Jalkakipuja

Kai se on myönnettävä, etten välttämättä ihan mikään superihminen ole. Viime torstain puolimaraton otti koville. Vaikka juostessa ei jalkoihin sattunutkaan, seuraavana päivänä jalkaterien ulkosyrjät olivat todella kipeät. Voihan se olla, että jalka rasittui juoksussa normaalia enemmän, kun pingoin menemään lumisen takia epätasaisella alustalla. Kävin ystävälläni Anskulla jalkahieronnassa perjantaina töiden jälkeen, ja se auttoi kyllä kipeisiin lihaksiin, mutta jalkojen ulkosyrjät sen kuin kipuilivat.

Lauantaina aloin popsia Buranaa siltä varalta, että jaloissa on joku pieni tulehdus juoksun jäljiltä. Syön tulehduskipulääkkeitä varmaan vielä tämän päivän ajan.

Uskon ja toivon, että viimeistään keskiviikkona jalat on taas juoksukunnossa. Siihen asti aion pitää kävelyn ja seisomisenkin minimissä. Antaa koipien nyt levätä kunnolla.

Lähden ihan piakkoin ajamaan kohti Helsinkiä. Aion käydä ensin ystäväni Hannan luona hieronnassa (tällä kertaa yläkroppa), ja sen jälkeen käyn hakemassa meille Niilo-hoitokoiran loppuviikoksi! :) Niilolle nämä minun jalkavaivani taitavat olla onni onnettomuudessa, koska nyt hänen ei tarvitse lähteä kanssani juoksulenkille... :D

Niilo tulee tänään  meille hoitoon! :)

Hakuaika päättyi

Tänään on se päivä kevättä, kun hakuaika Pelastusopistoon on sulkeutunut ja minä (ja varmasti sadat muutkin hakijat) jännitän ja toivon, että oma hakukirje on löytänyt tiensä ajoissa Pelastusopistolle asti. Tästä alkaa myös ne hermoja raastavat viikot, kun odottaa sitä kirjettä postiluukusta. Entä jos tänä vuonna onkin ollut normaalia huomattavasti kovemmat hakurajat, eikä minua kutsuta toukokuun pääsykokeisiin!?

Tarkistin blogistani, että syksyllä kutsu pääsykokeisiin saapui noin 3 viikkoa hakuajan päättymisen jälkeen. Blogissa olin reagoinut kirjeen saapumiseen näin: "Noniin, sieltä se kutsu nyt sitten saapui. Ensireaktio oli pieni pakokauhu, sitä seurasi valtava stressi". Jospa tällä kertaa fiilikset olisivat vähän positiivisemmat, ja voisin oikeasti vain olla iloinen ja onnellinen!

Kova treeni jatkukoon, ja unelma Pelastusopistosta elää isosti arjessa mukana. Juoksu sujuu kuin tanssi, ja se jos mikä tuntuu hyvältä. Ainoa ikävä osa treenaamisessa on tällä hetkellä uintitreenit, mutta ehkä nekin siitä mukavoituvat, kunhan opin vähän paremmaksi uimariksi!

Mukavaa viikonloppua kaikille! :) Ja jättimäinen überkiitos kaikille blogin lukijoille, eilen tuli 30 000 lukukertaa täyteen. Muistan elävästi, miten kiittelin teitä, kun blogilla oli 1000 lukukertaa. Ja 2000. Ja nyt me olemme jo täällä asti! Hurjaa. :)

Työmatkapuolimaraton

Tänään tuli repäistyä vuoden ensimmäinen yli puolen tunnin mittainen juoksulenkki. Pääsin aamulla mieheni kyydillä töihin, ja paluumatka kotiin pitikin sitten kulkea omin jaloin. Vaihdoin töiden jälkeen juoksutrikoot jalkaan ja pakkasin reppuni (tai lähinnä tyhjensin kaiken turhan pois). Nesteytyksestä huolehti kaksi parin desin juomapulloa, jotka tungin tuulitakin taskuun.

Etukäteen vähän jännitti, miten juoksu sujuu talvisäässä, ja etenkin kun edellisestä pitkästä juoksulenkistä oli jo hetkinen vierähtänyt. Mutta hyvinhän se sujui! Ekat 10km meni kuin siivillä, ja 17 kilometriin asti tuntui vielä suht kevyeltä. Kun lopulta pääsin Tampereen keskustaan asti, alkoi väsyttää aika kovasti (sillä yhdellä eksymisestä johtuneella järkyttävällä ylämäellä saattoi olla osuutta asiaan). Juoksin kuitenkin vielä kaupungin läpi ja ihan kotiovelle asti.

Kännykkä kuoli jo puolimatkassa, vaikka akku oli täynnä, joten tarkka kilometrimäärä jäi vähän epäselväksi. Mutta veikkaukseni on 20 kilometrin luokkaa. Reittiopas näytti etukäteen 19 kilometriä, mutta vähän tuli tosiaan loppumatkasta eksyttyä... :P Aikaa tähän juoksenteluun meni 2h 8min.

Nyt väsyttää aivan mielettömästi, mutta samalla kuitenkin tuntuu, että voisihan tämän tehdä vielä joskus uudestaankin! Ehkä otan tämän jopa tavaksi! 

Pakko sanoa, että olin tosi ylpeä itsestäni kotiin päästessäni. Ei ihan joka tyyppi lähtisi vetämään tuollaista kotimatkaa apostolinkyydillä. Ensi kerralla, kun manaan omaa laiskuuttani, pitänee palata ajatuksissa tällaisiin hetkiin ja antaa itselle myös vähän kredittiä. :)

Ps. Oletko miettinyt ulkona juoksemista, mutta et ole aivan varma, kuinka paljon/mitä pukea päälle? Minulla toimi todella hyvin ohuet juoksutrikoot, hihaton toppi ja tuulitakki. Käsineet käteen ja buffi päähän, niin kyllä kelpasi. Ei tullut yhtään kylmä, mutta ei myöskään tullut kuuma (hikoilukin tuntui alkavan kunnolla vasta kotiin päästyä!). :)

Koska kännykkä kuoli ja kuvat jäi ottamatta, niin tässä vanhan kuvan avulla tiivistys päivän fiiliksistä! :D

Juoksuhommeleita

Ensinnäkin täytyy sanoa, että eilinen vapaapäiväni oli melkein loppuun asti varsin menestyksekäs! Kävimme ystäväni Merin kanssa heittämässä vajaan 8 kilometrin mittainen luistelulenkki Näsijärven jäällä. Melkoista kuoppaa ja töyssyä oli matkan varrella, mutta varsin mukavasti siinä sai kuitenkin 50 minuuttia kulumaan hyvässä seurassa. :)

Loppuilta ei välttämättä mennyt sitten ihan yhtä mallikkaasti, koska Arsenal otti 2-0 turpaan Barcelonalta, vaikka mahdollisuudet olisi ollut vähän parempaankin. Toisaalta odotettu lopputulos, joten en menettänyt yöuniani.

Tänään kävin salilla vähän heiluttelemassa rautoja, mutta ennenkaikkea kuluttamassa juoksumattoa. Juoksin jälleen 14km/h (2800m coopervauhtia), tällä kertaa 7minuutin ajan. Pari minuuttia parannusta maanantaiseen, ja 5 minuuttia jäljellä todelliseen tavoitteeseen. Niin lähellä, mutta silti niin kaukana... ;) Ensi viikolla toivon saavani täydet 12 minuuttia juostua, katsotaan miten käy!

Eilen oli myös puhetta ystäväni Hannan kanssa, että joulukuinen maraton-yritelmä pitää uusia. Päivämäärää emme vielä lyöneet lukkoon, mutta luultavasti se tapahtuisi jossain vaiheessa huhtikuuta. Niinpä päätin extempore, että juoksen huomenna töistä kotiin! Matkaa siitä tulee noin puolimaratonin verran, mikä varmasti on ihan hyvä tapa käynnistää taas pidemmän matkan juoksentelu. :)

Ennätyksiä salilla!

Vapaapäivän vietto alkoi lääkärintarkastuksella. Tarvitsen lääkärintodistuksen c-korttia varten. Vähän tuntui etukäteen turhauttavalta käydä maksamassa 60 euroa alle kymmenen minuutin tarkastuksessa, missä tuskin selviää mitään ongelmia. Kaikki tuntuikin olevan kunnossa ja silmien näkö melkeinpä paranevan iän myötä... Olenko sitten nykyään parempi arvailemaan alarivien numeroita, vai voiko näkö parantua (tai voiko siinä olla päiväkohtaisia eroja)? :D

Lääkäriltä lenkkeilin kuntosalille ajatuksenani tehdä jalkatreeni. Kyykkääminen tuntui hyvältä, joten päätin varmistajan puutteesta huolimatta kokeilla ennätyspainoja. Aikaisempi maksimitulokseni on 80kg, ja tänään tein sillä painolla jo kaksi toistoa! Pikku hiljaa ylöspäin! :) Myös etureisilaitteella ja takareisilaitteella treenaamiset tuntuivat huomattavasti normaalia helpommilta ja jalkaprässissäkin 100kg tuntui niin kevyeltä, että lopulta tein 10 toiston sarjan 140 kilolla. Hämmentävän hyvin mennyt päivä tähän asti... :D

Kohta olisi tarkoitus lähteä luistelemaan! Tuntuukin melkein velvollisuudelta lähteä takaisin ulkoilmaan, koska siellä on aivan uskomattoman upea ilma. Tässä pari kuvaa salimatkalta. :)

Työjuhta

Olo on ihan hyvä ja varsin pirteäkin, mutta odotan silti suurella innolla huomista vapaapäivääni. Viime viikolla tuli tehtyä 7 päivää töitä, ja sitä edeltävällä viikollakin oli vain yksi vapaapäivä. Sanomattakin selvää, että hurja työtahti näkyy vähäisenä treenimääränä, vaikka olenkin nyt saanut juoksutreenit pyörimään säännöllisesti ja uimassakin olen käynyt kerran viikossa. Kuntosalitreenistä olen tinkinyt, mikä tuntuu kyllä harmilliselta, mutta olo olisi varmasti paljon kurjempi, jos olisin tinkinyt jostain muusta.

Työmäärät johtuvat siitä, että kokopäivätyöni lisäksi olen tehnyt keikkahommia toiseen lastensuojelulaitokseen. Olen tehnyt itseni kanssa sanattoman sopimuksen, että otan tarjotut duunikeikat vastaan, jos ne osuvat arkivapaapäivälle ja ovat aamuvuoroja (ja jos minulla ei ole muita suunnitelmia). Pienen lisärahan tienaaminen tuntuu hyvältä, varsinkin kun en koe kovin paljon menettäväni. Arkiaamupäivisin ei kuitenkaan tule tehtyä mitään mielekästä, kun kaikki muut ovat töissä. Tiedostan kuitenkin, ettei tällainen työtahti ole pidemmän päälle kannattavaa. :)

Tuntui hyvältä "valmistautua" huomiseen vapaapäivään töiden jälkeisellä juoksu- ja salitreenillä. Juoksin 14km/h (2800m cooper)vauhdilla viisi minuuttia. En ollut niin puhki kuin yleensä, joten perään jaksoi hyvin vielä tehdä ylävartalotreenin.

Sen verran olen päättänyt, että tänään ei nukkumaan mennä, ennen kuin tämän hetkinen ykkösjuttuni, maailmankartta-palapeli on tehty loppuun! Olen puurtanut tuota torstaista asti. Vaikka palapelit ovat mielestäni aina aika koukuttavia, niin tämä on kyllä ollut yksi parhaista tekemistäni palapeleistä. Minähän olen opetellut aikani kuluksi kaikki maailman valtiot nimeltä (joskus töissä on myös luppoaikaa...), ja nyt oli kiva saada kunnolla paikannettua kartalle st.vincentit ja marshallinsaaret... :D

