Tässä pikku hiljaa palailen sairastelujen jälkeen arkeen. Pari päivää meni mukavasti flunssasta huolimatta vanhempien huomassa Espoossa. Kävin myös suunnittelemassa hääparin, bestmanin ja muiden kaasojen kanssa ENSI VIIKOLLA olevia häitä!! Hurjaa, että sekin on jo näin lähellä, en malta odottaa!
Eilen olin lähdössä (onneksi todella hyvissä ajoin) töihin, mutta rakas Saabini sanoi "ei jaksa", joten juoksin hädissäni bussille. En tahtonut enää muistaa, miten bussista ostetaan bussilippu, puhumattakaan siitä, miten sellainen ostetaan, kun ei pysytäkään Tampereen sisällä, vaan matkustetaan viereiseen kaupunkiin. Bussikuski sääli minua niin kovasti, ettei veloittanut lippua ollenkaan. :D
Bussimatkalla soitin ensin työpaikalleni ja kysyin, mihin bussiin minun pitää Tampereen keskustasta vaihtaa, että pääsen työpaikalleni. Kun bussi oli selvillä, yritin googlailla, kuinka pääsen työpaikan päässä bussipysäkiltä kävelemään työpaikalleni. Siinä vaiheessa kuitenkin kännykkäni totesi "ei jaksa", ja meni pimeäksi. No, pääsin kuitenkin avuliaan kanssamatkustajan neuvojen perusteella perille, ja työpäiväkin meni oikein mukavasti. :)
Tänään päätin mennä ensimmäistä kertaa sairastelujen jälkeen salille. Tein treenin kevyesti ja pitkillä palautiksilla, ja sen takia ehdin hieman myös selata Facebookia. Vastaan tuli FitFarmin uusin lanseeraus, Pro Fire. Se on valmennuspaketti Pelastusopistoon tai Poliisiammattikorkeakouluun hakeville. Ajatus lähti harhailemaan ja haaveissani olin jo tapaamassa Verttiä ja treenaamassa entistä järkevämmin ja tavoitteisiini räätälöidymmin Pelastusopiston pääsykokeita varten. Sitten rullasin loppuun asti ja tajusin, että tuo lysti myös maksaa jotakin, ja 390 euroa on sen verran iso summa, ettei minulla taida tässä tilanteessa olla sellaista ylimääräisenä. Ei ainakaan nyt, kun Pelastusopistoa varten pitää aloittaa myös C-kortin ajamiset sun muut lystit, jotka nekään eivät täysin ilmaisia ole.
Tämä onkin siis hyvä aika teidän kaikkien rikkaiden sponsoreiden astua kuvaan. All I need is 390e ;) Ja toisaalta myös, jos lukijanani sattuu olemaan minua paremmassa rahatilanteessa olevia Pelastusopistoon hakijoita, niin käykää tsekkaamassa, auttaisiko tämä valmennuspaketti teitä tavoitteessanne!
Jos sulla on tuttuja, jotka myös hakee, niin kerätkää porukka ja maksakaa porukalla tuo. Sillä tavalla olen itse kavereiden kanssa osallistunut ko. firman valmennuksiin.
VastaaPoistaTotta tosiaan, enpä edes tajunnut että noinkin voisi tehdä. :D Olen nyt psyykannut itseni niin, että kyllä tästä urakasta selviää ilmankin! Ei tule mieleen ketään muuta, joka treenaisi samaa tavoitetta varten :)
Poista