Heini the haaveilija

Parastahan olisi vain elää päivä kerrallaan - eikö vain? Joskus ajattelin, että minä olisin sellainen henkilö, en turha stressaaja tai tulevaisuuden murehtija.

Edelleen olen sillä kannalla, että en turhaan pelkää ja murehdi, koska yleisesti ottaen olen aika varma, että haaveeni tavalla tai toisella toteutuvat. Itse asiassa en muista montaakaan haavetta, jotka eivät olisi toteutuneet, vaikkakin joskus aikataulu ei ole omien ajatusten mukainen. Joko kaikki ne toteutuneet unelmat ovat saaneet minut unohtamaan pettymykset, tai sitten olen vain liian kovapäinen luovuttaakseni itselleni tärkeissä asioissa?

"Mistähän kalliosta sitä seuraavaksi puskisi läpi...?"

Mutta minä olen aivan armoton haaveilija ja suunnittelija. Jos omistaisin kalenterin pidemmälle kuin vuoden loppuun (kyllä, käytän edelleen niitä paperisia kalentereja, enkä kännykässä olevaa), olisin enemmän kuin varmasti täyttänyt kalenteriani vaikka kuinka monen vuoden päähän! Siellä lukisi jo valmistumispäivät ja mahdolliset lomamatkaehdotukset.

Teen myös kalenteristani erillään olevia listoja. Vaikka kalenterissani lukee vähintään parin kuukauden päähän alustavat treeniohjelmat kunkin päivän kohdalle, teen myös erillisiä laskelmia siitä, miten paljon viikottain tulen kehittymään missäkin lajissa tai liikkeessä. Jossain välissä huomaan olevani edellä tai jäljessä listaani, joten totta kai teen uuden! Teen myös huomattavan paljon budjetti-laskelmia rahankäyttöni ja säästämisen suhteen, joissa laskeskelen, paljonko mahdollisesti ASP-tililläni tulee olemaan rahaa kahden vuoden kuluttua, jne.

"Listoja, haaveita, suunnitelmia. Listoja, haaveita, suunnitelmia..."

Mieheni on saanut jo maistaa osansa tästä lakkaamattomasta haaveilusta. Raukka joutuu vastaamaan kysymyksiini siitä, mitä hän toivoo ensi talvena tai viiden vuoden päästä tapahtuvan. Ja minun on vaikea ymmärtää, miten hän ei ole ajatellut joitain asioita sen jälkeen, kun viimeksi niistä oltiin puhuttu, kun itse tulen pohtineeksi vaikka ja mitä, ihan päivittäin!

Olen tullut siihen tulokseen, että listat ja suunnitelmat ovat minulle vähän samaa kuin blogit ja päiväkirjatkin - keinoja purkaa ajatuksia ja stressiä. Minulle se vain on luontevaa kirjoittamalla (vaikka todellakin tykkään myös puhumisesta...). Se on minun stressinvähennysstrategiani ja toimii ainakin johonkin asti hyvin. Stressiähän se ei kokonaan poista, mutta ainakin se kanavoi energiaani myös ratkaisukeinojen ja toimintamallien pohtimiseen, pelkän panikoinnin sijaan.

Haluaisin ajatella, että tämä listailu, suunnittelu ja haaveilu nimenomaan mahdollistaa päivässä elämisen ja hetkestä nauttimisen. Minä nautin siitä, että pääsen eteenpäin ja huomaan haaveiden toteutuvan ja maalien tulevan lähemmäs...
Onko täällä muita haaveilijoita, vai oletteko enemmänkin mieheni kanssa samoilla linjoilla? Sana vapaa! ;)

Ps. Facebook-sivut saivat tänään sadannen tykkäyksensä, kiitos jokaiselle! <3