Tänään oli taas se ihana päivä, kun pääsin juoksemaan cooperin testiä. Treeniseurana oli taas mieheni ystäviä, tälläkin kertaa kolmin kappalein.
Olo ennen juoksua oli vihainen ja epätoivoinen - taasko tätä pitää kestää... Mielessä kävi, että toivottavasti juoksu menee todella hyvin, niin stressi hälvenee. Tai menisipä se edes todella huonosti, niin voisi lyödä hanskat tiskiin.
Pari hölkkäkierrosta kentän ympäri, ja vielä yksi tavoitevauhtiin juostu nelisatanen. Sitten oli porukka viivalla odottamassa lähtölaukausta ja pohtimassa vielä viimehetken game pläänejä.
Minä ja vuorokierroksin juoksevat jänikseni olimme ottaneet juoksuvauhdiksi 1min 51s per kierros, eli 2600 metrin vauhdin. Kyseistä vauhtia oli suhteellisen mukava juosta kolmen kierroksen ajan, mutta sitten alkoi tuntua pahalta. Mietin pääni sisällä hyviä tekosyitä lopettaa koko juoksu, mutta ajatus kulki huonosti, joten en ehtinyt kahdentoista minuutin aikana sellaista keksiä.
Viimeiset metrit tulivat kovaa, siltä ainakin tuntui. Lopulta pysähdyin tasan 2600 metrin viivalle. 70 metrin parannus viime viikosta. Yhteensä 150 metriä parannusta ensimmäisestä cooperistani, josta siitäkin on aikaa vasta 11 päivää.
Tulos ei ole niin hyvä, että stressi hälvenisi, mutta se ei ole myöskään niin huono, että voisin lyödä hanskat tiskiin. Vielä 200 metriä ja 3 viikkoa, katsotaan miten käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti