-200m

Ah, tätä ihanaa tunnetta, kun päivän treeni on tehty ja se meni vieläpä paremmin kuin olin kuvitellut! Viikonloppuna oli tarkoitus taas treenata kovaa ja täysiä, mutta se typistyi lopulta yhteen juoksulenkkiin. Tilalle tuli vähän Arsenalin fudismatsia sporttibaarissa ja The Revenant -elokuva hyvässä kaverilaumassa.

Pakko puhua muutama sana The Revenantista. Oletko nähnyt kyseisen elokuvan? Mitä mieltä olit?

Itse tulin siihen tulokseen, että elokuva oli todella hyvä, mutta en silti välttämättä suosittelisi sitä kaikille katsottavaksi. Se oli huomattavasti raaempi kuin olin kuvitellut, ja välillä oikeasti kuvotti katsoa. Mielestäni elokuva olisi ehdottomasti voinut olla K18, nykyisen K16 sijaan. Tulee kylmiä väreitä, kun ajattelee elokuvan pohjautuvan tositarinaan. Mutta näytteleminen oli mielestäni hyvää ja elokuvan maisemat hienoja.

Sitten takaisin tähän päivään. Viestittelin ystäväni kanssa, ja pähkäilimme molempien tulevaisuudensuunnitelmia. Molemmat olemme elämäntilanteissa, jossa on paljon hyvää ja pysyvää, mutta samalla koko tuleva syksy on vielä auki asuinpaikkakuntaa myöten. Samalla jännittää, ehkä pelottaakin hypätä tuntemattomaan, mutta molemmat sen aikovat tehdä kuitenkin.

Meitä yhdistää myös elämänasenne, joka pitää sisällään ajatuksen "everything happens for a reason". Samalla pitää kuitenkin itse muistaa rakentaa tulevaisuuttaan siihen suuntaan, kun haluaa sen menevän.

Keskustelun jälkeen lähdin määrätietoisena salille. Lähdin sinne intoa puhkuen, koska todella halusin päästä juoksemaan Cooperin. Viime viikolla pingoin loppuviikosta vauhdilla 13 (2600m cooper-vauhtia) 6 minuuttia. Olisin halunnut juosta koko 12 minuuttia, mutta se tuntui ihan liian rankalta. Epämukavalta.

Tänään laitoin sen saman 13km/h juoksumattoon ja päätin, että jaksan sitä vauhtia ainakin kymmenen minuuttia. Lopulta juoksin täydet 12 minuuttia. En edes laittanut televisiota päälle, vaan tuijotin seinää ja ajattelin, että tänään on se päivä kun pääsen sanomaan olevani 200 metrin päässä ultimaattisesta tavoitteestani.

Minä olen enää 200 metrin päässä. Ajatus tuntuu käsittämättömän ihanalta. Syksyllä olin tässä tilanteessa kaksi viikkoa ennen pääsykokeita. Silloin unelma jäi loppusuorasta kiinni. Tällä hetkellä minulla on 14 viikkoa aikaa. Tulos toivottavasti jatkaa paranemistaan, ja 2800 metriä tulee olemaan pelkkä välitavoite matkalla kohti parempia lukemia. Tässä on hyvä olla, ja pidän siitä, mihin suuntaan olen matkalla. :)