Työmäärät johtuvat siitä, että kokopäivätyöni lisäksi olen tehnyt keikkahommia toiseen lastensuojelulaitokseen. Olen tehnyt itseni kanssa sanattoman sopimuksen, että otan tarjotut duunikeikat vastaan, jos ne osuvat arkivapaapäivälle ja ovat aamuvuoroja (ja jos minulla ei ole muita suunnitelmia). Pienen lisärahan tienaaminen tuntuu hyvältä, varsinkin kun en koe kovin paljon menettäväni. Arkiaamupäivisin ei kuitenkaan tule tehtyä mitään mielekästä, kun kaikki muut ovat töissä. Tiedostan kuitenkin, ettei tällainen työtahti ole pidemmän päälle kannattavaa. :)
Tuntui hyvältä "valmistautua" huomiseen vapaapäivään töiden jälkeisellä juoksu- ja salitreenillä. Juoksin 14km/h (2800m cooper)vauhdilla viisi minuuttia. En ollut niin puhki kuin yleensä, joten perään jaksoi hyvin vielä tehdä ylävartalotreenin.
Sen verran olen päättänyt, että tänään ei nukkumaan mennä, ennen kuin tämän hetkinen ykkösjuttuni, maailmankartta-palapeli on tehty loppuun! Olen puurtanut tuota torstaista asti. Vaikka palapelit ovat mielestäni aina aika koukuttavia, niin tämä on kyllä ollut yksi parhaista tekemistäni palapeleistä. Minähän olen opetellut aikani kuluksi kaikki maailman valtiot nimeltä (joskus töissä on myös luppoaikaa...), ja nyt oli kiva saada kunnolla paikannettua kartalle st.vincentit ja marshallinsaaret... :D
Löytyykö ruudun takaa muita työmyyriä? Onko teillä perinteisten televisiohetkien tai urheilun lisäksi omia "erikoisia" tapoja rentoutua ja viedä ajatuksia irti duunista/arjesta? :)
Palapelit vie ajatukset muualle :) |
Mäkin tykkään kovasti isojen palapelien tekemisestä, tällä hetkellä olohuoneen lattian on vallannut 5000 palainen palapeli. Kovin kauaa sen kimpussa tuskin enää menee aikaa, mikä on hyvä, sillä olohuoneemme kaipaisi jo imurointia...
VastaaPoistaOi että, mä en ole koskaan tehnyt noin isoa palapeliä!! Mutta voin silti samastua tuohon imurointiasiaan, ihan järkyttävää mitkä pölypallerot ehtii ilmestyä yhden palapelin aikana...! Tsemppiä ja mukavia palapelihetkiä :)
PoistaHei! Olen itse yrittänyt etsiä tuota samaa palapeliä, mutten ole löytänyt sitä mistään. Joten mistä olet ostanut tuon?:)
VastaaPoistaMoi! Kiva kuulla, että palapelihirmu löytyy sieltäkin! Sain kaverilta tuon palapelin lainaksi, joten en valitettavasti tiedä mistä se on hommattu... :/
VastaaPoista