Paluu arkeen

Kalju-Heini ja karva-Niilo

En osaa päättää, onko tämä nyt "paluu arkeen" vai "valmistautuminen lomaan", ehkä molempia. Aamulla herätessäni kävelin keittiöön. Ei ole todellista, miten sotkuisessa kunnossa kaikki oli! Yhdessä viikonlopussa meidän asunto on täyttynyt astioista, vaatteista ja roskista - ällöttävää.

Kaverit ja varsinkin vanhempani tietävät, etten ole mikään maailman siistein ihminen. Itse asiassa se taitaa olla melkoista aliarviointia, koska ei ollut mikään täysin perätön vitsi, että minun huoneeni oli "siisti", jos mahtui kävelemään huoneen ovelta sängylle ilman että astui minkään tavaran päälle.

Rupesin aavistuksen siistimmäksi, kun muutin pois kotoa. Heitin myös varmaan puolet tavaroistani ja vaatteistani pois, joten sotkeminen ei ollut enää niin helppoa kuin aiemmin. Kun muutin yhteen avomieheni kanssa, tunsin pitkästä aikaa asuvani "kodissa", enkä vain jossain satunnaisessa, väliaikaisessa asumisratkaisussa. Sellaisia olikin ollut jo ihan riittämiin, koska kolmen vuoden aikana olin muuttanut kuuteen kertaan (joista neljässä asunnossa asuin joko olohuoneessa tai jaoin huoneen ystäväni kanssa).

Nykyinen kotimme on ihana, eikä ihanaa kotia haluaisi nähdä sotkuisena. Asumme 60,5 neliöisessä valoisassa kerrostaloasunnossa lähellä Tampereen keskustaa. Meillä on ihana remontoitu keittiö ja isojen huoneiden lisäksi myös vaatehuone (johon voi piilottaa kaiken sellaisen, jolle ei ole omaa paikkaa kotona). Lisäksi meillä on astianpesukone, jota pidimme mieheni kanssa ihan ykköskriteerinä. Me emme halunneet riidellä tiskaamisesta.

Noh, täysin ongelmitta ei näköjään tämä elo mene astianpesukoneesta huolimatta. Yksi laiska viikonloppu ja asuntomme näytti tältä:

Keittiö. Onneksi jääkaapissa ei ole ruokaa, koska ei tässä mahdu kokkaamaan. :D

Olohuoneen pöytäkään ei ole säästynyt roinalta.

Vaatevuoret kasvoivat niin kuivaustelineessä kuin lattialla.

Koska olen kilpailullinen ihminen, päätin ottaa aikaa siitä, kuinka kauan kestää siivota asuntomme sellaiseen kuntoon, että sinne on mukava palata viikon lomamatkan jälkeen. Käärimme Niilo-koiran kanssa hihat ylös ja rupesimme hommiin. Pieni haittatekijä oli televisiosta tulevat yleisurheilun MM-kisat, mutta parhaamme teimme silti.

40 minuuttiahan siinä meni ja hiki tuli. Mutta itsepähän sotkin... :D

Ajamme hoitokoiran takaisin omistajan huomaan tänään illalla. Onneksi ei kauaa tarvitse viettää koiratonta elämää, koska luultavasti syyskuussa Niilo tulee taas pariksi viikoksi meidän hoitoon. Kyllähän tämä on aivan mahtava tapa harjoitella koiranomistajan arkea, jos sitä joskus vihdoin saisi sen ihan oman koiran.

Ja ei tuo Niilokaan ole yhtään hassumpi kaveri, kun siihen paremmin on tutustunut ;) Lauantaina viimeksi käytiin sen kanssa ihan juoksulenkilläkin! Ei se mikään Mo Farah ole, mutta jaksaa kyllä hölkytellä 20-30 minuuttia. Tänään taidan kuitenkin säästää karvapalleron läähätykseltä ja käydä lenkillä vasta illalla... :D