Paluu arkeen

Kalju-Heini ja karva-Niilo

En osaa päättää, onko tämä nyt "paluu arkeen" vai "valmistautuminen lomaan", ehkä molempia. Aamulla herätessäni kävelin keittiöön. Ei ole todellista, miten sotkuisessa kunnossa kaikki oli! Yhdessä viikonlopussa meidän asunto on täyttynyt astioista, vaatteista ja roskista - ällöttävää.

Kaverit ja varsinkin vanhempani tietävät, etten ole mikään maailman siistein ihminen. Itse asiassa se taitaa olla melkoista aliarviointia, koska ei ollut mikään täysin perätön vitsi, että minun huoneeni oli "siisti", jos mahtui kävelemään huoneen ovelta sängylle ilman että astui minkään tavaran päälle.

Rupesin aavistuksen siistimmäksi, kun muutin pois kotoa. Heitin myös varmaan puolet tavaroistani ja vaatteistani pois, joten sotkeminen ei ollut enää niin helppoa kuin aiemmin. Kun muutin yhteen avomieheni kanssa, tunsin pitkästä aikaa asuvani "kodissa", enkä vain jossain satunnaisessa, väliaikaisessa asumisratkaisussa. Sellaisia olikin ollut jo ihan riittämiin, koska kolmen vuoden aikana olin muuttanut kuuteen kertaan (joista neljässä asunnossa asuin joko olohuoneessa tai jaoin huoneen ystäväni kanssa).

Nykyinen kotimme on ihana, eikä ihanaa kotia haluaisi nähdä sotkuisena. Asumme 60,5 neliöisessä valoisassa kerrostaloasunnossa lähellä Tampereen keskustaa. Meillä on ihana remontoitu keittiö ja isojen huoneiden lisäksi myös vaatehuone (johon voi piilottaa kaiken sellaisen, jolle ei ole omaa paikkaa kotona). Lisäksi meillä on astianpesukone, jota pidimme mieheni kanssa ihan ykköskriteerinä. Me emme halunneet riidellä tiskaamisesta.

Noh, täysin ongelmitta ei näköjään tämä elo mene astianpesukoneesta huolimatta. Yksi laiska viikonloppu ja asuntomme näytti tältä:

Keittiö. Onneksi jääkaapissa ei ole ruokaa, koska ei tässä mahdu kokkaamaan. :D

Olohuoneen pöytäkään ei ole säästynyt roinalta.

Vaatevuoret kasvoivat niin kuivaustelineessä kuin lattialla.

Koska olen kilpailullinen ihminen, päätin ottaa aikaa siitä, kuinka kauan kestää siivota asuntomme sellaiseen kuntoon, että sinne on mukava palata viikon lomamatkan jälkeen. Käärimme Niilo-koiran kanssa hihat ylös ja rupesimme hommiin. Pieni haittatekijä oli televisiosta tulevat yleisurheilun MM-kisat, mutta parhaamme teimme silti.

40 minuuttiahan siinä meni ja hiki tuli. Mutta itsepähän sotkin... :D

Ajamme hoitokoiran takaisin omistajan huomaan tänään illalla. Onneksi ei kauaa tarvitse viettää koiratonta elämää, koska luultavasti syyskuussa Niilo tulee taas pariksi viikoksi meidän hoitoon. Kyllähän tämä on aivan mahtava tapa harjoitella koiranomistajan arkea, jos sitä joskus vihdoin saisi sen ihan oman koiran.

Ja ei tuo Niilokaan ole yhtään hassumpi kaveri, kun siihen paremmin on tutustunut ;) Lauantaina viimeksi käytiin sen kanssa ihan juoksulenkilläkin! Ei se mikään Mo Farah ole, mutta jaksaa kyllä hölkytellä 20-30 minuuttia. Tänään taidan kuitenkin säästää karvapalleron läähätykseltä ja käydä lenkillä vasta illalla... :D

Pelkkää lovee (ja vähän koirankakkaa)

Olipas yksi ihan kesän parhaista viikonlopuista! Lauantai meni nimittäin häitä juhliessa, kun parempi puoliskoni oli bestmanina ystäväpariskuntansa häissä. Tiedättekö sen mainoksen, missä naiselta kysytään, mitä hän tekisi jos voittaisi lotossa miljoonan. Ja sitten häneltä kysytään, mitä hän tekisi, jos voittaisi sen tuplana? Tämä kuulostaa todella kliseiseltä, mutta minulla on sellainen olo.

Tämän viikonlopun jälkeen vallitsevat olotilat on väsymys ja onnellisuus. Vitsi miten upeita ihmisiä mun elämässä on! :)

Olen saanut vuosien varrella elämääni aivan mielettömiä ihmisiä, joita en mistään rahasummasta päästäisi menemään. Ajattelin aina, että minulla on kaikki muu tarvitsemani, mutta vielä olisi hienoa kun olisi kumppani, jonka kanssa jakaa elämä. Ei minulla silloin käynyt mielessäkään, että ihanan miehen lisäksi saisin itselleni isomman perheen ja kymmenittäin uusia ystäviä.

Kun sain keväällä kutsun mieheni ystävän polttareihin, tajusin että minun elämäni on muuttunut vielä paljon enemmän ja paremmaksi kuin olin osannut etukäteen kuvitella. Ja lauantaina häissä liikutuksen kyyneliä niellessäni tajusin sen taas uudestaan. Häät ovat ihan mun lempparijuhlia ja parasta on, kun ne ovat juuri hääparin näköiset. Siinä oli kyllä onnistuttu täydellisesti. Kaunis ja hauska tapahtuma kaikin puolin :)

Illalla tanssijalka vipatti pitkälle yöhön, kun eihän sitä voinut lähteä nukkumaan ennen hääparia, joka pyöri ja sheikkasi tanssilattialla kello kahteen asti yöllä! Ihailtavaa sitkeyttä :D

Vähän oli pitkin iltaa jännittänyt, miten hoitokoira selviäisi yksin kotona pari tuntia totuttua pidempään. Se osoittautui turhaksi huoleksi, koska sekä koira että kämppä löytyivät ehjinä illan jälkeen.

Mihin sitä ihmisiä tarvii, kun on oma pehmokaveri?

Käytiin vielä yöllä koiran kanssa pitkällä kävelyllä, mutta selvästikään ei tarpeeksi pitkällä. Aamulla kello 8 nimittäin heräsin mieheni huutoon "Niilo EI!" Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut ja eteisen lattiaa koristi useat (jättimäiset ja koostumukseltaan löysät) koirankakkakasat. En ole koskaan nähnyt Niilon kakkaavan yhtä paljon. "Shit happens..."

"En se minä ollut..."

Myöhäisestä nukkumaanmenosta ja aikaisesta herätyksestä johtuen päivä meni enemmän tai vähemmän torkkuessa. Onneksi huomenna on vapaapäivä, koska nyt ei uni oikein meinaa tulla silmään... Mutta ei se haittaa, onneaonneaonnea K&J! <3

Matkakuumetta ja lemppari matkakohteeni

Tässä alkaa iskeä jo pienoinen matkakuume - kenties ensimmäistä kertaa viime syksyn Vietnamin reissun jälkeen. En ole koskaan ollut niin onnellinen Suomeen paluusta, ja edelleen kyllä arvostan Suomea ja myös Suomen kaunista luontoa ihan eri tavalla kuin aiemmin.

Vietnamin jälkeen olen kyllä tehnyt pari ulkomaanreissua, mutta en mitään "erikoista". Muutama viimeistä vuotta olen käynyt kerran kaudessa katsomassa Arsenalin fudismatsia. Tänä keväänä sain ensimmäistä kertaa itselleni seuraa matsiin, kun mieheni lähti mukaan reissuun. Se oli mukava reissu, vaikka Arsenal taisikin hävitä...

Kesällä kävin Virossa. Lasketaanko sitä edes ulkomaaksi? ;)

Tiistaina olisi kuitenkin aika lähteä katsastamaan Bulgaria. Ystäväni perhe omistaa sieltä loma-asunnon, vihdoin pääsen näkemään sen! Ollaan ensin muutama päivä kolmistaan ystäväni ja mieheni kanssa, jonka jälkeen jäämme mieheni kanssa kaksin pitämään taloa pystyssä, kun ystäväni palaa koulun penkille. :)

Bulgariaa odotellessa ajattelin listata muutamia suosikkejani lomakohteiden joukosta. Olen suorastaan hurahtanut matkusteluun täysi-ikäistyttyäni reilu 5 vuotta sitten. Elän muuten suhteellisen vähärahaisesti, joten rahaa on jäänyt myös matkusteluun. Äkkiseltään laskettuna olen käynyt elämäni aikana vähintään 20 maassa, joista osassa moneen kertaan. Esimerkiksi viime vuonna kävin Suomen lisäksi kahdeksassa valtiossa (joista puolet olivat ihan uusia kohteita).

Mutta tässä minun all time -suosikkini! Listan kirjoittamisen jälkeen tajusin, että kaikki viisi lomakohdetta taitavat olla eri maanosista! Hassu yhteensattuma! :) 

Seychellit

Ihanat paratiisisaaret Intian valtamerellä. Tämä oli myös ensimmäinen ulkomaanmatkani. Parhaiten jäi mieleen hurjat aallot (ja niihin melkein hukkuminen), polttavan kuuma aurinko sekä eksoottiset eläimet, kuten jättiläiskilpikonnat. Veljeni kävi viime vuonna vaimonsa kanssa häämatkalla Seychelleillä, eikä maisemat olleet ainakaan kuvien perusteella yhtään huonontuneet näiden vuosien aikana. :)

Kroatia

Kroatia on toistaiseksi viimeinen lomamatka, jonka olemme tehneet vanhempieni ja veljeni kanssa yhdessä. Jos oli ensimmäinen lomamatkamme Seychelleille henkeäsalpaavan upea, niin Kroatia voisi olla upeudessaan sille Euroopan vastine. Olimme Dubrovnikissa, jossa korkea vuoristo liittyy hienon turkoosiin veteen, välissään vain Dubrovnikin komea kaupunki. 2 viikkoa oli pitkä aika olla yhdessä perheen kanssa, mutta lyhyt aika nähdä Kroatiaa ;)

Australia

Australia oli ensimmäinen yksin tekemäni ulkomaanmatka. Olin juuri täyttänyt 14 vuotta, kun lähdin kuukaudeksi äidin entisen työkaverin luo au-pairiksi. Tämä työkaveri asui englantilaisen miehensä ja 3-vuotiaan poikansa kanssa Sydneyssä.
Rakastuin Australiaan kokonaisuudessaan. Asuimme Sydneyssä, mutta teimme myös viikon lomamatkan pohjois-Australiaan. Miten voikin olla niin monipuolinen maa, että toisaalla on miljoonakaupunkia, jossain muualla aavikkoa tai sademetsää... Kävin myös noin kerran viikossa surffaamassa, mikä vei täysin sydämeni. Ja olihan se eksoottista, että moottoritiellä oli siilinraatojen sijaan kengurunraatoja... :D
Tämä oli valitettavasti ennen Facebookia ja jopa ennen kuin omistin kameraa... Jossain kätköissä on kyllä kuvia kyseiseltä reissulta, mutta en löytänyt niitä tähän hätään.


Thaimaa

Thaimaa oli ihana välietappi Vietnamissa suorittamani työharjoittelun jälkeen, ennen Suomeen paluuta. Thaimaa jäi upeana muistona mieleen varmaan senkin takia, että siellä näin mieheni lähes kolmen kuukauden erossa olon jälkeen vihdoin taas livenä. Se oli myös ensimmäinen yhteinen lomareissumme.
Thaimaasta ehdoton ykköskohteemme oli Koh Tao, jossa vietimme muutaman päivän sukelluskurssia suorittaen. Koh Taolla on ainakin meidän tietojemme mukaan Thaimaan halvimmat sukelluskurssit, omamme suoritimme suomenkielisessä sukelluskoulussa. Jos oli näkymät upeat meren pohjassa, niin oli kyllä hienot maisemat myös pinnan yläpuolella :)

Miami

Miami oli ensimmäinen matkani Atlantin toiselle puolen. Vietimme ystäväni Holiksen kanssa vuonna 2013 Miamissa kolme viikkoa, joista kaksi viikkoa Miami Beachilla hostellissa 11e/yö, ja yhden viikon Couchsurfingin kautta erään "houstin" luona Miami Hollywoodissa.
Miami Beachin rannat ovat upeat, mutta tarjolla oli löhöämisen lisäksi paljon aktiviteettejakin. Kävin lenkkeilemässä rantaa pitkin vähintään pari kertaa viikossa, jonka lisäksi kokeilin taas surffaamista, sekä hankin parin viikon jäsenyyden lähellä olleelle nyrkkeilysalille. Sainpa jopa sparrata itseään Melissa Hernandezia vastaan (tuli pää kipeäksi ja nenä mustaksi). Hyviä muistoja! :D

Kuinka monessa näistä sinä olet käynyt? Entä mitkä ovat omat suosikkikohteesi?

Erikoisen mittainen juoksurata

Täällä on taas palattu Turusta kotiin Tampereelle, ja kylläpä vaan tämäkin tuntuu taas hyvältä. Käytiin Turussa vielä kiertelemässä saaristoa, plus kokeilemassa suppailua! Taas tuli kokeiltua ihan uutta lajia, olen aiemmin kokeillut kyllä surffaamista, mutta tuollainen laudan päällä melonta on tullut tutuksi vain kavereiden puheista ja julkkisten lomakuvista :D

Ihan mukavaa hommaahan se oli, mutta kyllä se surffaaminen on kuitenkin enemmän minun tyyliseni laji :)

Kävimme Turussa kyllä yhtenä iltana hölkyttelemässä, mikä oli oikein mukavaa. Tänään kuitenkin kotona piti hakea juoksufiilistä oikein kissojen ja koirien kanssa - eikä sitä varsinaisesti siltikään löytynyt. Juoksuradalle me kuitenkin väkisin vääntäydyimme, vuorossa jälleen 1000m vedot.

Sellainen pieni "hauska" yksityiskohta, että viimeksi mieheni kanssa 1000m vetoja juostessamme emme olleetkaan juosseet tuhatta metriä! Yleisurheilukentän juoksurata olikin vain 350m mittainen, joten olimme juosseet yli sata metriä liian vähän jokaisella tonnin vedollamme... Ei ihme, että Annin kanssa juostaessa yleisurheilukenttä näytti niin järkyttävän isolta :D

Tällä kertaa teimme uudet, tarkemmat laskutoimitukset ja saimme 1000m mitattua. Kylläpä vain tuntui juokseminen taas rankalta, kun yritti saada samoja aikoja 120m pidemmällä matkalla kuin viimeksi...

Turun maisemia.

Tavoitteenamme oli juosta kaksi tonnin vetoa viiteen minuuttiin ja kaksi tonnin vetoa aikaan 4min17s. Tässä tulokset ja suluissa aika, jota tavoteltiin:

5min 8s (tavoiteaika 5min, joka on 2400m cooper-vauhtia)

5min (tavoiteaika 5min, joka on 2400m cooper-vauhtia)

4min 23s (tavoiteaika 4min 17s, joka on 2800m cooper-vauhtia)

4min 17s (tavoiteaika 4min 17s, joka on 2800m cooper-vauhtia)

Eli varsin hyvin meni tavoitteisiin juoksut. Rankkaa oli, enkä olisi kyllä tällä kertaa pystynyt juoksemaan yhtään tonnia alle tuon 4min 17 sekunnin. Mutta kyllä tässä silti on tulokset parantunut jo viikossa, eli ei auta kuin toivoa hyvää kehitystä seuraavillekin viikoille. :)

Lisää Turkua. Kaikki kuvat ovat Holiksen käsialaa. :)

Heini - upseerisnainen

Lähdin siis armeijan vihreisiin heinäkuussa 2011. Olin valinnut lähellä olevan Upinniemen varuskunnan sillä ajatuksella, että pääsisin kuulemani mukaan fyysisesti rankkaan rannikkojalkaväkikoulutukseen.

Olin treenannut kovasti ennen armeijaa, koska halusin olla "paras". Olen aina ollut kova kilpailemaan, ja mielestäni oli vastenmielinen ajatus lähteä armeijaan, jos en saisi vähintään naisten asteikoilla erinomaista kaikista liikuntatesteistä.

Meitä aloitti muistaakseni 12 naista, joista pari joutui terveyssyiden takia lopettamaan palveluksen kesken. Loput hajaannuimme kuka minnekin, minä johtamiskoulutukseen ensin AUK 1:lle ja siitä Haminaan RUK-kurssille. RUK eli reserviupseerikurssi ei ollut missään mielessä tavoitteeni ennen armeijaan menoa, mutta tuli kyllä sellaiseksi varsin pian. Himoitsin RUK:ssa olevaa kiväärilinja-koulutusta, jonka arvelin olevan fyysisesti rankinta, mihin Upinniemestä olisin voinut päästä. Sinne minut myös lähetettiin ja kuulemani mukaan olin ensimmäinen nainen, joka Upinniemestä sinne oli päästetty.

Kiväärilinja oli juuri sitä, mitä olin toivonut - ehkä jopa enemmän. Kolme kuukautta mielettömässä porukassa, yhteishengellä jota en ollut aiemmin elämässäni kokenut. Parhaiten mieleen jäi Kirkkojärvenmarssi, JoHa, sekä (elämäni pisimmän) viikon mittainen leiri, jolla taivaalta satoi kaikkea kissaa pienempää koko leirin ajan ja jossa oli KURJEMPAA kuin koskaan missään aiemmin tai sen jälkeen. :D

Meidän kivääri-ruk -joukkue. Pointsit sille, joka löytää ainoan naisen, eli minut... :D

Kirkkojärvenmarssi oli reilu 20km pikamarssi, eli toisin sanoen puolimaraton aseen ja muun taisteluvarusteen kera. Marssi suoritetaan joukkueena (meidän kiväärijoukkue tuossa yllä olevassa kuvassa) ja matkan aikana piti suorittaa erilaisia tehtävärasteja. "Kirkkis" vei kyllä mehut paremmin kuin mikään koskaan. Aseen ja taisteluvarusteet jouduin luovuttamaan jossain vaiheessa joukkuekaverin kantoon, kun ei vaan kunto meinannut riittää. Se ei kuitenkaan ottanut egon päälle, koska meidän joukkueen yhteishenki oli aivan mieletön. Kaikki auttoivat toisiaan  ja tärkeintä oli, ettei kukaan luovuttanut. Ei ollut yksi, eikä kaksi henkilöä, jotka sanoivat marssin jälkeen, että "teki mieli luovuttaa, mutta ei kehdannut, kun Hakasalokaan ei luovuttanut". :D Googlesta löytyi kuva maaliviivalta, naamasta näkee, että väsynyt on nainen, mutta huh sitä fiilistä!

JoHa eli johtamisharjoitus, oli muistaakseni 80km mittainen marssi, jonka marssimme ryhmissä (n. 8 henk). Muistaakseni meidän ryhmällämme marssiin meni reilu 30 tuntia. Tämä oli vielä sitä aikaa, kun tammikuussa oli kunnon hanki, mikä hidasti vähän menoa ;) Siinä hallusinoi itse kukin; suunnistaja näki olemattomia tuulimyllyjä ja allekirjoittanutkin oli jossain vaiheessa varma, että inttikaveri potki kävellessään jalkapalloa... JoHan jälkeen oli kaikkien jalat niin rakoilla, että oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun sai kävellä/raahautua ruokalaan "omaan rauhalliseen tahtiin", eikä virallisesti muodossa marssien. Hienoja muistoja!

RUK:n jälkeen alkoi j-kausi, eli johtamiskausi. Johtamiskausi oli monipuolista ja haastavaa aikaa. Viimeiset kuukaudet vietin varusmiesjohtajien muodostamassa tiedustelujoukkueessa, jossa loppuhuipennuksena saimme (muistaakseni 50km) havumarssin jälkeen sissin havut. Vuoden 2012 heinäkuussa armeijasta lähdettiin varsin tyytyväisen hymyn kera siviiliin.

Vihdoinkin aliluutnantti

Intistä jäi käteen hyviä muistoja ja hyviä kavereita, yhtenä esimerkkinä Holis, joka on siis tällä hetkellä kanssani mökkeilemässä.

Yleisimpiä kysymyksiä, joita kuulen, ovat "millaista oli armeijassa?" ja "millaista oli olla nainen armeijassa?", lisäksi olen kuullut kymmeniä "minunkin piti mennä armeijaan, mutta..." tai "minäkin haluaisin armeijaan, mutten tiedä, pärjäisinkö siellä".

Intissä oppi nukkumaan aina ja kaikkialla.

Kysymyksiin on siinä mielessä vaikeaa vastata, että en tietenkään osaa kommentoida asiaa kuin omalta kannaltani. Ensinnäkin armeijaan kuuluu maavoimat, merivoimat ja ilmavoimat. Minä pääsin kokeilemaan hieman merivoimia (mutta en laivastoa, merivoimissakin on sekä rannikolla toimivia osastoja, että laivasto) ja maavoimia (kivääri RUK). Mutta molemmissa olisi ollut vaikka miten paljon muutakin koettavaa. Tästä päästään myös siihen pärjäämisasiaan, armeijassa on erilaisia linjoja ja tehtäviä, joista toisiin tarvitaan vähemmän ja toisiin enemmän fyysistä kuntoa. Joissain pitää ryömiä, tetsata, kaivaa poteroita ja olla kipinävahtina keskellä yötä. Toisissa ei tarvitse edes nähdä metsää ja yöunetkin kuuluvat työnkuvaan.

Valatilaisuudessa 2011.

Kesällä 2012 pystytettiin Jukolan viestissä muutama sata telttaa - kahteen kertaa. Joku urpo oli merkannut teltat puoli metriä liian lähelle toisiaan (paloturvatarkastaja älähti). Telttoja oli enää pari pystyttämättä, kun meidät pistettiin purkamaan ne kaikki ja pystyttämään uudestaan. Tee työtä, jolla on tarkoitus :D

Entäs naisena armeijassa olo? Siihen ei vaikuta ainoastaan nainen itse, vaan häntä ympäröivät ihmiset. Olen kuullut tähän mielipiteitä laidasta laitaan, Olen kuullut tarinoita painajaisvuodesta, mutta minun vuoteni oli mahtava. Naisena oli mukavaa olla alusta loppuun, kun oli treenannut itsensä hyvään kuntoon jo ennen armeijan alkua. Koin saavani hyväksyntää hyvästä kunnosta johtuen, mutta mielestäni myös hömelö (ja silti tiukkapipoinen) luonteeni tuli myös hyväksytyksi, mikä tuntui entistä mukavammalta. :) Muista naisista sai vertaistukea, ja kyllä niistä ikuisuuskysymyksistäkin (kuten menkat leirillä...) selvittiin.

Välillä piti hullutella, niin pysyi pää kasassa :)

Naisena saa toki kuulla välillä typeriä kommentteja. Lisäksi uskon, että naisen pääsy RUK:iin aiheutti joillekin pahaa mieltä. Kuulin jälkikäteen huhun, jossa epäiltiin joukkueenjohtajamme väärentäneen esimerkiksi Cooper-tulostani, koska en oikeasti mukamas olisi pystynyt juoksemaan yli 2800 metriä... :D

Naisten tupa viimeisenä yhteisenä yönään.

Lisäksi kokemukseni mukaan silloin, kun pärjäsin hyvin, olin "yksi jätkistä", ja epäonnistuessani jossain, otettiin "nais-kortti" esiin. Ikään kuin nainen olisi sukupuolena huonompi, ja hyvin pärjätessään saa yllennyksen "jätkäksi". Tätä kehua tuskin kuitenkaan ajateltiin näin syvällisesti, enkä itsekään ottanut sitä mitenkään pahalla. Se oli vain tapa osoittaa hyväksyntää.

Pohdiskeltiin Holiksen kanssa, minkälaisia vinkkejä annettaisiin inttiin haluaville naisille. Tässä muutamia:
1. Teet itsellesi ISON palveluksen, jos treenaat itsesi hyvään kuntoon jo ennen intin alkua.
2. Selvitä etukäteen, mikä linja sinua intissä kiinnostaisi, kaikissa palveluspaikoissa ei ole kaikkia linjoja.
3. Jos/kun et pääse sille linjalle, mihin olit etukäteen halunnut, älä masennu. Intin loputtua olet luultavasti tyytyväinen juuri siihen matkaan, jonka olet menneiden kuukausien aikana kulkenut.
4. Pistä paperit menemään. Jossain vaiheessa vaan pitää kerätä se rohkeus tehdä lopullinen päätös.

Onko täällä muita intin käyneitä naisia? Oletteko huomanneet samanlaisia ajatuksia, vai eroavatko teidän kokemuksenne kovasti omistani? Tuleeko mieleen muita vinkkejä inttiin haluaville naisille?
Entä löytyykö inttiin haluavia naisia? Kysykää, jos tulee kysyttävää! :)

Vihdoin lomafiiliksissä

Tykkäättekö te siitä, että lomalla saa vain olla rauhassa kotona ilman suunnitelmia? Minä en yhtään. Olin keskiviikosta lauantaihin kotona "lomailemassa", enkä saanut itseäni edes sohvalta ylös. Heräsin aamulla suunnilleen yhdeksältä, menin sohvalle katsomaan televisiota tai elokuvaa, kirjoittamaan blogia tai selaamaan Facebookia. Löhösin sillä samalla kohdalla sohvalla vielä neljältä tai viideltä, kun mieheni tuli töistä kotiin. Itseäkin hävetti vastata "miten päivä meni"-kyselyihin todenmukaisesti, että en ole päässyt vielä edes ulos kodistamme (puhumattakaan siitä, että olisin tehnyt kotimme sisällä jotain järkevää, kuten siivonnut).

Osittain täydellinen saamattomuuteni varmaan johtui siitä, että viime maanantai vei todellakin kaikki voimat minusta - toki myös fyysisesti, mutta etenkin henkisesti. Sitä seuraavana yönä nukuin 10,5 tuntia, mutta silti olin koko päivän ihan ylitunteellinen ja itkin vähintään kuusi kertaa päivän aikana. Keskiviikkona olo oli jo vähän normaalimpi, mutta ei sitten kuitenkaan aivan. Ehkä akkuja piti osittain ladatakin juuri siinä, sohvalla makoillen. Mutta kyllä se vähän harmittaa, että juuri nyt, kun kesä on vihdoin saapunut Suomeen, minä vain katselen sohvalta aurinkoa enkä saa itseäni edes kämpästä ulos.

