätoivoa. Opinnäytetyön tekoa ja Niilo-koiran hoitoa. Ystäväpariskunnan häät.

Syyskuu

Työt alkoivat nykyisessä työpaikassani. Cooperi-treenien kanssa "pientä" epätoivoa. Kertausharjoitukset ja lisää Niilo-koiraa sekä opinnäytetyötä.

Lokakuu

Visiitti Jämsän paloasemalla. Iso pettymys pääsykokeissa. Arkeen palaamisen helpotus. Kasarikemujen järjestäminen, opinnäytetyön valmistuminen ja pidempiin juoksumatkoihin hurahtaminen.

Marraskuu

Tuli pinkaistua pari puolimaratonia ja järjestettyä parhaalle kaverille polttarit. Tuli valmistuttua sosionomiksi ja kirkon nuorisotyönohjaajaksi!

Joulukuu

Aloitin Fitkini Challengen, juhlin joulua, kirjoitin uuden työsopimuksen, yritin maratonia. Järjestin valmistujaisjuhlat sukulaisille ja kavereille.

All in all

Tämä vuosi ei todellakaan ollut odotuksieni kaltainen, mutta kaikessa kamaluudessaan todella ainutlaatuinen. :) Ja kuten tästä pikakelauksesta voi huomata, nousujohteinen! Toivottavasti 2016 on se vuosi, kun unelmat toteutuvat. Peukut pystyyn!

Hymiö smileUnelma pelastusopistoon pääsystä viivästyy tältä erään, mutta ehkäpä sinne pääsy tuntuu sitten joku päivä vielä paremmalta. Parantumisprosessi on jo alotettu suklaalla 

Hymiö kikiHelmikuu

Joulukinkut ei salilla sula

Meidän salilla ei joulukinkkuja sujatella. Pahaa aavistamatta raahauduin eilen illalla salille, ja siellä se oli ottamassa minua vastaan: rasia täynnä Marianne-karkkeja!! Ne olivat sopivasti etureisilaitteen vieressä, jossa treeniohjelmani mukaan vietin kovasti aikaa.

Mutta eipä se haittaa. Joulukiloja minulle ei tänä vuonna kertynyt ensimmäistäkään (vaikka en noudattanutkaan minkäänlaisia ruokavalioita, vaan vedin normaaliin tapaan jouluruokia), ja nuokin salilla syömäni karkit meinasivat mennä suoraan käsilihaksiin. Joten pitääpä tänään mennä katsomaan, onko karkkeja jäänyt jäljelle vielä tämänkin päivän treeneihin... ;)

Pieniä askelia kohti unelmaa

Välillä unelmat tuntuvat niin kaukaisilta, että ne melkein unohtaa. Ei ihan - jossain taka-alalle ne vaikuttavat - mutta vahvasti arjen alle painautuneina. Kun työt pyörivät päivästä toiseen omalla painollaan ja treenit menevät omaan tahtiinsa eteenpäin, ei todellakaan käy joka päivä mielessä se, miten voisin päästä tänäänkin hieman lähemmäs omia tavoitteitani. Kun joku kysyy, mitä minä aion tehdä ensi vuonna, huuliltani lipsahtaa vastaukseksi "töitä". Sanon sen, vaikka pidän ensi vuoden isoimpana tavoitteena päästä opiskelemaan palomieheksi.

Kun joku kyseenalaistaa, onko järkevää edes hakea opiskelemaan palomieheksi, kun palkka ei nouse ja työ on luultavasti yhtä rankkaa kuin nykyinenkin työ, huomaan miettiväni, että ei kai se kovin järkevää olekaan. Jos olen kuvitellut tekeväni päätökset järjellä, niin kyllä tässä tapauksessa ainakin mennään ihan sydän edellä. Kyllähän se olisi helppoa ja järkevääkin olla tässä, kun kaikki menee ihan hyvin. Olla tässä ja mennä eteenpäin valitsemallani tiellä.

Tänään työmatkalla ohitseni ajoi paloauto. Sellaisissa hetkissä unelmat eivät tunnu enää niin kaukaisilta, vaan itse asiassa pelottavankin lähellä olevilta. Siellä se auto menee, ja minä olen menossa ihan väärään suuntaan ja väärään työpaikkaan. En minä ajattele valinneeni väärin silloin, kun lähdin opiskelemaan sosiaalialalle. Ei kai niin kasvattavaa kokemusta voi katua. Ehkä en olisi edes ollut valmis palomieheksi yhtään aikaisemmin. Mutta itsensä huijaamista olisi jymähtää tähän. Kenties uusi ala ei olekaan askelia taaksepäin, vaan jatkoa jo nähdylle ja koetulle?

Ilmoittauduin eilen ajokoulun C-kortin opetukseen. Se pitää olla ajettuna ennen koulun alkua, koska muuten ei ole paloauton rattiin asiaa. Ensimmäiset teoriatunnit ovat tammikuun puolivälin jälkeen, ja teoriatunnit ja ajotunnit varmasti tulee suoritettua kevään aikana, vaikka niitä kävisikin töiden ohessa rauhassa. Pieniä askelia kohti isoa unelmaa. :)

Josko minäkin vielä joku päivä ajaisin tällaista!

Cooper-treenit aloitettu

Me tehtiin eilen taas muutaman päivän jälkeen paluu kuntosalille. Hölkyteltiin raikkaassa ilmassa salille ja jotenkin jaksettiin juosta vielä treenin jälkeen takaisinkin. Tänään tein ennen salitreeniä pienen juoksukokeilun. Juoksin ensin 12 minuuttia vauhdilla 10km/h, mikä vastaa parin tonnin cooperia. Kiristin 12 minuutin jälkeen vauhtia, ja juoksin seuraavat 9 minuuttia 11km/h (2200m vauhtia) ja viimeiset 3 minuuttia 12km/h (2400m vauhtia).

Juoksu tuntui hyvältä ja niin myös motivaatio. Tuntuu mukavalta laskeskella mahdollisia tuloksia ja niiden parantamisia. Jos ensi viikolla juoksisin 12 minuutissa 2400 tai 2500 metriä, kuinka lujaa jaksaisin juosta sitä seuraavalla viikolla... Aika ihana tunne juosta, kun kunto ei välttämättä ole enää aivan surkea. Ei tarvitse olla ihan kuollut jokaisen juoksutreenin jälkeen, vaan paukkuja voi jäädä vähän varastoonkin. Voi tehdä oikeasti peruskestävyystreenejä, eikä syke ole aina lähellä kahtasataa.

Tammikuun 11. päivänä tulee hakuohjeet Helsingin pelastuskouluun hakemisesta. Edelleen arvon sen kanssa, hakeako vai ei. Katsotaan sitä sitten lähempänä. Nyt lähden siitä lähtökohdasta liikkeelle, että cooper-tuloksen hinaan ylös niin nopeasti kuin mahdollista, ja Kuopiossa toukokuussa olen siinä kunnossa, että 2800 metriä tulee pingottua ilman pienintäkään jännitystä. Taisin lupailla, että silloin menee reilusti enemmänkin. Kyllähän se 3000 metriä kuulostaisi kivalta... :)

Joulusta selvitty

Olipa ihana joulu! Täytyy hehkuttaa jopa niin paljon, että tämä taisi olla yksi parhaista tähän mennessä. :)

Me ajeltiin mieheni kanssa Espooseen keskiviikkona iltapäivällä. Miestä varmaan jännitti enemmän kuin minua, koska tämä oli hänen ensimmäinen joulunsa meidän poppoon luona. :) Keskiviikko-ilta meni kummitätini perheen kanssa joulua valmistellen ja myös jo vähän juhlien. Sain myös välillisenä lahjana liput Cats-musikaaliin Lahteen helmikuulle. Lahja oli todellisuudessa serkuilleni, mutta äiti lupasi ottaa minut mukaan reissuun (varmaankin loistavan seurani takia). Hauskaa mennä näkemään se musikaali, koska yläasteaikainen ystäväni on musikaalissa mukana sirkustaiteilijana.

Jouluaattona meille tulee perinteisesti tädin perhe sekä mummi kylään, ja syömme porukalla riisipuurot ja juomme glögiä. Viimeisen kymmenen vuoden ajan olemme käyneet myös papan haudalla. Meidän perhe ja suku on ollut aina aika kovia laulamaan, ja papan haudalla olemme perinteisesti laulaneet Maa on niin kaunis -virren. Se soi kauniina ja haikeana hautausmaan yllä, ja minulle se hetki kertoo ikävästä. Kymmenen vuotta on vierinyt mieletöntä vauhtia. Tuntuu kipeältä ajatukselta, että itselle rakas avopuoliso ei ole koskaan ehtinyt pappaani tavata. Mutta ehkä pappa on jossain pilven päällä hyvillään siitä, että lapsenlapsilla elämä menee mukavasti. :)

Papan haudalta lähdimme muutaman mutkan kautta kotia kohti. Kävimme viemässä vanhainkotiin yhdelle vanhukselle joululahjan ja laulamassa muutaman biisin Tapani Rautavaaraa. Sitten kävimme ystäväni Saaran kanssa pienellä kävelylenkillä päivittelemässä sitä, että hänen häihinsä on enää kolme viikkoa aikaa...! :O

Kotona pistimme jouluruoat tulille ja söimme. Jouluruoat ovat ihan parasta herkkua, mitä tiedän. Kyllä siinä kauan meni, että sain nirson mieleni ottamaan lautaselle muutakin kuin kinkkua ja perunaa, mutta nykyään syön melkein kaikkea, ja mielellään vaikka toista viikkoa... :D

Ruoat meni ennen kuin kamera ehdittiin ottaa esille, mutta tässä joulukuusi... :D

Ruoan jälkeen saimme puhelun Tansaniasta Allen-nimiseltä mieheltä, joka asui lähemmäs 10 vuotta sitten meillä vajaan vuoden verran. Laulettiin siinä puhelimen välityksellä muutamat joululaulut, ennen kuin avasimme lahjat. :)

Lahjoja tuli tänä vuonna kyllä isompi määrä kuin pitkään aikaan. Lahjakortit taisivat olla joulun kuuma sana, koska olemme menossa ainakin ajamaan kartingia, pakenemaan Room Escapesta ja katsomaan Taivaslaulu -teatteria (plus se Cats-musikaali!). Lisäksi sain mieheltäni varmasti tarpeeseen tulevan 100 euron lahjakortin kampaajalle. Olen nimittäin käynyt viimeksi kampaajalla 1,5 vuotta sitten... Sitä kaksihaarasten määrää... :D

Minä annoin veljelleni ja hänen vaimolleen Huhupuhetta -pelin, joka oli tosi hauska, vaikka itse sanonkin. Se on tavallaan rikkinäinen puhelin piirtämällä. Naurusta ei ollut tulla loppua, kun yritimme arvailla mielikuvitusystäviä, viidakonkuninkaita ja identiteetti varkaita... :D Vaikka melkein kaikki meistä on ainakin hieman kilpailuhenkisiä, tässä pelissä emme edes laskeneet pisteitä. Oli hauskaa. :) Tuli ihan sellainen olo, että voisi ostaa kyseisen pelin itsellekin, ja pistää peli-illan pystyyn!

Nukkumaan taidettiin ennättää vasta yhden-kahden aikaan, mutta kerrankos sitä jouluna valvoo. Tänään ajelimme takaisin Tampereelle, ja hyppäsimme juhlapöydästä toiseen. Menimme nimittäin viettämään joulupäivää mieheni isovanhemmille. Mieheni vanhemmat viettävät tämän talven Kanarialla. :) Heitä muistimme tällä upealla itse piirretyllä joulukortilla... ;D

Mites teidän joulu meni? Perinteiden mukaan, vai oliko siinä jotain uutta ja ihmeellistä? :)

Harmaa voi olla myös kaunista

Iloitsen toki mukana kaikkien teiden kanssa, jotka odotatte huomista talvipäivänseisausta ja sen tuomaa kevään odotusta. Harmittelen myös teidän mukananne, jotka olisitte toivoneet valkoisen joulun. Mutta samalla olen myös aika tyytyväinen tähän, enkä välttämättä edes haluaisi muuttaa mitään. Ei kai kukaan oikeasti voi ajatella, että joulussa tärkeintä olisi luminen maa? Eikä kukaan varmaan ajattele, että valon lisääntyminen luonnossa automaattisesti toisi lisää onnellisuutta omaan elämään?

Minulla meni tänään muutama tunti aamusta, ennen kuin sain itseni potkittua ylös sohvalta ja salille. Laitoin päälle harmaan paidan ja harmaat housut, ja ne kuvasivatkin varsin hyvin tuntemuksiani. Harmaasta tulee helposti mieleen syksy, ja harmaasta syksystä taas tulee mieleen ankeus ja masennus.

Minä kävelin salille, kuten yleensä teen. Salille on ihana kävellä, koska matkani kulkee pienen puiston läpi, jota koristaa kaunis lampi. Takaisin salilta kävellessäni otin muutaman valokuvan. Oloni oli edelleen harmaa, mutta siihen väriin en yhdistänytkään ankeutta ja masennusta. Miksei harmaa voisi olla rauhallinen ja kaunis? Miksei se voisi olla myös tyytyväisyyden väri? Harmaa ei vaadi mitään, ei edes suuria tunnekuohuja. Minun harmaani on rauhallinen ja tyytyväinen.

Olen odottanut joulua ehkä enemmän kuin koskaan. En ollut pienenä jouluihminen, joulu oli oikeastaan aika stressaavaa aikaa. Perinteisiin kuului lahjoista murehtiminen ja siivoamisesta riitely. Siinä ei paljon luminen maa mieltä piristänyt. Viimeisten vuosien aikana lumi ei todellakaan ole ollut jouluisin itsestäänselvyys, mutta jos totta puhutaan, sillä ei ole ollut joulun onnistumisen kannalta mitään väliä. Ja tämän sanoo henkilö, joka pitää lumesta, pakkasesta ja talvesta, ja tekisi mielellään jouluaaton kunniaksi etupihalle lumienkelin, laskisi pulkalla tai olisi lumisotaa!

Tärkeää on ollut olla jouluisin perheen kanssa. Tärkeää on ollut nähdä sukulaisia ja käydä papan haudalla. Tärkeää on ollut syödä hyvin ja tärkeää on ollut voida hyvin. Tärkeää on ollut kuunnella joulumusiikkia sekä laulaa niitä perheen kanssa, ja tärkeää on ollut nauraa sille, miten kukaan ei muista sanoja ja laulu lähtee liian korkealta tai matalalta. Tärkeää on ollut muistella joulun alkuperäistä merkitystä ja huomata mistä kaikesta on aihetta olla kiitollinen. Joulu on rakkauden juhla, ja rakkautta haluaisin etänä lähettää kaikille niille, jotka kokevat jouluna olonsa yksinäiseksi. Se on minun silmissäni murhe eikä se, missä olomuodossa H2O taivaalta tippuu.

Tällaisia mietteitä jouluviikon ensimmäinen päivä on herättänyt. Saa nähdä, mitä loppuviikko tuo tullessaan! :)

Maraton

Tänään oli siis tarkoitus juosta maraton juoksumatolla. Kaveri Hanna tuli tänään klo kymmenen jälkeen Tampereelle, ja kaupan kautta oli tarkoitus lähteä salille juoksemaan. Käytiin muutamalla salila ennen kuin löydettiin itsellemme sopiva. Elixialla oli sen verran iso määrä juoksumattoja, että kehdattiin mennä valtaamaan niistä pari itsellemme. Eli ei muuta kuin vessan kautta juoksumatolle!

Juoksu ei kyllä kieltämättä tuntunut kevyeltä missään vaiheessa. Aloitin vauhdilla 9km/h, mutta psyykkasin itseäni ensimmäisen tunnin yli sillä, että ensimmäisen tunnin jälkeen lasken nopeutta. Ensimmäinenkin tunti siis tuntui rankemmalta, kuin viime viikolla juosta 10km/h. Noh, juoksin kuitenkin ensimmäisen tunnin aikana yhdeksän kilometriä, josta jatkoin vauhdilla 8,5km/h. Sitä juoksin puolimaratonin loppuun asti, eli 21 kilometriin. Siinä vaiheessa mieheni tuli kaverinsa kanssa salille treenaamaan. Saatiin pullot täytettyä ja valokuvat otettua. Hymyä riitti vielä tuossa vaiheessa...

Tässä sitä mennään! :D

Sitten alkoikin aika jyrkkä alamäki. 23 kilometrin jälkeen kävelin ensimmäisen kerran, ja sen jälkeen juoksin enintään 500 metrin pätkiä kävelyn lomassa. Tavoitteena oli pystyä jokaisella kilometrillä juoksemaan, mutta siitäkin tavoitteesta aloin pikku hiljaa hyytyä. Ihan mahdottomalta tuntui juokseminen, ja maraton alkoi olla tosi kaukainen haave. 30 kilometriin asti sinnittelin edes jollain tavalla mukana, ja sen jälkeen heitin hanskat tiskiin. Kävelin loppuverryttelyt matolla ja sen jälkeen siirryin venyttelypuuhiin. Hanna sai hienosti vedettyä maratoninsa läpi, ja sen jälkeen suihkun ja pizzerian kautta kotiin! :D

Siellä se Hanna pinkoo, mulle riitti jo!

Elämän pisin lenkki on nyt siis vedetty ja mieli epäonnistuneesta maratonista rippumatta tosi hyvä! Parasta tässä on, että loppuverryttelyjen ansiosta saatan olla jopa kykenevä aloittamaan tulevan viikon salitreenit ihan suunnitellusti. :) Maratonia pitää kokeilla uudestaan vaikka keväällä, vähän taas paremmalla juoksukunnolla! Nyt aion siirtää katseen kohti Cooper-treenejä. Eli lyhkäisempää ja vauhdikkaampaa lenkkiä tiedossa. Vaihtelu virkistää!

LOMA

Oi voi tätä aikuisuutta. Vielä vuosi-pari sitten joululomat olivat kolme viikkoa pitkiä ja kesälomat 2,5kk pitkiä, mutta nyt tämä yksi viikko lomaa kuulostaa ruhtinaalliselta ja ihanalta :D Astuin vapauteen klo 14 ja saatoin tehdä muutaman piruetin matkalla autolle. Seuraava työvuoro on vasta Tapaninpäivänä!

Työpäivä meni muutenkin mahtavasti, nimittäin sain pomolta käsiini uuden työsopimuksen. Se jatkuu maaliskuuhun asti, jolloin sitten pomppaan tekemään taas eri sijaisuutta (saman talon sisään ja samaa työtä, eli mikään ei muutu). Tulevaisuus tuntuu ihanan selkeältä ainakin seuraavan puolen vuoden ajaksi.

Kotiin lähtiessäni pomo tuli vielä ovelle toivottamaan hyvät lomat ja kiitti viimeisistä parista työpäivästä, jotka olimme työvuorossa kaksin (yleensä työvuorossa on yksi työntekijä enemmän, joten nuo päivät ovat varsin kiireisiä ja rankkoja). Hän sanoi työskentelyn kanssani sujuneen mukavasti ja helposti kanssani. Ihanaa lähteä joulunviettoon positiivisen palautteen kera. :)

Toinen työkaverini tuli sen jälkeen huikkaamaan, että vapailta palatessani löydän hänet ihmisrauniona toimiston nurkasta... Hauska vitsi, mutta valitettavasti siinä saattoi olla vähän todellisuuttakin mukana. :D Tsemppiä kaikille teille joulun raatajille, ja ihanaa lomaa kaikille onnellisille lomailujen aloittajille!!

Hymyllä ei rajaa, kun pääsee vapaapäivien viettoon! :)

Back on track

Kiitos tsempeistä y'all, teidän viestejä oli ihana lukea tänään aamulla herätessä :) Pienet mukavat jutut näköjään vaikuttaa, tai sitten olin vain jo tottunut työntekoon kolmantena vapaiden jälkeisenä työpäivänä, koska koko päivä meni kaikesta vääntämisestä ja kiireestä huolimatta aika ihanasti. Yksi nuori jopa kertoi koulupäivän jälkeen, että hän oli ollut koko koulupäivän pirteä, koska minun aamuinen "hyperaktiivisuuteni" (pöh...) oli tarttunut häneen. :)

Töiden jälkeen kävin myös 20 min juoksulenkillä, mikä tuntui henkisesti ja fyysisesti hyvältä. Ylihuomiseen mennessä ei tietenkään enää mitään ihmeitä tehdä, mutta toisaalta odotan vain, että koitos olisi jo ohi. Olen aivan satavarma, etten lähtisi maratonia edes yrittämään, jos en olisi mainostanut sitä täällä blogissa joitain viikkoja sitten ihan päivämäärän kera. Se kai siinä mainostamisessa idea olikin...

Täytyy kyllä sanoa, että tässäkin tulevassa koitoksessa oikeastaan parasta on se, että tämä ystäväni Hanna aikoo tulla sitä kanssani Tampereelle yrittämään. Jossain vaiheessa Tampereelle muuton jälkeen harmittelin läheisilleni, että muutto toiselle paikkakunnalle kyllä näyttää varsin nopeasti, ketkä kaveripiirissä säilyvät ja ketkä eivät. Harmittelin nimenomaan siksi, että minusta tuntui siltä kuin 90% kavereistani olisi yhtäkkiä hävinnyt elämästäni kokonaan. Piristävää elää tällaisia aikoja, kun parin viikon sisällä hurja määrä ystäviä tulee vierailemaan luonani Tampereella. Hanna jää lauantaista sunnuntaihin yöksi meille, ja alkuviikosta ystäväni Irkku tulee käymään (ja avustamaan verhojen ompelussa, mutta hän ei vain tiedä sitä vielä...) :D

Ps. Jouluun on enää viikko! <3

Lomalta töihin palaaminen on rankkaa!!

Mikä siinä on, että lomalta töihin palaaminen on ihan älyttömän rankkaa? Minulla oli aivan älyttömän ihanat vapaapäivät, kun perjantaina oli viimeinen aamuvuoro ja tiistaina seuraavana työvuorona iltavuoro. Muutamassa päivässä ehti tapahtua ihan älyttömästi, ja tuntui että päiviä olisi ollut enemmänkin

Perjantaina Saara tuli käymään Tampereella. Meidän oli tarkoitus käydä katsomassa Suomen naisten salibandymatsi, mutta emme saaneet sinne enää lippuja, joten katsoimme sen ihan vaan televisiosta. Ennen matsia ehdimme käydä mekko-ostoksilla, koska häitä varten tietysti tarvitsisi myös kaaso jonkinlaisen mekon. Väriksi oli valikoitunut harmaa, eikä harmaita mekkoja ihan hirveästi löytynyt. Lopulta kuitenkin tuli vastaan tällainen perussimppeli mutta kaunis mekko, joka oli vieläpä -40% alennuksessa ja tuli paljon halvemmaksi kuin olin varautunut. :)

Morsiamen hyväksymä kaasonmekko :D

Lauantai meni valmistumista juhlistaessa ja sunnuntai-tiistai ystäväni Fiinan kanssa käsitöitä väsäten. Tiistaina töihin palatessani olin varma, että olen tunnin työnteon jälkeen palanut loppuun! :D Ja nyt tässä pelkoa herättääkin se, miten tulee käymään, kun palaan joululomalta!! Minä olen saanut yhteensä viikon vapaat perjantaista joulupäivään, Voin vain kuvitella, millainen väsymys iskee töihin paluun yhteydessä, kun jo tämä muutaman päivän vapaa loi tällaisen koomailun.

Tämä väsymys ei koske pelkkää työntekoa, vaan esimerkiksi tänään töiden jälkeen urheilemaan lähtö oli ihan mahdoton ajatus. Minä olen nukkunut varmaan parin tunnin verran päiväunia pitkin päivää, eikä väsymys silti ole väistynyt mihinkään. Järki sanoi, että kaikista parasta olisi tehnyt salille lähtö, mutta en silti saanut aikaiseksi...

Ja nyt tilanne alkaakin olla jo se, että kevyitä hengästymislenkkejä lukuunottamatta minkään sen kummemman treenin tekeminen ei varmaankaan ole kovin järkevää lauantain maratonia ajatellen. Olemme nyt sopineet, että ystäväni tulee lauantai-aamuna, ja juoksemme maratonin (tai mahdollisimman pitkän juoksulenkin) päivän aikana. Ilman jumissa olevia lihaksiakin mietin, miten ihmeessä sitä jaksaa juosta niin monta tuntia putkeen...

Lähettäkääs nyt joku minulle jotain voimaenergiahaleja! Tai edes vinkkejä siihen, miten pitkiltä vapailta työhön paluusta saisi vähän vähemmän hirveää. Vai onko se edes mahdollista? Pitääkö vain laskeskella vuosia eläkkeeseen? :D

Käsityöintoilija

Pieni irtiotto kaikesta urheilusta... Olen vakavasti hurahtanut käsitöihin! Pienen ajan sisään olen tehnyt vaikka mitä, ja loppua ei tahdo näkyä. Käsityöintoilut alkoivat jokunen viikko sitten, kun näin työkaverin tekemiä matonkuteesta tehtyjä koreja. Ilmoitin samantien ostavani lankaa ja tekeväni sellaisen myös itse. Ja jotain päättäessäni osaan olla aika päättäväinen. Joten lopputulos oli se, että ostin kuutta eri väriä sekä virkkuukoukun. Ja tässä osa tämänhetkisistä tuotoksistani:

Koreja sen kun valmistuu...

Viikonloppuna vietettiin valmistujaisjuhliani. Oli aivan mahtavaa saada melkein koko suku paikalle päiväsaikaan, ja iso osa kavereista viettämään illanistujaisia. Vähän meinasi ahdasta tulla, kun 60 neliön kämppään ahtautui ensin 35 sukulaista, ja illalla sitten vaatimattomammin 17 ystävää. :)

Mummini antoi ilman pienintäkään aavistusta käsityöinnostuksestani minulle lahjaksi ompelukoneen. Mummi itse on aina ollut kova ompelemaan, minä taas en ole koskenutkaan ompelukoneeseen yläasteen käsityötuntien jälkeen. Mummi sanoi minulle, että toivoisi tietenkin, että innostuisin koneella jotain tekemään. No, tänään upposi lankaostoksiin 160 euroa... :D

Ensimmäisenä työnäni tein mummille joululahjaksi kaksi tyynyliinaa. Googlella ja ystäväni Fiinan henkisellä tuella onnistuin laittamaan koneeseen langat ja jopa tekemään tyynyliinat! Yksi joululahja vähemmän murehdittavana! :)

Joululahjatyynyliina!

Uusi ompelukone :)

Pettymyksiä ja uudelleen asennoitumista

Sen lisäksi että tämä viikko on ollut iloa ja uutta mukavaa, on se sisältänyt myös tulevaisuuden pohtimista ja vähän pettymyksiäkin. En ole täällä blogissa tainnut kertoa, että hain uutta työpaikkaa, jonka oli tarkoitus alkaa tammikuusta lähtien. Olin todellakin väsynyt vuorotyöhön, työntäyteisiin viikonloppuihin, sekä väkivaltaisesti ja välillä tosi ilkeästi käyttäytyviin nuoriin. Toinen työpaikka vaikutti melkeinpä ihanalta lepopaikalta, ja kaikinpuolin täydelliseltä vaihtoehdolta.

Kävin työhaastatteluissa jokunen viikko sitten, kun en ollut vielä saanut todistusta valmistumisen johdosta. Sain haastattelun jälkeen soiton, että hakuaikaa oli päätetty pidentää parilla viikolla, koska päteviä hakijoita ei ollut. Minun kehotettiin lähettää uusi hakemus sitten, kun olen valmistunut ja pätevä hakija. Kysyin, oliko myös muita samanlaisessa tilanteessa olevia, jotka ovat juuri valmistumassa, mutta eivät vielä ole päteviä. "Ei ole, voit lukea siitä rivien välistä...".

Näköjään kuitenkin luin rivit väärin, koska paikka jäi saamatta. Minulle mainittiin ison syyn olleen se, että he uskoivat liian paljon siihen todennäköisyyteen, että tulen keväällä pääsemään Pelastusopistoon. Aika katkeransuloista. En kai minä heitä voi siitä syyttää, koska rehellisesti sanottuna niin uskon minäkin, ei kai tässä koko treeniprosessissa olisi muuten mitään mieltä. Olin kuitenkin kertonut haaveistani ja tavoitteistani jo ensimmäisessä haastattelussa, ja jotenkin saamani puhelun perusteella olin päätellyt, että se ei ollut heille kynnyskysymys.

Sain tämän viimeisimmän, pettymystä aiheuttavan puhelun tällä viikolla työpäiväni aikana, ja sattumoisin olin samassa vuorossa nykyisen työpaikkani esimieheni kanssa. Hetken aikaa jouduin sulattelemaan asiaa ja nielemään pettymystä, mutta oli kuitenkin mukavaa päästä vielä saman päivän aikana kertomaan esimiehelle, että jatkaisin sittenkin mielelläni työssäni vielä ensi vuoden puolellekin. Hän oli hellyyttävän ilahtunut, puhumattakaan talomme johtajasta, joka uutisen seuraavana päivänä kuultuaan tuli halaamaan minua. Hän sanoi, ettei yleensä halaile, mutta nyt koki sen tarpeelliseksi. Se oli varmaan ihan yhtä tarpeellista myös minulle. :)

Koen olevani etuoikeutetussa asemassa, että ylipäänsä minulla oli tämä vaihtoehto b, jonka puoleen kääntyä. Tässä elämäntilanteessa säännöllinen tulonlähde sekä karttuva työkokemus ovat ehdottomasti plussaa. Ja onhan samassa työpaikassa pysymisessä se hyvä puoli, että ensi kesänä tulen mahdollisesti viettämään ensimmäistä kertaa palkallisia lomapäiviä!

Eli nyt asiaa pari päivää prosessoituani mieli on taas ihan hyvä tämänkin asian suhteen. Aika menee loppujen lopuksi hirveää vauhtia, ja nyt pääasia on, että pääsen ensi syksynä aloittamaan mieleiset opinnot.

Fitkini Challenge ja alkukuvat

Tänään ajattelin kirjoitella enemmän aloittamastani ohjelmasta, eli Fitkini Challengesta. Minähän kirjoittelin jo täällä ajatuksiani uutta ruokaohjelmaa kohtaan, mutta nyt vuorossa se toinen puoli, eli urheilu. Kohta alkaa olla ensimmäinen treeniviikko takana, ja olo on tosi innostunut. Olen tehnyt jo kaikki tämän viikon saliohjelmat, koska viikonloppu on niin kiireinen, etten luultavasti ehdi salille.

Ennen ohjelman aloittamista jokainen Fitkini Challengeen osallistuva kirjoitti omaan profiiliinsa tietoja itsestään sekä toiveitaan ohjelman suhteen. Minun toiveeni oli kasvattaa voimaa ja saada "siistimpi" kunto ilman sen suurempia painonpudotuksia. Lisäksi oma piilotavoitteeni oli kasvattaa motivaatiotani urheilua kohtaan, koska niin hullulta kuin se sporttisen nuoren naisen suusta kuulostaakin, salille lähteminen on ollut viimeaikoina aika hankalaa.

Sain ohjelmani maanantaina illalla, ja yhtäkkiä en epäillyt hetkeäkään, jaksaisinko mennä vielä käymään salilla. Eikä motivaatio-ongelma iskenyt myöskään eilen tai tänään, vaikka minun piti herätä aika aikaisin salille ennen töiden alkua. Totta kai innostus uusia asioita kohtaan on aina isompi kuin normaalia arkea kohtaan, mutta siksi tykkäänkin siitä, että tässä ohjelmassa jaksot ja tavoitteet muuttuvat kuukauden välein. Nyt kun olen tehnyt kerran kaikki treenit, olen jo tehnyt neljäsosan tämän ohjelman treeneistäni!

Pitää myös sanoa, että jos ruokavalioni on nyt monipuolisempi, niin on myös treenini. Vaikka olen käynyt usean vuoden ajan salilla, ohjelmassa oli minulle ihan uusia liikkeitä, ja lisäksi huomiota on annettu mielestäni aika tasaisesti kaikille lihasryhmille. Minä olen ehkä palomieshaaveiden takia liiaksikin keskittynyt vain kyykkäämään ja penkkaamaan. Tämä on mukavaa vaihtelua. :)

Minun viisijakoisessa ohjelmassani treenialueet menevät tällä hetkellä näin:
1. päivä: etureidet ja vatsa
2. päivä: rinta ja ojentajat
3. päivä: selkä ja vatsa
4. päivä: takareidet, pakarat ja pohkeet
5. päivä: olkapäät, hauikset ja kyynärvarret.

Kiinnostaako teitä tietää tarkemmin jostakin ylläolevista treeneistä? Voisin ottaa jonkun treenipäivän tarkempaan katseluun tulevalla viikolla.

Alkupullistelut maanantailta. Painon ei tarvitsisi muuttua mihinkään, mutta voimaa lisää, kiitos! :)

Ps. Jos et vielä tykkää Dream of Firen Facebook-sivuista, käyppäs tykkäämässä niin näet aina kun tänne on tullut uusia tekstejä! :)

10km juoksu

Eilen sain vihdoin suoritettua tavoitteen, joka on ollut jo jonkin aikaa mielessä. Minun "kuntomittarini" oli aikoinaan se, jaksanko juosta 10km 60 minuutissa. Kävin kerran tai kaksi lenkillä koko vuoden aikana, ja jos/kun ehdin tunnissa pinkaista kymmenen kilometriä, olin taas tyytyväinen seuraavaan vuoteen asti.

Eilen juoksin kuntosalille ja hyppäsin samantien juoksumaton kyytiin. Samalla oli tarkoitus ajaa sisään uusia lenkkareita, jotka pidän sisäkenkinä ainakin tulevaan juoksumattomaratoniin asti. Katselin samalla Hurjaa painonpudotusta (olen aina ollut jotenkin koukussa noihin laihdutusohjelmiin...), ja juoksin siinä sivussa. Täytyy sanoa, että ei tuo kymppi kovin mukavalta tuntunut, mutta ei erityisen pahaltakaan. Jos vertaa viime kertaan, kun yritin juosta saman matkan juoksumatolla viikko-kaksi sitten, niin silloinhan matka tyssäsi jo kymmenen minuutin kohdalla. Kunto on siis selvästi palautunut taas hetken laiskottelun jälkeen. :)

Maraton häilyy jo uhkaavasti kulman takana, koska sehän minun olisi tarkoitus juosta 19.12. eli ENSI VIIKOLLA!? Juoksukaveriltani tuli viestiä, että hänen selkänsä ei ole kestänyt juoksua niin hyvin kuin hän olisi toivonut, ja voi olla että maraton jää haaveeksi. Hivenen helpottuneena totesin, että voimme juosta joskus toistekin, mutta se ei mennyt hänelle läpi. Hän lupasi tulla juoksemaan niin pitkälle kuin pystyy ja kannustaa minut sitten loppuun... Saa nähdä, pääseekö kukaan maaliin asti, mutta voihan sitä nyt yrittää, kun kerran niin ollaan sovittu... :D

Sen suuremmitta puheitta taidan lähteä hölkyttelemään salille ennen työpäivän alkua. Mukavaa päivää kaikille! :)

Uusi ruokaohjelma

Puhuinkin jo aiemmin siitä, että tilasin itselleni Bodycampin tarjoaman Fitkini Challenge -ohjelman. Se on 5 kuukauden mittainen ohjelma, joka on jaettu kuukauden kestäviin jaksoihin. Eilen alkoi perusjakso, jota seuraan vuodenvaihteen yli.

Ymmärrän hyvin epäluuloisen asenteen kaikenlaisia tiukkoja ohjelmia kohtaan. Olen itsekin sitä mieltä, että liian tarkka ruokavalio voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä, ja treenien suhteenkin pitää pitää järki kädessä.

Koen kuitenkin, että tässä vaiheessa terveellisen ruokavalion seuraaminen on todellakin vain hyvä juttu minun elämässäni. Minun ruokavalioni ei nimittäin ole koskaan ollut lähelläkään terveellistä, vaikka joku niin voisikin kuvitella. Tämänkin syksyn ajan olen elellyt elämääni syömällä noin 3 kertaa päivässä. Kalorivajetta olen paikkaillut mäsäyttämällä välillä todella epäterveellisiä ravintola-aterioita, tai herkuttelemalla töiden jälkeen karkkipussilla.

Uutta ruokaohjelmaani seuraamalla syön noin 2200 kaloria päivässä. Ruokaohjelma on rakennettu niin, että ravintoarvot ovat kohdallaan, ja lautasella pyörii nyt myös enemmän kasviksia. Ruoat ovat simppeliä kotiruokaa, jota on helppo tehdä ja mukava syödä.

Mitä minä tällä tekstillä yritän sanoa, on varmaankin se, että ruokaohjelma ei välttämättä tarkoita jatkuvaa itsensä nälässä pitämistä pelkällä rahkalla ja proteiinijauhoilla. Joskus ruokaohjelma voi tarkoittaa sitä, että syö enemmän kuin aiemmin, mutta valitsee vain suuhunpistämisensä vähän huolellisemmin. Toki tavoitteetkin vaikuttavat. Minun tavoitteeni on nimenomaan ruokavalion muuttaminen terveellisemmäksi ja säännöllisemmäksi, painonpudotustavoitetta minulla ei ollut (mutta en myöskään toivo painoni tästä enempää nousevan).

Ja kun sen ohjelman on nenänsä eteen saanut, jokainen tietysti itse valitsee, kuinka tarkasti sitä seuraa. Itse ainakin aion pitää juhlat juhlina, enkä aio jouluaattona ottaa vanhemmilleni mukaan omia ruoka-astioita. Toki juhlassakin voi sitten miettiä, onko tarvetta vetää napaa ihan överitäyteen, vai syödä kohtuudella. :)

Eilen aloitin myös treenit uuden treeniohjelman mukaan, ja pyysinpä myös miestäni ottamaan lähtötasokuvat, jotta voin sitten vertailla mahdollista muutosta tulevaisuudessa. Kirjoitan jonain toisena päivänä tarkemmin siitä, minkälaista treeniohjelmaa tulevien viikkojen ajan seurailen. Haastetta tuo omien juoksutreenien liittäminen salitreeneihin, mutta eiköhän sekin onnistu. Kävin tänään ostamassa uudet lenkkarit vanhojen raihnaisten tilalle, joten into juoksun suhteen on sen kuin kasvanut! ;)

Itsenäisyyspäivän pohdintoja

Itsenäisyyspäivän kunniaksi halusin käyttää hetken pohtiakseni itsenäisyyttä, Suomea ja suomalaisuutta. Olen aina kokenut hyvin voimakkaasti olevani juuri suomalainen ja olen ylpeä juuristani. Mutta mitä se suomalaisuus oikeasti tarkoittaa?

Suomalaisuus on onneksi muutakin kuin lunta, makkaraa, saunaa ja mämmiä. Lunta tulee talvesta riippuen enemmän tai vähemmän, saunaa en omista, makkarasta en niin välitä ja mämmin jätän kokonaan syömättä. Jokainen varmasti liittää suomalaisuuteen sellaisia asioita ja arvoja, jotka itselle kokee tärkeäksi. Minä koen suomalaisuuteen liittyvän kauniin luonnon metsineen ja järvineen. Minun mielestäni suomalaiset ovat rehtiä kansaa, vaikka toisessa lauseessa saatankin todeta vihaavani yleistämistä... Suomi on ollut tasa-arvon edelläkulkijana naisten äänioikeutta ja naispresidenttiä myöten. Suomessa on upeasti toimiva, ilmainen koulutus. Suomi on hyvinvointivaltio, jossa maksetaan paljon veroa, jotta voimme mahdollistaa myös haastavissa elämäntilanteissa olevien ihmisten toimeentulon, sekä tasapuoliset mahdollisuudet ikäluokalle perheen toimeentulosta riippumatta. Suomen lipun risti kertoo minulle kristillisistä arvoista, joiden mukaan heikommassa asemassa olevasta kuuluu pitää huolta. Minä pidän sitä hyvänä asiana.

Ilmainen koulutus ja tasapuoliset mahdollisuudet elämässä. :)

On muutamia ajanjaksoja elämässäni, kun olen miettinyt suomalaisuutta enemmän kuin aiemmin. Ensimmäistä kertaa mietin suomalaisuutta vakavammin ollessani yläasteikäisenä töissä Kaunialan sotavammasairaalassa. Vaikka toisaalta kokemus toi myös kipeitä muistoja siitä, kuinka muistisairaat papparaiset lähestyivät seksuaalisväritteisillä ehdotuksillaan nuorta tyttöä, oli se myös kansalaisidentiteettiäni vahvistava kokemus. Ensimmäistä kertaa kuulin tarinoita sodasta ja näin sodan aiheuttamia traumoja sekä vammoja. Tunsin syvää kunnioitusta Suomea puolustaneita veteraaneja kohtaan, mutta samalla myös sääliä siitä, kuinka moni oli jäänyt vuosikymmeniä sitten tapahtuneiden kokemustensa vangiksi. Emmekö pystyneet auttamaan enempää? Silloin myös muistan päättäneeni, että jos Suomeen joskus sota iskee, minä olen mukana puolustamassa sitä. Silloin tein lopullisen päätöksen, että lähden armeijaan.

Toisen kerran suomalaisuus astui spotlightiin, kun kävin armeijan. Vannoessani sotilasvalaa, aloin miettiä, olenko ihan tosissani edes tajunnut, mihin olen nenäni pistänyt.

"Minä Heini Hakasalo lupaan ja vakuutan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta. Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta...
...Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun. Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia sekä säilyttää hyvin minulle uskotut palvelussalaisuudet. Tahdon myös asetovereitani kohtaan olla suora ja auttavainen. Milloinkaan en sukulaisuuden, ystävyyden, kateuden, vihan tai pelon vuoksi enkä myöskään lahjojen tai muun syyn tähden toimi vastoin palvelusvelvollisuuttani..."

Ne olivat aika isoja lupauksia 19-vuotiaan nuorukaisen tehtäväksi, enkä kyllä vieläkään osaa sanoa muuta kuin että teen parhaani... :)

Valatilaisuudessa vannottiin kovia lupauksia.

Viimeisin kerta (ennen tätä päivää), kun olen käyttänyt näin paljon aikaa Suomea ja suomalaisuutta miettien, oli vuosi sitten Vietnamissa. Koskaanikinä en ole kokenut niin voimakasta rakkautta isänmaatani kohtaan kuin ollessani kolme kuukautta pois täältä. Milloinkaan en ole niin paljon arvostanut lapsuuttani, elämääni, kansalaisuuttani ja tulevaisuuttani, kuin tajutessani miten etuoikeutettu olen. On olemassa paljon itsestäänselviä asioita, jotka eivät ole itsestäänselviä kenellekään muulle kuin suomalaiselle.

Kiitollisin mielin siis jatkan taivaltani eteenpäin! Tänään illalla aion ensimmäistä kertaa ikinä käydä katsomassa Tampereen keskustassa itsenäisyyspäivän ilotulitukset sekä käpertyä kotisohvalle katsomaan Linnan juhlia. Upeaa asua tällaisessa maassa, ja toivottavasti saamme jatkaa itsenäisenä valtiona matkaa pitkälle tulevaisuuteen asti. :)

Junnuna edustamassa Suomea koulujen välisessä turnauksessa Turkissa.

Elämäni pisin uintimatka

Huhheijaa, epäilen elossaoloani... :D Kävin äsken tekemässä kavereiden kesken olevasta kehityskisastamme viimeisen alkusuoritteen. Tarkoitus on siis parantaa puolessa vuodessa mahdollisimman paljon cooperia, lihaskuntotestejä (joista kirjoitin alkuviikosta), ja uintitestiä. Jotain muiden osaanottajien lähtötasosta voi kertoa se, että he halusivat uintimatkan olevan 1,5 kilometriä. Minulle niin pitkää uintimatkaa ei ole edes olemassa, vaan uinnin maratonmatkaksi luen jo yhden kilometrin, jonka olen joskus inttiaikoina onnistunut räpiköimään... :D

Lähdin kuitenkin tänään ennakkoluulottomasti 1500 metrin kimppuun. Lähiuimahallissamme oli "väliseinä" poissa, joten pääsin uimaan 50 metrin rataa. Se tarkoitti 15 edestakaista matkaa. Itse asiassa ensimmäinen sata metrinen tuntui kaikista pisimmältä! Urakka tuntui sen jälkeen ihan älyttömältä. Kun ensimmäiset 500 metriä oli kulunut 15 minuutissa, aloin uskoa selviäväni urakasta hengissä. Tahtini oli niin rauhallista, että se ei oikeastaan edes tuntunut pahalta ylläpitää. Ja minähän uin ihan rehellisesti sammakkoa, joten hengitystä ei tarvinnut miettiä sen enempää, kuin että yritin hörppiä mahdollisimman vähän kloorivettä... :)

Kun lopetin homman 1500 metrin kohdalla, aikaa oli kulunut 49 minuuttia. Vauhti oli siis hieman hyytynyt ensimmäisen vartin jälkeen, mutta mitään radikaalia stoppia ei tullut missään vaiheessa. Altaasta noustessa hartiat ja selkä oli ihan jumissa, eikä kävely ole varmaan edes jalkatreenin jälkeen tuntunut yhtä omituiselta...

Nyt on kaikki alkutasot testattu. Hyvä niin, koska ylihuomenna alkaa uusi treeniohjelma! Tarkoitus on siis lähteä treenaamaan Fitkini Challenge -ohjelmalla, jonka sain lahjaksi (itseltäni), kun olin saanut opinnäytetyöni tehtyä. ;) Sain eilen viestiä Pirjolta, joka lähtee myös saman ohjelman kimppuun, onko täällä muita kohtalontovereita? Tsemppiä haasteeseen! :)

Ensimmäinen juoksulenkki kolmeen viikkoon...

Kuten otsikko kertoo, lenkkeily on saattanut viime viikkoina jäädä vähän vähemmälle. Olen minä hölkytellyt salille (1,5km?) ja juossut hetken juoksumatolla, mutta that's it. Tiedättekö sen tunteen, kun sanoo itselleen joka päivä, mitä PITÄISI tehdä, mutta sitten ei kuitenkaan saa tehtyä? Minun ja lenkkeilyn suhde on ollut sellainen nyt kolmen viikon ajan. Kaikki suuret suunnitelmat tuntuvat niin kaukaisilta, että ihan hirvittää. Ja ehkä siksi kynnys lenkkeilyä kohtaan on kasvanut koko ajan suuremmaksi ja suuremmaksi.

Tänään minä kuitenkin aloitin. Keuhkot huusivat hoosiannaa ja hidaskin vauhti tuntui pahalta. Palasin muistoissani niihin hetkiin, kun otin ensimmäiset juoksuaskeleeni polvileikkauksen jälkeen, mutta vakuutin kuitenkin itselleni, että tällä kertaa kunto palautuu huomattavasti nopeammin kuin silloin... Kotiin palatessani meinasin ottaa hissin, koska tuntui etten saa happea. Ja minä olin juossut vain puoli tuntia! Kävelin portaat kolmanteen kerrokseen ja lysähdin sohvalle kaikkeni antaneena.

Puoli tuntia myöhemmin kävin suihkussa ja katsoin naamaani peilistä. Se oli edelleen ihan tulipunainen ja laikukas! :D Siinä on muuten minun huonon kunnon mittarini. Jos en ole juossut vähään aikaan, pääni muuttuu pelkästä juoksemisen ajattelusta tomaatiksi.

