Viime yö meni ihan pilalle nukkumisen osalta ja kun sen lisää yleiseen leiriväsymykseen, voisi sanoa että hyvät unet omassa sängyssä kelpaa pienen tauon jälkeen. Viime yönä sain vihdoin puoli yhdeltä nukahdettua ja kappas vain, riparilainen tuli pyytämään särkylääkettä kello yhdeltä. Sen jälkeen Heinin aivot sanoivat, että nyt on hyvä aika herätä ja olla virkeä, joten uuteen nukahtamiseen meni kaksi tuntia. Ihan ihmeellinen fiilis pyöriä sängyssä unta odottamassa, kun olen yleensä tunnettu siitä, että nukun milloin ja missä tahansa. Esimerkiksi viime joulukuun Thaimaan reissun lomakuvat, oli kauniit maisemat juu...
![]() |
Laivamatkalla. Huomatkaa, että en ole ainoa nukkuja! |
![]() |
Ajomatkalla. Heini on parasta matkaseuraa. |
Asiasta toiseen: huomenna on aika tärkeä salitreeni tulossa, kun menen kokeilemaan testiliikkeet oikeilla painoillaan. Huomenna on enää kolme viikkoa testeihin ja niistä viimeinen viikko menee lähinnä huilaillessa ja voimia kerätessä. Niinpä on enää kaksi viikkoa aikaa treenata, ja varsinkin penkkipunnerruksessa tulee olemaan isot ongelmat, jos en saa huomenna penkattua vähintään 23 tai 24 toistoa minuutissa. Mutta huomenna sitten niistä lisää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti