Juoksu ei kyllä kieltämättä tuntunut kevyeltä missään vaiheessa. Aloitin vauhdilla 9km/h, mutta psyykkasin itseäni ensimmäisen tunnin yli sillä, että ensimmäisen tunnin jälkeen lasken nopeutta. Ensimmäinenkin tunti siis tuntui rankemmalta, kuin viime viikolla juosta 10km/h. Noh, juoksin kuitenkin ensimmäisen tunnin aikana yhdeksän kilometriä, josta jatkoin vauhdilla 8,5km/h. Sitä juoksin puolimaratonin loppuun asti, eli 21 kilometriin. Siinä vaiheessa mieheni tuli kaverinsa kanssa salille treenaamaan. Saatiin pullot täytettyä ja valokuvat otettua. Hymyä riitti vielä tuossa vaiheessa...
Tässä sitä mennään! :D |
Sitten alkoikin aika jyrkkä alamäki. 23 kilometrin jälkeen kävelin ensimmäisen kerran, ja sen jälkeen juoksin enintään 500 metrin pätkiä kävelyn lomassa. Tavoitteena oli pystyä jokaisella kilometrillä juoksemaan, mutta siitäkin tavoitteesta aloin pikku hiljaa hyytyä. Ihan mahdottomalta tuntui juokseminen, ja maraton alkoi olla tosi kaukainen haave. 30 kilometriin asti sinnittelin edes jollain tavalla mukana, ja sen jälkeen heitin hanskat tiskiin. Kävelin loppuverryttelyt matolla ja sen jälkeen siirryin venyttelypuuhiin. Hanna sai hienosti vedettyä maratoninsa läpi, ja sen jälkeen suihkun ja pizzerian kautta kotiin! :D
Siellä se Hanna pinkoo, mulle riitti jo! |
Elämän pisin lenkki on nyt siis vedetty ja mieli epäonnistuneesta maratonista rippumatta tosi hyvä! Parasta tässä on, että loppuverryttelyjen ansiosta saatan olla jopa kykenevä aloittamaan tulevan viikon salitreenit ihan suunnitellusti. :) Maratonia pitää kokeilla uudestaan vaikka keväällä, vähän taas paremmalla juoksukunnolla! Nyt aion siirtää katseen kohti Cooper-treenejä. Eli lyhkäisempää ja vauhdikkaampaa lenkkiä tiedossa. Vaihtelu virkistää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti