Lähdin siis armeijan vihreisiin heinäkuussa 2011. Olin valinnut lähellä olevan Upinniemen varuskunnan sillä ajatuksella, että pääsisin kuulemani mukaan fyysisesti rankkaan rannikkojalkaväkikoulutukseen.
Kirkkojärvenmarssi oli reilu 20km pikamarssi, eli toisin sanoen puolimaraton aseen ja muun taisteluvarusteen kera. Marssi suoritetaan joukkueena (meidän kiväärijoukkue tuossa yllä olevassa kuvassa) ja matkan aikana piti suorittaa erilaisia tehtävärasteja. "Kirkkis" vei kyllä mehut paremmin kuin mikään koskaan. Aseen ja taisteluvarusteet jouduin luovuttamaan jossain vaiheessa joukkuekaverin kantoon, kun ei vaan kunto meinannut riittää. Se ei kuitenkaan ottanut egon päälle, koska meidän joukkueen yhteishenki oli aivan mieletön. Kaikki auttoivat toisiaan ja tärkeintä oli, ettei kukaan luovuttanut. Ei ollut yksi, eikä kaksi henkilöä, jotka sanoivat marssin jälkeen, että "teki mieli luovuttaa, mutta ei kehdannut, kun Hakasalokaan ei luovuttanut". :D Googlesta löytyi kuva maaliviivalta, naamasta näkee, että väsynyt on nainen, mutta huh sitä fiilistä!
Intistä jäi käteen hyviä muistoja ja hyviä kavereita, yhtenä esimerkkinä Holis, joka on siis tällä hetkellä kanssani mökkeilemässä.
Yleisimpiä kysymyksiä, joita kuulen, ovat "millaista oli armeijassa?" ja "millaista oli olla nainen armeijassa?", lisäksi olen kuullut kymmeniä "minunkin piti mennä armeijaan, mutta..." tai "minäkin haluaisin armeijaan, mutten tiedä, pärjäisinkö siellä".
Kysymyksiin on siinä mielessä vaikeaa vastata, että en tietenkään osaa kommentoida asiaa kuin omalta kannaltani. Ensinnäkin armeijaan kuuluu maavoimat, merivoimat ja ilmavoimat. Minä pääsin kokeilemaan hieman merivoimia (mutta en laivastoa, merivoimissakin on sekä rannikolla toimivia osastoja, että laivasto) ja maavoimia (kivääri RUK). Mutta molemmissa olisi ollut vaikka miten paljon muutakin koettavaa. Tästä päästään myös siihen pärjäämisasiaan, armeijassa on erilaisia linjoja ja tehtäviä, joista toisiin tarvitaan vähemmän ja toisiin enemmän fyysistä kuntoa. Joissain pitää ryömiä, tetsata, kaivaa poteroita ja olla kipinävahtina keskellä yötä. Toisissa ei tarvitse edes nähdä metsää ja yöunetkin kuuluvat työnkuvaan.
Entäs naisena armeijassa olo? Siihen ei vaikuta ainoastaan nainen itse, vaan häntä ympäröivät ihmiset. Olen kuullut tähän mielipiteitä laidasta laitaan, Olen kuullut tarinoita painajaisvuodesta, mutta minun vuoteni oli mahtava. Naisena oli mukavaa olla alusta loppuun, kun oli treenannut itsensä hyvään kuntoon jo ennen armeijan alkua. Koin saavani hyväksyntää hyvästä kunnosta johtuen, mutta mielestäni myös hömelö (ja silti tiukkapipoinen) luonteeni tuli myös hyväksytyksi, mikä tuntui entistä mukavammalta. :) Muista naisista sai vertaistukea, ja kyllä niistä ikuisuuskysymyksistäkin (kuten menkat leirillä...) selvittiin.
Naisena saa toki kuulla välillä typeriä kommentteja. Lisäksi uskon, että naisen pääsy RUK:iin aiheutti joillekin pahaa mieltä. Kuulin jälkikäteen huhun, jossa epäiltiin joukkueenjohtajamme väärentäneen esimerkiksi Cooper-tulostani, koska en oikeasti mukamas olisi pystynyt juoksemaan yli 2800 metriä... :D
Lisäksi kokemukseni mukaan silloin, kun pärjäsin hyvin, olin "yksi jätkistä", ja epäonnistuessani jossain, otettiin "nais-kortti" esiin. Ikään kuin nainen olisi sukupuolena huonompi, ja hyvin pärjätessään saa yllennyksen "jätkäksi". Tätä kehua tuskin kuitenkaan ajateltiin näin syvällisesti, enkä itsekään ottanut sitä mitenkään pahalla. Se oli vain tapa osoittaa hyväksyntää.
Pohdiskeltiin Holiksen kanssa, minkälaisia vinkkejä annettaisiin inttiin haluaville naisille. Tässä muutamia:
1. Teet itsellesi ISON palveluksen, jos treenaat itsesi hyvään kuntoon jo ennen intin alkua.
2. Selvitä etukäteen, mikä linja sinua intissä kiinnostaisi, kaikissa palveluspaikoissa ei ole kaikkia linjoja.
3. Jos/kun et pääse sille linjalle, mihin olit etukäteen halunnut, älä masennu. Intin loputtua olet luultavasti tyytyväinen juuri siihen matkaan, jonka olet menneiden kuukausien aikana kulkenut.
4. Pistä paperit menemään. Jossain vaiheessa vaan pitää kerätä se rohkeus tehdä lopullinen päätös.
Onko täällä muita intin käyneitä naisia? Oletteko huomanneet samanlaisia ajatuksia, vai eroavatko teidän kokemuksenne kovasti omistani? Tuleeko mieleen muita vinkkejä inttiin haluaville naisille?
Entä löytyykö inttiin haluavia naisia? Kysykää, jos tulee kysyttävää! :)
Olin treenannut kovasti ennen armeijaa, koska halusin olla "paras". Olen aina ollut kova kilpailemaan, ja mielestäni oli vastenmielinen ajatus lähteä armeijaan, jos en saisi vähintään naisten asteikoilla erinomaista kaikista liikuntatesteistä.
Meitä aloitti muistaakseni 12 naista, joista pari joutui terveyssyiden takia lopettamaan palveluksen kesken. Loput hajaannuimme kuka minnekin, minä johtamiskoulutukseen ensin AUK 1:lle ja siitä Haminaan RUK-kurssille. RUK eli reserviupseerikurssi ei ollut missään mielessä tavoitteeni ennen armeijaan menoa, mutta tuli kyllä sellaiseksi varsin pian. Himoitsin RUK:ssa olevaa kiväärilinja-koulutusta, jonka arvelin olevan fyysisesti rankinta, mihin Upinniemestä olisin voinut päästä. Sinne minut myös lähetettiin ja kuulemani mukaan olin ensimmäinen nainen, joka Upinniemestä sinne oli päästetty.
Kiväärilinja oli juuri sitä, mitä olin toivonut - ehkä jopa enemmän. Kolme kuukautta mielettömässä porukassa, yhteishengellä jota en ollut aiemmin elämässäni kokenut. Parhaiten mieleen jäi Kirkkojärvenmarssi, JoHa, sekä (elämäni pisimmän) viikon mittainen leiri, jolla taivaalta satoi kaikkea kissaa pienempää koko leirin ajan ja jossa oli KURJEMPAA kuin koskaan missään aiemmin tai sen jälkeen. :D
![]() |
Meidän kivääri-ruk -joukkue. Pointsit sille, joka löytää ainoan naisen, eli minut... :D |
Kirkkojärvenmarssi oli reilu 20km pikamarssi, eli toisin sanoen puolimaraton aseen ja muun taisteluvarusteen kera. Marssi suoritetaan joukkueena (meidän kiväärijoukkue tuossa yllä olevassa kuvassa) ja matkan aikana piti suorittaa erilaisia tehtävärasteja. "Kirkkis" vei kyllä mehut paremmin kuin mikään koskaan. Aseen ja taisteluvarusteet jouduin luovuttamaan jossain vaiheessa joukkuekaverin kantoon, kun ei vaan kunto meinannut riittää. Se ei kuitenkaan ottanut egon päälle, koska meidän joukkueen yhteishenki oli aivan mieletön. Kaikki auttoivat toisiaan ja tärkeintä oli, ettei kukaan luovuttanut. Ei ollut yksi, eikä kaksi henkilöä, jotka sanoivat marssin jälkeen, että "teki mieli luovuttaa, mutta ei kehdannut, kun Hakasalokaan ei luovuttanut". :D Googlesta löytyi kuva maaliviivalta, naamasta näkee, että väsynyt on nainen, mutta huh sitä fiilistä!
JoHa eli johtamisharjoitus, oli muistaakseni 80km mittainen marssi, jonka marssimme ryhmissä (n. 8 henk). Muistaakseni meidän ryhmällämme marssiin meni reilu 30 tuntia. Tämä oli vielä sitä aikaa, kun tammikuussa oli kunnon hanki, mikä hidasti vähän menoa ;) Siinä hallusinoi itse kukin; suunnistaja näki olemattomia tuulimyllyjä ja allekirjoittanutkin oli jossain vaiheessa varma, että inttikaveri potki kävellessään jalkapalloa... JoHan jälkeen oli kaikkien jalat niin rakoilla, että oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun sai kävellä/raahautua ruokalaan "omaan rauhalliseen tahtiin", eikä virallisesti muodossa marssien. Hienoja muistoja!
RUK:n jälkeen alkoi j-kausi, eli johtamiskausi. Johtamiskausi oli monipuolista ja haastavaa aikaa. Viimeiset kuukaudet vietin varusmiesjohtajien muodostamassa tiedustelujoukkueessa, jossa loppuhuipennuksena saimme (muistaakseni 50km) havumarssin jälkeen sissin havut. Vuoden 2012 heinäkuussa armeijasta lähdettiin varsin tyytyväisen hymyn kera siviiliin.
![]() |
Vihdoinkin aliluutnantti |
Intistä jäi käteen hyviä muistoja ja hyviä kavereita, yhtenä esimerkkinä Holis, joka on siis tällä hetkellä kanssani mökkeilemässä.
Yleisimpiä kysymyksiä, joita kuulen, ovat "millaista oli armeijassa?" ja "millaista oli olla nainen armeijassa?", lisäksi olen kuullut kymmeniä "minunkin piti mennä armeijaan, mutta..." tai "minäkin haluaisin armeijaan, mutten tiedä, pärjäisinkö siellä".
![]() |
Intissä oppi nukkumaan aina ja kaikkialla. |
Kysymyksiin on siinä mielessä vaikeaa vastata, että en tietenkään osaa kommentoida asiaa kuin omalta kannaltani. Ensinnäkin armeijaan kuuluu maavoimat, merivoimat ja ilmavoimat. Minä pääsin kokeilemaan hieman merivoimia (mutta en laivastoa, merivoimissakin on sekä rannikolla toimivia osastoja, että laivasto) ja maavoimia (kivääri RUK). Mutta molemmissa olisi ollut vaikka miten paljon muutakin koettavaa. Tästä päästään myös siihen pärjäämisasiaan, armeijassa on erilaisia linjoja ja tehtäviä, joista toisiin tarvitaan vähemmän ja toisiin enemmän fyysistä kuntoa. Joissain pitää ryömiä, tetsata, kaivaa poteroita ja olla kipinävahtina keskellä yötä. Toisissa ei tarvitse edes nähdä metsää ja yöunetkin kuuluvat työnkuvaan.
![]() |
Valatilaisuudessa 2011. |
Entäs naisena armeijassa olo? Siihen ei vaikuta ainoastaan nainen itse, vaan häntä ympäröivät ihmiset. Olen kuullut tähän mielipiteitä laidasta laitaan, Olen kuullut tarinoita painajaisvuodesta, mutta minun vuoteni oli mahtava. Naisena oli mukavaa olla alusta loppuun, kun oli treenannut itsensä hyvään kuntoon jo ennen armeijan alkua. Koin saavani hyväksyntää hyvästä kunnosta johtuen, mutta mielestäni myös hömelö (ja silti tiukkapipoinen) luonteeni tuli myös hyväksytyksi, mikä tuntui entistä mukavammalta. :) Muista naisista sai vertaistukea, ja kyllä niistä ikuisuuskysymyksistäkin (kuten menkat leirillä...) selvittiin.
![]() |
Välillä piti hullutella, niin pysyi pää kasassa :) |
Naisena saa toki kuulla välillä typeriä kommentteja. Lisäksi uskon, että naisen pääsy RUK:iin aiheutti joillekin pahaa mieltä. Kuulin jälkikäteen huhun, jossa epäiltiin joukkueenjohtajamme väärentäneen esimerkiksi Cooper-tulostani, koska en oikeasti mukamas olisi pystynyt juoksemaan yli 2800 metriä... :D
![]() |
Naisten tupa viimeisenä yhteisenä yönään. |
Lisäksi kokemukseni mukaan silloin, kun pärjäsin hyvin, olin "yksi jätkistä", ja epäonnistuessani jossain, otettiin "nais-kortti" esiin. Ikään kuin nainen olisi sukupuolena huonompi, ja hyvin pärjätessään saa yllennyksen "jätkäksi". Tätä kehua tuskin kuitenkaan ajateltiin näin syvällisesti, enkä itsekään ottanut sitä mitenkään pahalla. Se oli vain tapa osoittaa hyväksyntää.
Pohdiskeltiin Holiksen kanssa, minkälaisia vinkkejä annettaisiin inttiin haluaville naisille. Tässä muutamia:
1. Teet itsellesi ISON palveluksen, jos treenaat itsesi hyvään kuntoon jo ennen intin alkua.
2. Selvitä etukäteen, mikä linja sinua intissä kiinnostaisi, kaikissa palveluspaikoissa ei ole kaikkia linjoja.
3. Jos/kun et pääse sille linjalle, mihin olit etukäteen halunnut, älä masennu. Intin loputtua olet luultavasti tyytyväinen juuri siihen matkaan, jonka olet menneiden kuukausien aikana kulkenut.
4. Pistä paperit menemään. Jossain vaiheessa vaan pitää kerätä se rohkeus tehdä lopullinen päätös.
Onko täällä muita intin käyneitä naisia? Oletteko huomanneet samanlaisia ajatuksia, vai eroavatko teidän kokemuksenne kovasti omistani? Tuleeko mieleen muita vinkkejä inttiin haluaville naisille?
Entä löytyykö inttiin haluavia naisia? Kysykää, jos tulee kysyttävää! :)
JoHa muistelusi sai minut pitämään hiljaisen hetken pikkuvarpaan kynteni muistolle. Sinne se livahti Kapernaumin lattiakaivoon 24+ tunnin "taistelun" jälkeen, liekkö vieläkin siellä?
VastaaPoistaRUK, ainoa paikka missä olen, tähän mennessä, nukahtanut kesken kirjoittamisen ja kesken pyörällä ajamisen. :)
Apua, RIP pikkuvarpaan kynsi! Kuulostaa niin tutulta nuo "vauhtinukahtamiset"... :D Good old times...
PoistaTäällä on yksi inttiin hakeva nuori nainen! :)
VastaaPoistaMulla ois yks kysymys koskien RUK:ia, nimittäin ylennetäänkö kaikki kokelaat lopussa vänrikeiksi? Vai saako ylennyksen vain parhaat?
Kaikki koksut ylennetään intin lopussa vänrikeiksi (tai itse olen aliluutnantti, koska merivoimat). :) Tsemppiä intiin ja sitä varten valmistautumiseen! :)
PoistaKiitos noista linkeistä, niistä on todellakin apua! Oon nyt vasta viis ekaa päivää tehny molempia ohjelmia ja alottaessa sain 6, nyt jo 11 punnerrusta! Mieletöntä, miten noin nopeesti voi kehittyä! Vatsojen kanssa en edisty ihan samalla tavalla, hitaasti, mutta kuitenkin.
VastaaPoistaJes, kiva että niistä oli apua! Siitä se lähtee!! :)) Tsemppiä treeniin!
PoistaLöysin blogis aamukamman kautta ja musta on kiva lukea muiden naisten kokemuksia armeijasta. Ite olin siis säkylässä 2/13 erässä. "Jouduin" xa- ajajaksi/johtajaksi ja se ei todellakaan ollut se tehtävä mihin halusin alunperin, mutta kuten tekstissäsi sanoit niin olen todella kiitollinen, että pääsin niihin tehtäviin! Näin jälkeenpäin ajatellen en olisi osannut kuvitella itseäni mihinkään muuhun kuin pasien luokse. Jatkan innolla blogisi lukemista! Ja jos kiinnostaa mun inttitarinani niin se löytyy mun nimen takaa :)
VastaaPoistaKiitos kommentista, kiva että löysit mun blogin! Kävin tsekkaamassa sun blogin, olipas siistit sivut! Pitääpä käydä huomenna tietokoneella paremmalla ajalla lukemassa lisää 😊 -Heini
PoistaKiva blogi! Harkitsen meneväni vapaaehtoisena inttiin, mutta on pari asiaa jotka mietityttävät. Kunto ei ole ollenkaan ongelma, mutta olen todella epäsosiaalinen ja arka puhumaan muille. Armeijassa sitä ei varmaan pysty välttämään.. Onko siellä jotain tilanteita missä täytyy esiintyä/puhua isommalle porukalle? Täytyykö siellä olla oma-aloitteinen? Pelkään että en ymmärrä mitä pitää tehdä ja sitten seison siellä vain tumput suorina kun muut tekevät. Joskus tuntuu että olen pikkasen avuton.. Pituudesta sen verran, että olen hieman vajaa 160cm, niin onko siitä haittaa? :)
VastaaPoistaMoikka, kiitos! Kyllä sanoisin, että intissä joutuu aika ajoin epämukavuusalueelle, jos sosiaaliset tilanteet jännittävät. Itse ainakin jouduin, ja myöskin sain sen takia aivan järkyttävän määrän lisää itseluottamusta inttivuoden aikana. Itse omilla toivomuksillaan voi kyllä paljon vaikuttaa siihen, minkälainen palvelusaika on esillä olon puolesta. Varusmiesjohtajana pitää käskeä, johtaa, huutaa tahtia, ilmottaa oma joukkonsa esimiehille, jnejne. Miehistössä taas ei tarvitse samalla tavalla "olla esillä", joskin joskus saattaa oppitunneilla joutua vastaamaan kysymyksiin, kuten koulussakin. Lisäksi intissä esimiehille tulee puhua tietyn kaavan mukaan (=jäykästi ja virallisesti), ja joskus kuuloetäisyydellä voi olla myös ylimääräisiä korvapareja. Lisäksi pitää sanoa, että armeija paikkana on sellainen, missä ei ehkä ole hyvä olla, jos uskot sosiaalisten tilanteiden ahdistavan sinua niin paljon, että et usko tottuvasi niihin. Armeijassa asutaan useiden henkilöiden kanssa samassa tuvassa, ja muutenkin ollaan yhdessä vuorokauden ympäri. Uskon kyllä, että siellä arkakin pääsee porukkaan mukaan, ja mahdollisesti rohkaistuukin. Pitää muistaa, että myös miehissä on persoonia laidasta laitaan, ja se tekee mielestäni intistä niin mahtavan paikan.
VastaaPoistaIntissä oikeastaan vitsaillaan siitä, että oma-aloitteisuus katsotaan miinukseksi. Tottahan sen ei pitäisi olla, mutta ehkä kuitenkin vähän on. Siellä riittää kyllä, kun tekee juuri käsketyn. Ja kaikki opetetaan kädestä pitäen, ja arki on hyvin strukturoitua. Johtajat kertovat missä pitää olla, moneltako ja missä vaatteissa. Uskotko oppivasi suunnilleen normaaliin tahtiin uusia asioita? Oletko hyvä seuraamaan ohjeita, ja kutsuisitko itseäsi hyväksi alaiseksi ja kenties hyväksi tyypiksi, kun sinut oppii tuntemaan? :)
En siis osaa sanoa, onko intti oikea paikka sinulle, sen tiedät parhaiten sinä! Jos yhtään lohduttaa, niin mahdollisuutenahan vapaaehtoisena on myös keskeyttää intti n. 1,5kk kohdalla, jos se osoittautuu itselle sopimttomaksi paikaksi. Mutta kuuntele itseäsi ja mieti, uskotko armeijan sosiaalisten tilanteidensa puolesta tuottavan kohtuutonta ahdistusta, vai voisiko se kasvattaa sinusta entistä vahvempaa ihmistä. :) pituuteen homma ei varmasti kaadu. Tsemppiä päätöksentekoon!
Kiitos paljon nopeasta ja kunnollisesta vastauksesta!
PoistaKun tutustun uusiin ihmisiin, niin voin olla aluksi aika hiljainen, mutta vähitellen uskallan olla enemmän oma itseni ja toivottavasti myös hyvää seuraa :) Ongelmani on myös se, että mietin liikaa mitä muut ajattelevat minusta. Uskoisin muuten, että opin normaaliin tahtiin uusia asioita ja jos ohjeet ovat selkeitä, niin ehkä pärjään niissäkin.
Joutuuko intissä helposti kiusatuksi? Jos menisin, niin aloittaisin todennäköisesti vuoden päästä, joten kuinka nopeasti minun täytyy varmasti tietää, että menenkö? Entä missä kohtaa sen ehtii vielä perua jos muuttaakin mieltä?
Ääntä riittää maailmassa, turha sitä on hiljaisuutta tai ujoutta ottaa liian vakavasti, kun ei siinä ole mitään vikaa. :) Itse en havainnut intissä kiusaamista, mutta varmaan sielläkin kiusaamista voi olla, kuten missä tahansa yhteisössä. Itselläni kuitenkin enemmänkin oli kokemuksia ihan maailman parhaista yhteishengistä eri porukoiden kanssa. Siellä yhdistää jo ihan vaan se kaikki, mitä yhdessä päästään kokemaan.
PoistaJos meinaisit vuoden päästä inttiin, niin nyt pitäisi hakea maaliskuun alkuun mennessä. http://varusmies.fi/naisten-vapaaehtoinen-asepalvelus tuolta löytyy lisätietoa! :)
"Asepalvelukseen määrätty nainen on asevelvollisia koskevien säännösten alainen.
Palvelukseen määrätty nainen voi kuitenkin kirjallisesti ilmoittaa ennen palveluksen alkua, ettei aloitakaan palvelusta. Palveluksen alettua naisella on 45 päivää aikaa ilmoittaa, ettei halua jatkaa palvelusta."
Näöstä sen verran, että oliko intissä paljonkin silmälasien käyttäjiä? Entä onnistuuko piilolinssien käyttö? :)
VastaaPoistaTäällä silmälasipäinen inttinainen! Itse en piilolinssejä käytä (side note: nekin jotka käyttävät, pitävät leireillä laseja hygieniasyistä), mutta palvelus onnistuu kummin vain. PV tarjoaa palveluslasit, joiden rikkoutuminen korvataan. Ongelmia itselläni on lähinnä nassen käytön kanssa, kun lasit ei mahdu alle ja ilman niitä olen vähän hyödytön taistelussa... mutta on niitä muitakin rillipäisiä varusveijareita ja kapiaisiakin! Muista aina tuupata mikrokuituliina ja lasikotelo taisteluvarustukseen, niin mm. leirit menee helpommin.
PoistaPS. Olipa kiva löytää naisten kokemuksia RUKista, kun itsekin tulen suuntaamaan Haminaan :)
Noniin, hyvä että löytyi vähän tarkempaa vinkkiä! :) Tsemppiä Haminaan!!
PoistaOli silmälaseja ja piilareiden käyttäjiä, eli molemmat toimii! :)
VastaaPoistaSori että kyselen kokoajan :D mutta haluan varmistaa yhden asian ennen kuin pistän paperit menemään.. Eli ymmärsinkö oikein, että voin koska vain ennen palveluksen alkamista ilmoittaa etten haluakaan mennä? (ilman sen järkevämpää syytä) Vaikka olisinkin käynyt valintatilaisuudessa jne. niin sen jälkeenkin voi peruuttaa menemisen koska tahansa? Entä saako viime tipassa peruuttaa?
VastaaPoistaKiva vaan, että aiheuttaa keskustelua! Muistan itsellänikin olleen mielessä aika monta kysymystä ennen papereiden lähettämistä kuusi vuotta sitten... :D
PoistaMutta kyllä, tällainen oikeus tosiaan naisille on annettu. :)