Edelleen punainen ja laikukas... :D

Nyt lenkistä on kulunut jo tunti, ja täytyy sanoa, että hyvältä tuntuu. Tätä fiilistä olen todellakin kaivannut, ja uskon lenkkeilemään lähtemisen onnistuvan nyt taas vähän helpommin. Pienin askelein kohti isompia tavoitteita, eikö vain? :)

Tervetuloa joulukuu!

Ah, tätä kuuta on mennyt vasta muutama päivä, ja jo on taas tullut valoa pimeyteen. Enkä puhu edes pelkästä lumesta ja taivaalla tänäänkin vierailleesta auringosta!

Eilen pääsin viettämään työporukkani kanssa pikkujouluja, jotka olivat myös jollain tavalla tämän joulukauden avajaiskekkerit. Kävimme kokeilemassa Tampereen Room Escapea. Yksi lukko jäi vielä avaamatta, mutta hauskaa oli ja eipä se ainakaan työyhteisömme joukkuehenkeä onnistunut huonontamaan ;D Sen jälkeen kävimme vielä syömässä Saludissa hyvää (ja kallista) ruokaa, jonka vieläpä huuhtelin alas punaviinillä, vaikka yleensä en viinejä juokaan.

Room Escapessa ei saanut valokuvia ottaa, ja pippuripihvin olin hävittänyt ennen kuin ehdin kännykkää ottaa esille, mutta jälkiruoan päätin kuitenkin ikuistaa jälkipolville. Täytyy kyllä sanoa, että aterian ykkösjuttu oli se pihvi, jälkiruokaa en tulisi jatkossa kauniista ulkomuodostaan huolimatta tilaamaan...

Tänään tulikin sitten postissa kauan odotettu tutkintotodistus! Tuntui jotenkin omituisella tavalla juhlalliselta avata kirjekuori, ja nähdä kaikki ne viralliset paperit, vaikka viimeiset koulutehtävät olenkin tehnyt jo jonkin aikaa sitten, ja valmistunutkin olen virallisesti jo viime viikolla (postilakko...).

Olen järjestämässä ensi viikon lauantaina "pienet" valmistujaisjuhlat ensin sukulaisilleni ja myöhemmin samana päivänä vielä kavereille. "Pienet" siksi, että sukuni ei millään asteikolla ole pieni. Minulla on ydinperheeni lisäksi 3 isovanhempaa, 7 tätiä/enoa, heidän puolisonsa ja 20 serkkua, joista osalla jo omia puolisoja. Kaikki eivät toki paikalle pääse, ja sopu sijaa antaa! :) Ihana nähdä pitkästä aikaa sukulaisia, varsinkin kun kukaan heistä ei asu kanssani samassa kaupungissa ja näkeminen siksi on välillä vähän haastavaa.

Kuntotesti

Tämän päivän suunnitelmana oli käydä juoksemassa 30 kilometriä. Juoksuseura kuitenkin ilmoitti, että toinen ei halua juosta sateessa ja toisella on kurkku kipeä, joten juoksentelyt tyssäsivät jo ennen kuin alkoivat. Itsekseni en saanut aikaiseksi, mutta pitää kyllä opetella juoksemaan itsekseenkin - juoksuseuraa kun ei aina ole tarjolla. Ehkä työmatka juoksua (16km suunta?) voisi kokeilla jossain välissä.

Kerroinkin blogissani jossain vaiheessa, että olemme kaveriporukalla pistäneet pystyyn "urheilukilpailun", jossa juostaan Cooper, uidaan 1500m ja tehdään salilla lihaskuntoliikkeitä. Keväällä/kesällä yritetään samat lajit uudestaan, ja katsotaan kuinka paljon kukakin on kehittynyt. :) Cooperin olenkin juossut jo pääsykokeissa (2700m), joka kelpuutettiin myös tämän kilpailun lähtötulokseksi. Tänään me käytiin mieheni kanssa vetäisemässä lihaskuntoliikkeet, eli enää uinti jäljellä!

Tässä lihaskunto-osuuden lähtötulokset. Täytyy sanoa, että näistä on kyllä helppo lähteä parantamaan... :D

Leuat
-maksimitoistomäärä omalla painolla: 4kpl
-lisäpainoleuat: 5kg

Kyykky
-maksimitoistomäärä 60% omasta painosta eli 45 kilolla: 25 toistoa (tehty viime torstaina)
-maksimiykkönen: 80kg

Penkki
-maksimitoistomäärä 60% omasta painosta eli 45 kilolla: 22 toistoa (tehty viime torstaina)
-maksimiykkönen: 60kg (tämä oli kyllä isoin yllätys, maksimiykkönen ei ole koskaan ollut noin huono :D)

Mutta pohjatasossahan on hyvä olla mahdollisimman paljon parannettavaa! Tästä on hyvä lähteä kohti supertuloksia ;) Motivaatio on ainakin taas astetta kovempi kuin aiemmin. On mukava tietää tämän hetkinen tilanne, ja seurata kehitystä esimerkiksi kuukauden-parin välein!

Matkahaaveiluja

Menen tänään töiden jälkeen anoppilaan. Siellä eletään nyt jännittäviä hetkiä, koska he ovat lähdössä viettämään seuraavat kolme kuukautta Gran Canarialle. Täytyy sanoa, että tuon kaltaiset suunnitelmat saavat minut haikailemaan kaukana tulevaisuudessa odottavia eläkepäiviä todella suuresti!

Minulla on muutenkin aivan järkyttävän kova matkakuume tällä hetkellä. Tuntuu että edellisestä reissusta on taas kulunut ihan liian kauan aikaa, kun muistot elokuisesta Bulgarian reissusta alkavat pikku hiljaa haalistua! Perjantaina selailin Black Friday -tarjouksia lentomatkojen osalta, ja olihan siellä vaikka mitä kiinnostavia ja edullisia matkoja. Gran Canarialle oli päässyt tammikuussa parilla sadalla eurolla, mutta työkuviot ovat niin auki, etten voi mitään pidempiä lomamatkoja varailla.

Katsoin myös parin-kolmen päivän lomamatkoja Englantiin. Joulun alla olisi saanut halvat lennot Lontooseen, ja siellä olisi ollut myös Arsenal-City -fudismatsi katsottavana. Löysin kaksi vierekkäistä lippua Arsenalin sivuilta (mikä noin hyvään matsiin on harvinaista), ja varasin ne alustavasti itselleni. Varaukset tuli kuitenkin peruttua hyvin vauhdikkaasti, kun tajusin lippujen maksavan 290 puntaa kappale, eli yhteensä 580 puntaa!!! Olen maksanut varmaan yhteensä tuon 290 punnan verran kaikista edellisistä neljästä ottelulipustani! :D

Black Friday -tarjoukset jäivät siis täysin käyttämättä. Pitänee suunnitella mahdollisia reissuja myöhemmin uudestaan...

Kääntäkääs nyt rakkaat lukijat veistä haavassa ja kertokaa suunnitteilla olevista reissuistanne! Tai jos sellaisia ei ole varattu, minne te haaveilisitte lähtevänne talvea pakoon? :)

Ilman talvea ei osaisi arvostaa kesää!

Nimipäivä!!

Yhtään sen enempää asiaa mainostamatta, tänään juhlitaan minun kaunista nimeäni! ;) Omat nimipäiväjuhlani menivät lähinnä työvuorossa, mutta onhan tässä vielä iltaa jäljellä. Sain mieheltäni upean t-paidan lahjaksi. En todellakaan osaa sanoa, mistä tällaisia saa, mutta taattua laatua kuitenkin. :P

Ostin eilen heräteostoksena Kätyrit-elokuvan. Tämä ilta varmaan koostuu lähinnä sen katsomisesta. Sopii myös hyvin teemaan, koska tänään tuli työkaverin kanssa pohdittua, miten sitä osaakin laskeutua vaivattomasti juttujensa kanssa välillä 7-vuotiaan tasolle... Olemme tämän kyseisen työkaverin kanssa myös kehittäneet oivan keinon saada "ajettua" nuoriso omiin huoneisiinsa. Tarvitsee vain alkaa laulaa, ja yhtäkkiä yhteiset tilat ovat tyhjillään. :D Tämän vinkin saa ottaa käyttöönsä myös muut alamme ammattilaiset!

Mutta ei muuta kuin hyvää Heinin päivää kaikki Heinit ja heininmieliset! <3

Kuntotsekkaus

Olen valehtelematta yrittänyt saada itseäni urheilemaan koko tämän viikon ajan. Mutta on ollut lunta ja on ollut kiirettä ja on ollut maha kipeä ja on ollut kaikenlaista muuta. Tänään sain kuitenkin otettua itseäni niskasta kiinni. Pistin heti aamulla herätessäni urheiluvaatteet päälle, koska ihan totta, välillä urheilemaan lähteminen on jäänyt kiinni siitä, etten jaksa pukea treenivaatteita ylleni... :D

Olen monta vuotta sanonut, että mielestäni on aivan naurettavaa, että saleilla on kaiken maailman televisiot ja aikakauslehdet. Tänään kuitenkin huomasin selaavani telkku.comia ja katsovani, moneltako tulisi joku itseäni kiinnostava tv-sarja, jonka tahtiin voisin hölkytellä juoksumatolla. Klo 12-13 tuli "Kadonneet"-sarja, jota olen seurannut suurella mielenkiinnolla. Siinäpä vasta hyvä mahdollisuus juosta 10 kilometrin lenkki televisiota katsellen! Hölkyttelin salille klo 12, ja samantien juoksumatolle. Pistin television päälle ja mattoon vauhtia 10,6 (minulle on vähän jäänyt epäselväksi, mitä mikin vauhti tarkoittaa. Onko nuo km/h?).

Pettymys oli aika suuri, kun tajusin nähneeni kyseisen Kadonneet-jakson jo kahteen kertaan aiemmin! Loppuratkaisukin oli tuoreessa muistissa. Se siitä hyvästä ideasta. Juoksu alkoi tuntua melkoiselta tarpomiselta jo 15min kohdalle. Yritin hidastaa vauhtia, mutta pysäytinkin koko vempeleen. Enkä jaksanut enää laittaa sitä uudestaan päälle...

No, ajattelin, ehkä tämä oli huono päivä juosta. Ja ehkä juoksun kuuluukin tuntua nyt rankalta, koska viime lenkistä oli vierähtänyt jo 2 viikkoa aikaa!! :O Tajusin oikeasti vasta nyt, että viimeinen lenkkini oli ollut puolimaraton. Sen jälkeen en ole juossut kertaakaan. Mutta ei auta murehtia menneitä, pitää mennä sitten vaikka huomenna taas rauhallisesti hölköttelemään. :)

Juoksemisen sijaan menin kuntosalin puolelle tekemään penkkiä. Pistin muutaman lämmittelysarjan jälkeen 45 kiloa painoksi, ja pyysin itselleni varmistajan. Totesin tekeväni maksimit, noin 15-20 toistoa. Mutta lopulta tanko nousikin 22 kertaa! Eli jäin vain 3 toiston päähän minimisuoritteesta palomiestesteistä!

Menin sen jälkeen tekemään vielä kyykynkin. Katsoin kellosta minuutin aikaa ja aloin kyykätä. 25 toistoa. Paremmin kuin kertaakaan leikkaukseni jälkeen, enkä ole todellakaan ahkerasti kyykkäillyt. Kai juokseminenkin on auttanut tulosten parantamisessa, ja parempi pohjakunto mahdollistaa sen, että jaksaa tehdä pidempää sarjaa. Minimisuoritushan on 23 toistoa, joten tätä vauhtia voisin hyvin saada lisäpisteitäkin kyykättyä! :)

Tuntuu hyvältä nähdä, että pohjakuntoni mahdollistaa tällä hetkellä näin hyviä suorituksia. Jos haluan hakea keväällä myös Helsingin pelastuskouluun, testien läpäiseminen saattaisi oikeasti olla mahdollista. Ja vaikka hakisin vain Kuopioon, jonne minun ei lihaskuntotestejä tarvitse enää tehdä, tuntuisi siitä huolimatta hyvältä olla vaadittavassa kunnossa koulun alkaessa. Kyllä se tästä! :)

Penkkitreenin jälkeen kädet pumpissa :)

Maraton-päivämäärä päätetty

Nyt on alustava maraton-päivä päätetty! Se on 19.12., eli sopivasti saisin sulatettua lisätilaa vatsalaukkuun ennen joulua! Kävin viime perjantaina moikkaamassa pitkästä aikaa ystävääni Hannaa Helsingissä. Hän on juossut aikanaan kolme maratonia ja lupasi tulla yrittämään kanssani neljättään tuona 19. pv lauantaina, jos vaan hänelle ei osu juuri joulun alle näyttötutkintoa hierojakoulussa.

Tässä maratonissa on ehkä se hieman erikoista, että aiomme juosta sen juoksumatoilla... :D Hanna on juossut ensimmäisen maratoninsa juoksumatolla, joten hänellä on siitä kokemusta. Minulla ei, mutta on se ainakin juoksuajankohdan takia ihan käytännöllinen ratkaisu. Pitää vain vielä yrittää keksiä kuntosali, jossa on niin paljon juoksumattoja, että voimme varata itsellemme kaksi niistä noin monen tunnin ajaksi. Ehdotuksia?

Pari pitkänmatkanjuoksua siis jäljellä vielä tämän vuoden aikana. Maanantaiksi taitaa juuri sopivasti sulaa lumet maasta, niin päästään juoksemaan kavereiden kanssa 30 kilometriä. Jos se vaan läpi menee, niin voin luottavaisesti lähteä myös maratonin kimppuun! :) Ja sen jälkeen lupaanlupaanlupaan alkaa keskittyä taas Cooperin testiin!! Sekin on varmaan mukavampaa tällaisesta pohjakunnosta aloittaen, kuin siitä surkeasta nollakunnosta, mistä lähdin liikkeelle elokuussa. :) 

Törmäsin juuri Hesarin vanhaan artikkeliin, jossa ylistettiin kevyttä liikuntaa kaikenmaailman crossfittien, triathlonien sun muiden humputtelujen ohi. Olen kyllä samaa mieltä, että hyötyliikunta ja kevyt urheilu ovat tärkeitä niin fyysiselle kuin henkisellekin hyvinvoinnille, mutta kyllä minusta urheilu kävisi tylsäksi, jos ei olisi vähän haastetta ja isoja tavoitteita mukana.

Kaipaatko sinä extremeä tai rajojen kokeiluja, vai vievätkö ne mielestäsi ilon urheilusta?

Polttariviikonloppu

Mennyt viikonloppu oli varmasti tämän syksyn jännittävin ja odotetuin. Noin 2,5 kuukautta sitten päätimme pitää polttarit parhaalle ystävälleni Saaralle nimenomaan tänä viikonloppuna. Saarallahan kavereita riittää, joten polttareihin tuli hänen lisäkseen 15 henkeä. Oli mahtavaa olla suunnittelemassa polttareita paitsi kahden muun kaason kanssa, myös kaikkien muiden Saaran ystävien kanssa. Kokonaisuudeksi muodostui päivä, jossa oli aktiviteetteja Saaran elämän eri osa-alueilta.

Voin puhua ainakin kaikkien meidän kaasojen, mutta varmasti myös muiden ystävien puolesta, kun sanon että odottaessamme Saaraa yllätettäväksi lauantaiaamuna, käsissä oli havaittavissa melkoista tärinää. Jännitys ei mennyt kuitenkaan hukkaan, koska Saara oli niin ihastuttavan pihalla yllättävästä suunnitelmanmuutoksesta lauantaipäivän kulkuun. :D

En sen enempää aio kertoa, mutta tässä muutamia kuvia päivän varrelta. Oli kyllä ikimuistoinen päivä, ja hauskaa oli koko porukalla. :)

Odottavan aika on pitkä... 

Yllätetty polttarisankari!

Brunssiherkkuja nyyttärihengessä

Kuplafudiksella hikeä pintaan

"Fuksiaiset" Helsingissä. Kysyttiinpä meiltä mm. mihin mielenosoitukseen olemme menossa. :D

Saara suorittamassa selfie-haastetta Kekkos-naamarin kanssa.

Loppuilta vietettiin mökillä (morsius)saunoen, paljussa lilluen ja jutellen. :)