Muut aloittivat treeninsä ohjelman mukaan jo viime viikon maanantaina, mutta minä pääsin vauhtiin uudella ohjelmallani vasta eilen. Syy oli se, että päätin tehdä muutoksen treenimääriini, jonka takia uuden ohjelman saamisessa kesti hieman kauemmin. Treenimääriä pohdiskelinkin jo enemmän eilisessä blogitekstissä, joten tässä vain lyhyesti: en ehdi käydä salilla viittä kertaa viikossa, kuten olin toivonut. Varsinkaan nyt, kun juoksun pitäisi olla ykköstavoitteeni ja uimistakin pitäisi opetella koko ajan lisää.
Pistin viime viikolla viestiä Bodycampille, ja pyysin että he suunnittelevat minulle kolmijakoisen ohjelman viisijakoisen sijaan. Sain lopulta kaksijakoisen ohjelman, jonka teen kolmesti viikossa. Toinen ohjelma on ylävartalon treeniohjelma ja toinen jalat+keskivartalo. Ohjelma oli kaiken kaikkiaan aika perinteinen kaksijakoinen ohjelma, ja olen samantyylisten ohjelmien mukaan treenannut vuosikaudet itsenäisesti. Viisijakoisessa ohjelmassa oli ihan erilaista "jännitystä", koska en ollut sellaisen mukaan koskaan aiemmin treenannut. Mutta niinhän sitä sanotaan, että "sitä saa, mitä tilaa". Ja olenhan minä aina saanut tuloksia aikaan myös kaksijakoisella ohjelmalla, joten eiköhän niitä nytkin tule.
Tein tänään ylävartalotreenin. Treeniohjelmaan kuului kaksi liikettä rintalihaksia, kaksi hauista, kaksi olkapäitä, kaksi yläselkää, kaksi ojentajaa ja loppuun vielä vatsalihaksia. Toisin sanoen ohjelmassa käytiin koko yläkroppa monipuolisesti läpi, ja liikkeet sai kyllä hyvin tuntumaan. Myös jalkaohjelmalla sai hyvin tuntuman niin reisiin kuin pakaroihinkin, ja uskon kolmen salitreenin riittävän paitsi lihaskunnon ylläpitämiseen, myös sen kehittämiseen.
Fitkini -ohjelmaa aloitellessani tavoitteeni oli paitsi saada lisää voimaa ja kestävyyttä, myös saada paremman näköinen vartalo. Olin tyytyväinen silloiseen ulkonäkööni, mutta kuten eilen tuli kirjoitettua oman täyden potentiaalin saavuttamisesta, minulla kieltämättä oli samoja ajatuksia myös ulkonäöllisessä mielessä. Onhan se mukavaa, jos hyvä kunto ja oma voimakkuus näkyy myös ulospäin.
Tämä kuntosalitreenien vähentäminen viidestä kolmeen oli tietoinen päätös pistää tavoitteet tärkeysjärjestykseen. Jos kevään päätavoite on juosta ja uida entistä kovempaa ja paremmin, pitää ne pistää selvästi muiden tavoitteiden edelle. Tällä hetkellä kaikki tavoitteet vain söivät toisiaan.
Nyt aion pitää oikeasti juoksun ja uinnin mielessäni treeniviikkoja suunnitellessa. Kolme kertaa ehdin käydä viikossa salilla ilman, että juoksumäärät kärsivät. Nyt, kun treenimäärät ovat realistiset, ei tarvitse myöskään "pettyä" itseensä, kun huomaa ettei päivät taaskaan viikossa riittäneet koko treeniohjelman läpivetämiseen. Eli fiilis on positiivinen! :)
Eipä tämä ulkonäkö ole hullumpi näinkään, joten nyt on hyvä keskittyä ensisijaisesti juoksukunnon parantamiseen! :) Kuvat parin viikon takaa shoppailureissulta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti