Isin tyttö

Siitä on vähintäänkin pari vuotta, kun olen viimeksi päässyt viettämään isänpäivää iskän kanssa. Viime vuonna olin isänpäivänä Vietnamissa, ja onnittelut tapahtuivat Skypessä. Tällä kertaa näin isääni perjantaina ja lauantaina, mutta sitten minun piti palata työn tekoon Tampereelle. Äitillehän minä olenkin jo omistanut yhden blogitekstin, jonka löydätte täältä. Tämän blogitekstin omistan isälleni.

Isäni on aina ollut minun esikuvani. Olen katsonut häntä ihaillen ja olen ajatellut haluavani olla samanlainen kuin hän. Minun on hyvin vaikea ajatella, että kukaan isäni tunteva ajattelisi, että hän EI olisi mahtava tyyppi, en pysty kuvittelemaan "vihamiehiä" isäni kaltaiselle ihmiselle.

Kun olin pieni, isä vietti paljon aikaa kanssani. Isä on aina ollut hyvä lasten kanssa. Isä saattoi nukuttaa laittamalla pienokaisen peiton sisälle ja heiluttelemalla peittoa ilmassa. Hän teki kanssamme palapelejä ja leikki. Isälle oli kuulemma "pieni" järkytys, kun minulle iski uhmaikä, mutta siitäkin lopulta selvittiin kunnialla. Olin hiljainen vastustaja. Jos en halunnut tehdä jotain, en välttämättä huutanut ja raivonnut - minä vain en tehnyt niin. Kun päätin, etten halua mennä rattaisiin vaan kävellä, minä kävelin vaikka usean kilometrin. Kun minut laitettiin nukkumaan, mutten halunnut nukkua, nousin yksinkertaisesti pinnasängyssäni istumaan. Isä istui sängyn vieressä ja painoi minut takaisin makuulle. Nousin uudestaan, isä painoi minut takaisin. Tätä saattoi jatkua jonkun aikaa, kunnes lopulta jäin nukkumaan. :)

Minä 1v ja iskä!

Meidän isä on iloinen ja huumorintajuinen. Isän kanssa tuli ja tulee edelleen naurettua hauskoille sattumuksille, ja isän kanssa on muodostunut sisäpiirivitsejä, kuten epäonnistunut vaaka tai "miksi radio ei soi" -laulu. Jutut eivät varmaan oikeasti ole kovin hauskoja, mutta ne ovat pysyneet menossa mukana jo vuosia. Isän kanssa voi katsoa älyttömimmätkin komedialeffat, ja hän osasi ainakin esittää ilahtunutta jopa silloin, kun annoimme hänelle (isänpäivä?)lahjaksi Eläintohtori-elokuvaboksin.

Isä on rauhallinen mies. Hän hermostuu tai suuttuu todella harvoin, ja silloin luultavasti ihan aiheesta. Olen pitänyt häntä aina reiluna ja oikeudenmukaisena. Kun lukioon mennessäni koulunumeroni tippuivat huomattavasti, ja yhtäkkiä keskiarvoni ei ollutkaan enää totuttu yhdeksän, vaan ennemminkin 7 tai jopa alle, isä ei suuttunut, vaan totesi sen ehkä olevan minun tämänhetkinen tasoni. Se lause jäi mieleeni, ja päätin tsempata ja todistaa, ettei se todellakaan ole minun tasoni. Päättötodistukseni keskiarvo oli jo 8,2.

Kirjoitinkin äitini ja minun tarinaa kertoessani, että meillä oli äidin kanssa haastavia aikoja, mutta nykyään välimme ovat läheiset. Isäni kanssa olen ollut läheinen aina, olen kutsunut itseäni "isin tytöksi". Muistan, kun ihmiset hehkuttivat, miten paljon näytän äidiltäni, ja minua melkein suututti! Miten ne eivät tajua, että minä näytän isältäni! Minun mielestäni nenäni oli kuin isälläni, korvani taipuvat kuten isällä, ja muutenkin... minä halusin olla kuin isä.

Jouluna 2011.

Nykyään äitini on yksi tärkeimmista juttukumppaneistani. Viestittelemme paljon ja soittelemme kun on asiaa. Myös silloin, kun käyn pikavisiitillä Espoossa, näen usein juuri äitiäni, koska isä on päivällä töissä. Välillä minulla on kauhea ikävä isääni.

Helposti tulee ajateltua, että isä on enemmänkin tekemistä varten ja äidin kanssa jutellaan. Isän kanssa voi käydä vaellusreissuilla tai hänelle voi näyttää olohuoneen lattialla, miten joku juuri opittu käsilukko tai kuristus menee. :D Mutta kun asiaa tarkemmin ajattelee, isä on myös yksi parhaista kuuntelijoista, jonka tiedän. Kuinkahan moneen kertaan isä on ollut koneellaan tekemässä työjuttuja, kun olen tullut ulko-ovesta sisään ja alkanut selittää jotain tarinaa. Hänelle on helppo kertoa, ja hän keskittyy kuuntelemaan, vaikka olisikin ollut ennen jutun aloittamista muissa hommissa. Ehkä äitini kanssa juttu on enemmän molemminpuolista jauhamista ja molempien asioista keskustelua. Isä harvemmin kertoo omista haasteistaan tai murheistaan, mutta muiden murheita hän kyllä kuuntelee ja myös hiljaisesti taka-alalla huolehtii.

Eno, isä ja minä. 2012 vaelluksella Norjassa/Ruotsissa.

Sitä sanotaan, että naiset etsivät itselleen isänsä kaltaista miestä. Juttelin jossain välissä ystäväni kanssa siitä, kuinka hän oli lähes järkyttynyt, miten paljon hänen siskonsa mies muistuttaa heidän isäänsä. Pohdimme myös minun isäni ja mieheni yhtäläisyyksiä, ja kyllähän niitä löytyy. Molemmat ovat hauskoja, lämpimiä, rakastavia, komeita, urheilullisia, aikaansaavia, äykkäitä, konflikteja vältteleviä ja hyviä kuuntelijoita. Molemmat ovat toisaalta miehekkäitä, mutta heistä löytyy myös herkkä puoli. He saavat minut ajattelemaan, että ympärilläni on kyllä ehdottomasti ihan maailman parhaat miehet. Olen sanonutkin miehelleni, että jos/kun me joskus menemme naimisiin, minua liikuttaa jo etukäteen ajatus siitä, että isäni saattaa minut alttarille. Ja jos/kun me joskus perustamme perheen, en malta odottaa, että isäni saa pidellä lapsenlapsiaan sylissään.

Kiitän Jumalaa siitä, että minulla on näin ihana isä. Jos joskus onnistun olemaan lähestulkoon yhtä hyvä vanhempi lapselle, voin olla tyytyväinen suoritukseen. Isä, olet rakas. Hyvää isänpäivää! <3