keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Mystery-elokuvailta

Käytiin eilen miehen kanssa viettämässä leffailtaa Finnkinossa. Olimme varanneet liput loppuunmyytyyn "Mystery-näytökseen", jonka ideana oli mennä elokuviin ilman, että tiesi mitä elokuvaa on menossa katsomaan. Näin Mystery-näytöksestä kerrottiin Finnkinon sivuilla:

Etsitkö uudenlaista elokuvaelämystä? Oletko valmis haastamaan elokuvan katsomiskokemuksen?

Tervetuloa Mystery-näytökseen, jossa näet ensimmäisten joukossa pian kaikkien huulilla olevan puheenaiheen. Elokuvaa emme paljasta, mutta viihtyminen on taattua. Tästä kansainvälisesti suositusta tapahtumasta päästään nauttimaan Finnkinon teattereissa nyt toista kertaa.

Tuomme tarjolle elokuvia, jotka saavat hyvälle tuulelle, vaikuttavat, ihastuttavat – ja pääset näkemään ne ennen muita.


Olihan se hauska katsella elokuvamainoksia, kun ei oikeastaan tiennyt, onko seuraavana ruudulle tulevat kohtaukset meidän elokuvaamme, vai ainoastaan mainosta! Kun elokuva alkoi, en tuntenut kyllä yhtään pettymyksen tunteita (vaikken elokuvaa aiemmin tuntenutkaan). Meille oli valittu katsottavaksi Vakoojien silta, jonka ensi-ilta Suomessa on 27.11. Elokuva kertoo Tom Hanksin esittämästä vakuutusjuristista, joka ajautuu puolustamaan oikeudessa venäläisvakoojaa, ja lopulta päätyy myös neuvottelijaksi kyseisen vakoojan vaihtamisesta Venäjällä kiinni jääneeseen jenkkivakoojaan. Tarina sijoittuu kylmänsodan aikaan 1960-luvulle, ja perustuu tositarinaan.

Historiallisesti se oli siis oikein mielenkiintoinen leffa. Me olemme myös käyneet Tampereen vakoilumuseossa joskus viime talvena mieheni kanssa "treffeillä", joten siinäkin mielessä tämä oli mukavaa jatkoa aloittamallemme tielle. :D Ei olisi kuitenkaan välttämättä tullut valittua kyseistä leffaa ainakaan elokuvateatterissa katsottavaksi ilman tätä mysteeri-elementtiä. Jos/kun tällaisia Mystery-näytöksiä järjestetään tulevaisuudessa, tulee varmasti mentyä katsomaan. Aika ihanaakin, kun ei tarvitse aina miettiä, mikä itseä kiinnostaa, vaan pääsee rehellisesti yllättymään! :) Itse ainakin olen leffojen suhteen muutenkin aika kaikkiruokainen, joten mitään ihan älyttömän pahaa pettymystäkään ei varmaan voisi tulla vastaan. Suosittelen Mystery-näytösten lisäksi myös tätä kyseistä Vakoojien silta -elokuvaa. Käykääs kuule viettämässä kaverin tai kullannupun kanssa vähän elokuvailtaa!!

Minä jatkoin tänään elokuvateemalla. Kävin nimittäin Nokialla kaverin luona pyörähtämässä. Sinänsä petollinen tämä kaverini asuinpaikka, että viereissä rakennuksessa on sekä Subway että Makuuni. Tuli sitten kaverilta töihin lähtiessä haettua Subista lounasta ja Makuunista muutama uusi elokuva omaan leffahyllyyn. Näköjään aika draama-painotteinen oli tämä shoppailureissu. Onko kukaan nähnyt näitä leffoja? Mitä mieltä olette?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti