Heini - upseerisnainen

Lähdin siis armeijan vihreisiin heinäkuussa 2011. Olin valinnut lähellä olevan Upinniemen varuskunnan sillä ajatuksella, että pääsisin kuulemani mukaan fyysisesti rankkaan rannikkojalkaväkikoulutukseen.

Olin treenannut kovasti ennen armeijaa, koska halusin olla "paras". Olen aina ollut kova kilpailemaan, ja mielestäni oli vastenmielinen ajatus lähteä armeijaan, jos en saisi vähintään naisten asteikoilla erinomaista kaikista liikuntatesteistä.

Meitä aloitti muistaakseni 12 naista, joista pari joutui terveyssyiden takia lopettamaan palveluksen kesken. Loput hajaannuimme kuka minnekin, minä johtamiskoulutukseen ensin AUK 1:lle ja siitä Haminaan RUK-kurssille. RUK eli reserviupseerikurssi ei ollut missään mielessä tavoitteeni ennen armeijaan menoa, mutta tuli kyllä sellaiseksi varsin pian. Himoitsin RUK:ssa olevaa kiväärilinja-koulutusta, jonka arvelin olevan fyysisesti rankinta, mihin Upinniemestä olisin voinut päästä. Sinne minut myös lähetettiin ja kuulemani mukaan olin ensimmäinen nainen, joka Upinniemestä sinne oli päästetty.

Kiväärilinja oli juuri sitä, mitä olin toivonut - ehkä jopa enemmän. Kolme kuukautta mielettömässä porukassa, yhteishengellä jota en ollut aiemmin elämässäni kokenut. Parhaiten mieleen jäi Kirkkojärvenmarssi, JoHa, sekä (elämäni pisimmän) viikon mittainen leiri, jolla taivaalta satoi kaikkea kissaa pienempää koko leirin ajan ja jossa oli KURJEMPAA kuin koskaan missään aiemmin tai sen jälkeen. :D

Meidän kivääri-ruk -joukkue. Pointsit sille, joka löytää ainoan naisen, eli minut... :D

Kirkkojärvenmarssi oli reilu 20km pikamarssi, eli toisin sanoen puolimaraton aseen ja muun taisteluvarusteen kera. Marssi suoritetaan joukkueena (meidän kiväärijoukkue tuossa yllä olevassa kuvassa) ja matkan aikana piti suorittaa erilaisia tehtävärasteja. "Kirkkis" vei kyllä mehut paremmin kuin mikään koskaan. Aseen ja taisteluvarusteet jouduin luovuttamaan jossain vaiheessa joukkuekaverin kantoon, kun ei vaan kunto meinannut riittää. Se ei kuitenkaan ottanut egon päälle, koska meidän joukkueen yhteishenki oli aivan mieletön. Kaikki auttoivat toisiaan  ja tärkeintä oli, ettei kukaan luovuttanut. Ei ollut yksi, eikä kaksi henkilöä, jotka sanoivat marssin jälkeen, että "teki mieli luovuttaa, mutta ei kehdannut, kun Hakasalokaan ei luovuttanut". :D Googlesta löytyi kuva maaliviivalta, naamasta näkee, että väsynyt on nainen, mutta huh sitä fiilistä!

JoHa eli johtamisharjoitus, oli muistaakseni 80km mittainen marssi, jonka marssimme ryhmissä (n. 8 henk). Muistaakseni meidän ryhmällämme marssiin meni reilu 30 tuntia. Tämä oli vielä sitä aikaa, kun tammikuussa oli kunnon hanki, mikä hidasti vähän menoa ;) Siinä hallusinoi itse kukin; suunnistaja näki olemattomia tuulimyllyjä ja allekirjoittanutkin oli jossain vaiheessa varma, että inttikaveri potki kävellessään jalkapalloa... JoHan jälkeen oli kaikkien jalat niin rakoilla, että oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun sai kävellä/raahautua ruokalaan "omaan rauhalliseen tahtiin", eikä virallisesti muodossa marssien. Hienoja muistoja!

RUK:n jälkeen alkoi j-kausi, eli johtamiskausi. Johtamiskausi oli monipuolista ja haastavaa aikaa. Viimeiset kuukaudet vietin varusmiesjohtajien muodostamassa tiedustelujoukkueessa, jossa loppuhuipennuksena saimme (muistaakseni 50km) havumarssin jälkeen sissin havut. Vuoden 2012 heinäkuussa armeijasta lähdettiin varsin tyytyväisen hymyn kera siviiliin.

Vihdoinkin aliluutnantti

Intistä jäi käteen hyviä muistoja ja hyviä kavereita, yhtenä esimerkkinä Holis, joka on siis tällä hetkellä kanssani mökkeilemässä.

Yleisimpiä kysymyksiä, joita kuulen, ovat "millaista oli armeijassa?" ja "millaista oli olla nainen armeijassa?", lisäksi olen kuullut kymmeniä "minunkin piti mennä armeijaan, mutta..." tai "minäkin haluaisin armeijaan, mutten tiedä, pärjäisinkö siellä".

Intissä oppi nukkumaan aina ja kaikkialla.

Kysymyksiin on siinä mielessä vaikeaa vastata, että en tietenkään osaa kommentoida asiaa kuin omalta kannaltani. Ensinnäkin armeijaan kuuluu maavoimat, merivoimat ja ilmavoimat. Minä pääsin kokeilemaan hieman merivoimia (mutta en laivastoa, merivoimissakin on sekä rannikolla toimivia osastoja, että laivasto) ja maavoimia (kivääri RUK). Mutta molemmissa olisi ollut vaikka miten paljon muutakin koettavaa. Tästä päästään myös siihen pärjäämisasiaan, armeijassa on erilaisia linjoja ja tehtäviä, joista toisiin tarvitaan vähemmän ja toisiin enemmän fyysistä kuntoa. Joissain pitää ryömiä, tetsata, kaivaa poteroita ja olla kipinävahtina keskellä yötä. Toisissa ei tarvitse edes nähdä metsää ja yöunetkin kuuluvat työnkuvaan.

Valatilaisuudessa 2011.

Kesällä 2012 pystytettiin Jukolan viestissä muutama sata telttaa - kahteen kertaa. Joku urpo oli merkannut teltat puoli metriä liian lähelle toisiaan (paloturvatarkastaja älähti). Telttoja oli enää pari pystyttämättä, kun meidät pistettiin purkamaan ne kaikki ja pystyttämään uudestaan. Tee työtä, jolla on tarkoitus :D

Entäs naisena armeijassa olo? Siihen ei vaikuta ainoastaan nainen itse, vaan häntä ympäröivät ihmiset. Olen kuullut tähän mielipiteitä laidasta laitaan, Olen kuullut tarinoita painajaisvuodesta, mutta minun vuoteni oli mahtava. Naisena oli mukavaa olla alusta loppuun, kun oli treenannut itsensä hyvään kuntoon jo ennen armeijan alkua. Koin saavani hyväksyntää hyvästä kunnosta johtuen, mutta mielestäni myös hömelö (ja silti tiukkapipoinen) luonteeni tuli myös hyväksytyksi, mikä tuntui entistä mukavammalta. :) Muista naisista sai vertaistukea, ja kyllä niistä ikuisuuskysymyksistäkin (kuten menkat leirillä...) selvittiin.

Välillä piti hullutella, niin pysyi pää kasassa :)

Naisena saa toki kuulla välillä typeriä kommentteja. Lisäksi uskon, että naisen pääsy RUK:iin aiheutti joillekin pahaa mieltä. Kuulin jälkikäteen huhun, jossa epäiltiin joukkueenjohtajamme väärentäneen esimerkiksi Cooper-tulostani, koska en oikeasti mukamas olisi pystynyt juoksemaan yli 2800 metriä... :D

Naisten tupa viimeisenä yhteisenä yönään.

Lisäksi kokemukseni mukaan silloin, kun pärjäsin hyvin, olin "yksi jätkistä", ja epäonnistuessani jossain, otettiin "nais-kortti" esiin. Ikään kuin nainen olisi sukupuolena huonompi, ja hyvin pärjätessään saa yllennyksen "jätkäksi". Tätä kehua tuskin kuitenkaan ajateltiin näin syvällisesti, enkä itsekään ottanut sitä mitenkään pahalla. Se oli vain tapa osoittaa hyväksyntää.

Pohdiskeltiin Holiksen kanssa, minkälaisia vinkkejä annettaisiin inttiin haluaville naisille. Tässä muutamia:
1. Teet itsellesi ISON palveluksen, jos treenaat itsesi hyvään kuntoon jo ennen intin alkua.
2. Selvitä etukäteen, mikä linja sinua intissä kiinnostaisi, kaikissa palveluspaikoissa ei ole kaikkia linjoja.
3. Jos/kun et pääse sille linjalle, mihin olit etukäteen halunnut, älä masennu. Intin loputtua olet luultavasti tyytyväinen juuri siihen matkaan, jonka olet menneiden kuukausien aikana kulkenut.
4. Pistä paperit menemään. Jossain vaiheessa vaan pitää kerätä se rohkeus tehdä lopullinen päätös.

Onko täällä muita intin käyneitä naisia? Oletteko huomanneet samanlaisia ajatuksia, vai eroavatko teidän kokemuksenne kovasti omistani? Tuleeko mieleen muita vinkkejä inttiin haluaville naisille?
Entä löytyykö inttiin haluavia naisia? Kysykää, jos tulee kysyttävää! :)