Löytyykö ruudun takaa muita työmyyriä? Onko teillä perinteisten televisiohetkien tai urheilun lisäksi omia "erikoisia" tapoja rentoutua ja viedä ajatuksia irti duunista/arjesta? :)

Palapelit vie ajatukset muualle :)

-100m

Paikalla yksi varsin tyytyväinen ja onnellinen nainen! Juoksin nimittäin juuri juoksumatolla 2700 metriä 12 minuutissa. Yritin samaa jo maanantaina, mutta silloin matka tyssäsi 10 minuuttiin. Ei juoksu tänäänkään kevyeltä tai miellyttävältä tuntunut, mutta pääsinpä taas aavistuksen edelliskertaa pidemmälle! :)

Tämä tarkoittaa samalla sitä, että sain juostua saman tuloksen, kun lokakuussa pääsykokeissa. Henkilökohtainen ennätys (inttiaikainen 2800m) on enää sadan metrin päässä. Ja silloin olin vielä kilpaurheilija, enkä vain omaksi iloksi treenaava kuntoilija!

Alan siis lähestyä paitsi pääsykokeiden minimirajaa, myös elämäni parasta kuntoa. Ja se ei tietenkään kuulosta ollenkaan hullummalta ajatukselta...! Pääsykokeisiinkin on vielä kaksi ja puoli kuukautta, eikä ajatus todellakaan ole laittaa jarruja päälle tässä vaiheessa, päinvastoin.

Ajatukseni olisi ensi viikosta eteenpäin jatkaa treenejä vauhdilla 14km/h, eli 2800m cooper-vauhtia. Aion myös aloittaa 15-20min treenit vauhdista 12km/h (2400m cooper) ylöspäin, jotta saan vähän pidemmän matkan vauhtikestävyyttä parannettua.

Uskon, että vauhtikestävyyden paraneminen auttaa lopulta myös pidemmän matkan tulosten parantamista. Ehkäpä ensi kesän tavoitteet voisivat olla se täyden maratonin juokseminen, ja puolimaratonajan parantaminen. Intoa puhkuen eteenpäin! :)

Ps. Hyvää myöhäistä ystänäpäivää kaikki blogin lukijat! En ole itse ollut koskaan mikään ystävänpäivän ylin ystävä, mutta tämä ystävänpäivä oli kyllä mukava. Sain kaksi ystävänpäiväkorttia ihanilta ystäviltäni, ja aivan mahtavan ystävänpäivätervehdyksen Jämsän paloasemalta!

Pakkohan tälle kuvalle oli antaa vähän palstatilaa... :D

Me lähdettiin mieheni kanssa käymään ystävänpäivätarjouksen perässä jääkausimuseossa. Se oli itse asiassa tosi kiva, juuri sopivan kokoinen museotila, että jaksoi lukea kaikki infotaulut. :)

Kaverikuva!

Fitkini-kuulumiset

Olen edelleen jatkanut salitreenejäni Fitkini challenge -ohjelman mukaisesti.Helmikuu on treenailujen kolmas kuukausi, ja aiheena on "kestävyys". Ei huono aihe tähän kohtaan. :)

Muut aloittivat treeninsä ohjelman mukaan jo viime viikon maanantaina, mutta minä pääsin vauhtiin uudella ohjelmallani vasta eilen. Syy oli se, että päätin tehdä muutoksen treenimääriini, jonka takia uuden ohjelman saamisessa kesti hieman kauemmin. Treenimääriä pohdiskelinkin jo enemmän eilisessä blogitekstissä, joten tässä vain lyhyesti: en ehdi käydä salilla viittä kertaa viikossa, kuten olin toivonut. Varsinkaan nyt, kun juoksun pitäisi olla ykköstavoitteeni ja uimistakin pitäisi opetella koko ajan lisää.

Pistin viime viikolla viestiä Bodycampille, ja pyysin että he suunnittelevat minulle kolmijakoisen ohjelman viisijakoisen sijaan. Sain lopulta kaksijakoisen ohjelman, jonka teen kolmesti viikossa. Toinen ohjelma on ylävartalon treeniohjelma ja toinen jalat+keskivartalo. Ohjelma oli kaiken kaikkiaan aika perinteinen kaksijakoinen ohjelma, ja olen samantyylisten ohjelmien mukaan treenannut vuosikaudet itsenäisesti. Viisijakoisessa ohjelmassa oli ihan erilaista "jännitystä", koska en ollut sellaisen mukaan koskaan aiemmin treenannut. Mutta niinhän sitä sanotaan, että "sitä saa, mitä tilaa". Ja olenhan minä aina saanut tuloksia aikaan myös kaksijakoisella ohjelmalla, joten eiköhän niitä nytkin tule.

Tein tänään ylävartalotreenin. Treeniohjelmaan kuului kaksi liikettä rintalihaksia, kaksi hauista, kaksi olkapäitä, kaksi yläselkää, kaksi ojentajaa ja loppuun vielä vatsalihaksia. Toisin sanoen ohjelmassa käytiin koko yläkroppa monipuolisesti läpi, ja liikkeet sai kyllä hyvin tuntumaan. Myös jalkaohjelmalla sai hyvin tuntuman niin reisiin kuin pakaroihinkin, ja uskon kolmen salitreenin riittävän paitsi lihaskunnon ylläpitämiseen, myös sen kehittämiseen.

Fitkini -ohjelmaa aloitellessani tavoitteeni oli paitsi saada lisää voimaa ja kestävyyttä, myös saada paremman näköinen vartalo. Olin tyytyväinen silloiseen ulkonäkööni, mutta kuten eilen tuli kirjoitettua oman täyden potentiaalin saavuttamisesta, minulla kieltämättä oli samoja ajatuksia myös ulkonäöllisessä mielessä. Onhan se mukavaa, jos hyvä kunto ja oma voimakkuus näkyy myös ulospäin.

Tämä kuntosalitreenien vähentäminen viidestä kolmeen oli tietoinen päätös pistää tavoitteet tärkeysjärjestykseen. Jos kevään päätavoite on juosta ja uida entistä kovempaa ja paremmin, pitää ne pistää selvästi muiden tavoitteiden edelle. Tällä hetkellä kaikki tavoitteet vain söivät toisiaan.

Nyt aion pitää oikeasti juoksun ja uinnin mielessäni treeniviikkoja suunnitellessa. Kolme kertaa ehdin käydä viikossa salilla ilman, että juoksumäärät kärsivät. Nyt, kun treenimäärät ovat realistiset, ei tarvitse myöskään "pettyä" itseensä, kun huomaa ettei päivät taaskaan viikossa riittäneet koko treeniohjelman läpivetämiseen. Eli fiilis on positiivinen! :)

Eipä tämä ulkonäkö ole hullumpi näinkään, joten nyt on hyvä keskittyä ensisijaisesti juoksukunnon parantamiseen! :) Kuvat parin viikon takaa shoppailureissulta.

Cooperia ja pohdintaa

Sain tänään itseni lopulta klo 21 aikaan raahattua salille. Eilen en saanut ollenkaan, vaan menin nukkumaan jo ennen klo 22 illan koomailun jälkeen. Tiedän, että voisin treenata enemmän, uskon että minun pitäisi treenata enemmän. Joskus poden huonoa omaatuntoa siitä, etten ole siinä kunnossa, missä voisin olla. Olenhan aina tähdännyt oman potentiaalini täyttämiseen, henkilökohtaiseen maksimiin, ja olen aina tähdännyt siihen nimenomaan runsaan, laadukkaan treenin kautta.

Olen tottunut treenaamaan enemmän kuin nyt. Olen tottunut siihen, että kroppa on väsynyt, ja olen tottunut siihen että myös mieli voi olla väsynyt, mutta siitä huolimatta en jättänyt treenejä välistä. Aina pystyi tinkimään jostain muusta. Olen tottunut elämään ja hengittämään urheilua, ja olen tottunut nauttimaan siitä, ja olemaan siitä riippuvainen.

Joka kerta, kun mietin huonolla omallatunnolla treenimääriäni ja treenieni laatua, palaan ajatuksissani siihen, missä olin aiemmin. Kävin urheilulukiota, jossa oppitunnilta poissaoloon ei tarvinnut muuta syytä kuin treenit. Nukuin pommiin koulusta melkein joka päivä (paitsi aamutreenipäivinä 3x viikossa). Saatoin myös lähteä aiemmin koulusta, en sen takia että oli treenit, vaan sen takia, että ehdin syödä kaksi tuntia ennen treenejä. Nukuin koulumatkat, nukuin treenimatkat. Nukuin jopa luokassa takapulpetissa. Olin kyllä tottunut urheiluelämään, mutta urheiluelämä tarkoitti tinkimistä kaikista muista elämän osa-alueista, ja keskittymistä vain ja ainoastaan urheiluun. Myös AMK:ssa ollessani enneminkin opiskelin urheilun ohella, kuin urheilin opiskelujen ohella.

Minä en ole tottunut tekemään näin paljon töitä, olemaan parisuhteessa, näkemään ystäviä ja LISÄKSI treenaamaan paljon. Siihen ei tunnit viikoissa eikä vuorokausissa riitä, eikä siihen riitä myöskään henkinen eikä fyysinen jaksaminen. Olen tullut siihen tulokseen, että tosiasiassa minulla ei ole tarvettakaan lisätä treenimääriä (laadun voisin toki silti tehdä paremmin), vaan korjata päässäni olevat vanhentuneet odotukset.

Siitä on nyt neljä viikkoa, kun juoksin vuoden ensimmäisen cooper-treenin kuntosalini juoksumatolla. Tänään juoksin viidennen cooper-treenini, ja olen tosi tyytyväinen tuloksiin. Olen myös ehkä salaa yllättynyt hyvästä kehityksestä vähillä treenimäärillä, ja siitä kumpusivat myös aiemmat pohdintani. Päätin koota kehitystä näkyviin, niin myös oma pää ymmärtää sen paremmin.

12.1.2016: 12 minuuttia vauhdilla 12km/h. 2400m cooper
19.1.2016: 12 minuuttia vauhdilla 12,5km/h. 2500m cooper
28.1.2016: 6 minuuttia vauhdilla 13. 2600m cooper-vauhtia
1.2.2016: 12 minuuttia vauhdilla 13. 2600m cooper
10.2.2016: 7 minuuttia vauhdilla 13,5. 2700m cooper-vauhtia.

Tavoitteenihan oli parantaa cooper-tulosta sata metriä kuukaudessa. Näyttäisi kuitenkin siltä, että kehittyminen tapahtuu nopeammin. Ensimmäisen kuukauden aikana tulos on parantunut yli 200 metriä. Ensi viikolla aion juosta täydet 12 minuuttia vauhdilla 13,5, ja sitten sivuutan jo viime syksyllä pääsykokeissa juoksemaani matkaa. Mikä hurjinta, vauhti 14 tarkoittaa jo tavoitevauhtiani, eli 2800 metriä. Se on vauhti, jonka pistän seuraavaksi juoksumattoon, kun saan ensi viikolla rykäistyä havittelemani 2700 metriä. Aivan mieletöntä...! Tässä on kyllä laji, jossa kehittyminen näkyy todella nopeasti. :)

Vaikka en vielä tässä kuussa pääsisi tuota 2700 metriä pidemmälle, niin silti: maaliskuussa 2800m, huhtikuussa 2900m, toukokuussa 3000m! Toki olettaen, etten tule pahemmin kipeäksi tai loukkaannu. Mutta eiköhän me voida nyt yksimielisesti todeta, että tämä on se kevät, kun Heini menee Pelastusopistoon. ;)

Yksin olemisen vaikeus

Minä olen niitä ihmisiä, jotka oikeasti viihtyvät itsekseen. Toki yksinäisyyskin on tuttu määritelmä - yksin ei ole mukava olla, jos se ei ole oma valinta. Usein kuitenkin yksin oleminen on todella rentouttavaa ja mukavaakin. Vuorotyön hyviä puolia ovat rauhalliset aamut, jolloin voi heräillä rauhassa, katsella vähän Netflixiä, käydä salilla ja vain olla.

Mieheni lähti perjantaina Alpeille ystäviensä kanssa. Kävin viemässä hänet Helsinki-Vantaalle, ja vietin oman viikonloppuni vanhemmillani Espoossa. Viikonlopussa riitti niin paljon ohjelmaa, etten voi uskoa kaiken mahtuneen noin lyhyeen aikaan.

Perjantaina kävimme mieheni kanssa moottoripyörämessuille Helsingin Messukeskuksessa. Oli mukavaa fiilistellä yhdessä moottoripyöriä, kun meidän haaveet moottoripyöräilyn suhteen ovat voimistuneet entisestään nyt, kun en päässyt Pelastusopison opintoja vielä aloittamaan. Ajatuksenamme olisi, että hankkisin moottoripyöräkortin mieheni opastuksella tänä kesänä, ja ostaisimme yhteisen moottoripyörän mieheni jo omistaman ratamoottoripyörän kaveriksi.

Lauantaina juhlittiin isäni 49-vuotis synttäreitä. Olin tehnyt äidin kanssa diilin, että minä suunnittelen ja toteutan ruoanlaiton, jos hän ostaa ruoka-aineet. Lähdin liikkeelle googlaamalla "helppo juhlaruoka", ja löysin sitä kautta riistakäristykset ja perunamuusin. :D Ruoka oli ihan yhtä helppo tehdä, kuin miltä se ohjeen perusteella kuulostikin, ja se jopa maistui hyvältä! Yksi pitkä, vaalea hius löytyi kyllä käristyksen joukosta... Voiko sen pistää poron piikkiin?

Juhlinnan jälkeen lähdin kertausharjoitusporukan pikkujouluihin. Ne järjestetään perinteiden mukaisesti aina pari kuukautta myöhässä. Tänä vuonna kävimme pelaamassa paintballia, jonka jälkeen söimme ja saunoimme. Jotkut lähtivät vielä jatkoille baariin, mutta minä olen tainnut tulla vanhaksi ja tylsäksi, kun pyysin äidin hakemaan minut nukkumaan klo 22... :)

Paintballia olen kokeillut kerran aiemminkin, joten muistin kyllä sen olevan aavistuksen kivuliasta. Mutta viimeksi ei kyllä muistaakseni tullut ihan tällaisia jälkiä!

Joku osui todistetusti reiteeni.

Sunnuntaina kävin moikkaamassa inttikaveriani ja hänen lastaan Helsingissä. Leikittiin vähän taisteluautoilla, ennen kuin lähdin kotimatkalle Tampereelle. :P Ehdin Tampereelle sopivasti klo 15.30, kun Arsenalin peli alkoi. Menin paikalliseen sporttibaariin istuskelemaan ja katselin, kun Arsenal päätti 2-0 voitolla ikävän pistemenetysputkensa. :)

Kotiin pääsin klo 18 aikaan, ja siitä se yksin oleminen sitten alkoi. Koko illan kuudesta eteenpäin olin todella väsynyt. Lopulta klo 22 keräsin kimpsut ja kampsut ja menin nukkumaan. Pyörin sängyssä pari tuntia, kunnes luovutin. Yhtäkkiä yksin nukkuminen tuntui todella ikävältä. Makasin sängyssä ja pyörin puolelta toiselle. Nukkuako omalla puolella vai toisen? Kumpaa peittoa käyttää? Entäs tyynyä?

Laitoin tv:n päälle, tuleepa edes Super Bowl. Ja työt alkavat huomenna vasta klo 14, eli saan nukkua pitkään. Onko täällä muita valvojia? Onko teillä nelonen päällä ja Super Bowlit seurannassa? :)

Aamufiilistelyt

Aika mahtava fiilis jäi eilisestä Cooper-treenistä. Jos saan joka kuukausi tulosta parannettua 100 metriä, kolkutellaan toukokuussa jo 3000 metrin rajoja! Olo on tosi itsevarma, ja treeni-intoa löytyi yhden onnistuneen juoksutreenin jälkeen niinkin kovasti, että jaksoin herätä tänä aamuna puoli seitsemältä mieheni mukana uimahallille, vaikka velvollisuudet kutsuvat vasta klo 11 ajotunnin merkeissä.

Säälittävää räpiköintiä se minun "uintini" on edelleen, mutta onpahan siinäkin lajissa reilusti aikaa treenata. Tästä aamusta lähti (taas) käyntiin vakaa ajatus käydä säännöllisesti polskuttelemassa. :)

Uinnin jälkeen pistin poskeen hyvänmakuisia mutta ulkonäöltään todella rumia vohveleita. Ja nyt olen henkisesti suht valmis lähtemään ensimmäiselle C-kortin ajotunnille! Täytyy sanoa, että välillä on elämä mallillaan, ja nyt tuntuu juuri siltä.

Mitäs teidän muiden päivään kuuluu? :)

-200m

Ah, tätä ihanaa tunnetta, kun päivän treeni on tehty ja se meni vieläpä paremmin kuin olin kuvitellut! Viikonloppuna oli tarkoitus taas treenata kovaa ja täysiä, mutta se typistyi lopulta yhteen juoksulenkkiin. Tilalle tuli vähän Arsenalin fudismatsia sporttibaarissa ja The Revenant -elokuva hyvässä kaverilaumassa.

Pakko puhua muutama sana The Revenantista. Oletko nähnyt kyseisen elokuvan? Mitä mieltä olit?

Itse tulin siihen tulokseen, että elokuva oli todella hyvä, mutta en silti välttämättä suosittelisi sitä kaikille katsottavaksi. Se oli huomattavasti raaempi kuin olin kuvitellut, ja välillä oikeasti kuvotti katsoa. Mielestäni elokuva olisi ehdottomasti voinut olla K18, nykyisen K16 sijaan. Tulee kylmiä väreitä, kun ajattelee elokuvan pohjautuvan tositarinaan. Mutta näytteleminen oli mielestäni hyvää ja elokuvan maisemat hienoja.

Sitten takaisin tähän päivään. Viestittelin ystäväni kanssa, ja pähkäilimme molempien tulevaisuudensuunnitelmia. Molemmat olemme elämäntilanteissa, jossa on paljon hyvää ja pysyvää, mutta samalla koko tuleva syksy on vielä auki asuinpaikkakuntaa myöten. Samalla jännittää, ehkä pelottaakin hypätä tuntemattomaan, mutta molemmat sen aikovat tehdä kuitenkin.

Meitä yhdistää myös elämänasenne, joka pitää sisällään ajatuksen "everything happens for a reason". Samalla pitää kuitenkin itse muistaa rakentaa tulevaisuuttaan siihen suuntaan, kun haluaa sen menevän.

Keskustelun jälkeen lähdin määrätietoisena salille. Lähdin sinne intoa puhkuen, koska todella halusin päästä juoksemaan Cooperin. Viime viikolla pingoin loppuviikosta vauhdilla 13 (2600m cooper-vauhtia) 6 minuuttia. Olisin halunnut juosta koko 12 minuuttia, mutta se tuntui ihan liian rankalta. Epämukavalta.

Tänään laitoin sen saman 13km/h juoksumattoon ja päätin, että jaksan sitä vauhtia ainakin kymmenen minuuttia. Lopulta juoksin täydet 12 minuuttia. En edes laittanut televisiota päälle, vaan tuijotin seinää ja ajattelin, että tänään on se päivä kun pääsen sanomaan olevani 200 metrin päässä ultimaattisesta tavoitteestani.

Minä olen enää 200 metrin päässä. Ajatus tuntuu käsittämättömän ihanalta. Syksyllä olin tässä tilanteessa kaksi viikkoa ennen pääsykokeita. Silloin unelma jäi loppusuorasta kiinni. Tällä hetkellä minulla on 14 viikkoa aikaa. Tulos toivottavasti jatkaa paranemistaan, ja 2800 metriä tulee olemaan pelkkä välitavoite matkalla kohti parempia lukemia. Tässä on hyvä olla, ja pidän siitä, mihin suuntaan olen matkalla. :)