Viikonloppu meni vauhdikkaasti kavereita nähden, se oli mukavaa. Ja tänään aamulla hain ystäväni Iina "Holis" Holopaisen lentokentältä, koska hän on ollut töissä Saksassa hevostallilla koko kesän. Normaali ihminen varmaan haluaisi esimerkiksi käydä parin kuukauden ulkomaankomennuksen jälkeen kotona, mutta Holis lähti kanssani suoraan Helsinki-Vantaalta Turkuun mökille! Mutta Holis onkin mitä ihanimmalla tavalla ei-normaali. <3

Me olemme tunteneet nyt neljän vuoden ajan, eli siitä asti, kun kesällä 2011 astelimme ensimmäistä kertaa Upinniemeen valmiina viettämään seuraavan vuotemme armeijan kurkkusalaateissa. :) Koska saan nyt pitkästä aikaa viettää muutaman päivän Holiksen kanssa, voisin kirjoittaa tänne blogiin jonkun pienen muistelman armeija-ajoista... Se oli kuitenkin paitsi yksi parhaista vuosistani tähänastisessa elämässäni, myös yksi ratkaiseva tekijä siinä, että olen tällä hetkellä hakemassa pelastusopistoon.

Tehotrio: minä, Holis ja Niilo

Holiksen ja Niilon leijonakuningas-momentti.

Täällä siis ollaan, mukana myös vanha kunnon hoitokoira Niilo! Ja jo tämän ensimmäisen mökkipäivän jälkeen minusta tuntuu, että vihdoin olen lomalla. Ihanaa kävellä rantakallioilla ja nauttia auringosta. Sen jälkeen voi hyvillä mielin palata välillä sohvallekin taas. Oletteko samaa mieltä kanssani siitä, että rentoutumiseen tarvitaan molempia, aktiivista tekemistä ja ajoittaista löhöilyä? :)

Annin rääkissä

Voittajafiilis!

Tänään oli erilainen ja piristävä treenipäivä! Oltiin sovittu treenitreffit Anni Kärkkäisen kanssa, joka valmistuu tammikuussa Personal Traineriksi. Anni on koripallokaverini, jonka kanssa ehdimme kahden vuoden yhteisen pelitaipaleen aikana pelata yhdessä ainoastaan sen vajaan kaksiminuuttisen, jonka jälkeen polveni hajosi käsiin. Kertoo surullista tarinaa siitä, ettei kaikki mennyt aina ihan nappiin kummankaan meidän viimeisinä korisvuosina. Käykääpä lukemassa täältä, miten Anni onnistui hommaamaan itselleen 12 kuukauden juoksukiellon pelattuaan viimeisimmän koriskauden rasitusmurtumat koivissaan...

Paljon on molemmat oppineet kantapään kautta. Ei ole enää "mahdollisimman nopeasti takaisin kentille", vaan nyt otetaan rauhassa. Lepo ei ole kirosana. Uskon, että nämä kokemukset ovat todellakin kasvattaneet Annia niin, että se tekee hänestä vain paremman Personal Trainerin ja koripallovalmentajan.

Noh, jos nyt annoin liian lempeän kuvan Annista, niin eiköhän se pikkuhiljaa näitä kuvia katsoessa kariudu. Oli nimittäin ihan pikkuisen rankka treeni...! Siinä meinasi kyllä aiemmin syödyt ruoat löytää tiensä ylös, ja maitohappo on tällä hetkellä jalkojeni hallitsevin elementti. :D

Alkulämmittelyt tehtiin huolella, mikä oli kyllä hyvä juttu. Olen äärettömän laiska lämmittelijä, mutta aion kyllä ottaa itseäni niskasta kiinni tämän asian suhteen. Eipä se vie kuin 10-15 minuuttia elämästä ja onnistuu taas hieman ennaltaehkäisemään vammoja.

Näin huonolla kunnolla ja kuumalla kelillä lämmittelyt olivat aika hiostavia ja hengästyttäviä, mutta niistä kuitenkin selvittiin!

Ja sitten oli itse treenin vuoro, eli aika juosta kenttää ympäri... Juoksin pari 800 metrin settiä, pari 400 metriä ja sitten ihan "for fun" vielä yhden 1000m juoksun. Pahalta tuntui alusta loppuun, Anni olikin onnistunut nappaamaan tunteeni hyvin näyttävän valokuvan huilitauolta. Kivaa hommaa tämä juokseminen...

Kiitos vielä Annille treenistä, ja käykääs ihmettelemässä Annin blogissa, kuka se tämä lempeä rääkkääjä on! ;) <3