Moottoripyörä- ja ajokorttiasiaa

Työntäyteisen pääsiäisen jälkeen on ollut ihana lomailla tämä alkuviikko. Miehelläni on tänään syntymäpäivä, joten olin hankkinut lahjaksi pienen kylpyläirtioton Holiday Club Tampereelle maanantaista tiistaihin. Meillä oli sviitti hotellin ylimmästä kerroksesta. Näkymät olivat upeat, ja huoneistokin saunoineen kaikkineen tosi hieno (en ole aiemmin nukkunut sviitissä, joten kaikki oli tietenkin tosi vaikuttavaa :D).

11. kerroksen maisemia.

En edes muista, milloin olisin nukkunut yli puolenpäivän (ehkä 5 vuotta sitten?), mutta eilen oli sellainen päivä. Kävin heittämässä mieheni töihin hotelliaamupalan jälkeen, ja tulin kotiin. Tarkoitus oli ottaa ihan pienet päikkärit sohvalla, mutta lopulta heräsinkin yhden aikaan. Iltapäivä meni enemmän tai vähemmän koomaillessa, ja pidin myös treenien suhteen vapaapäivän.

Kävin sentään eilen viimeisellä teoriatunnilla c-korttia varten. Otatin valokuvat uutta ajokorttia varten. Sehän on sanomattakin selvää, että ajokortti- ja passikuvista tulee aina upeita, niin myös tällä kertaa. :D

Tällainen "luonteva" kuva tällä kertaa!

Kyselin myös hieman ajo-opettajalta neuvoja, miten toimia nyt, kun olen kutakuinkin samaan aikaan ajamassa a-korttia moottoripyörää varten. Hän kehotti hoitamaan viranomaisasiat yhdellä kertaa, niin säästyy rahaa. Niinpä me varattiin miehelleni opetuslupaopettajan teoriakoe perjantaille, niin päästään hommassa eteenpäin!

Enpä tiedä, onko täällä ollut asiasta liiemmin edes puhetta, mutta me ostettiin mieheni kanssa muutama viikko sitten moottoripyörä! Miehelläni onkin yksi ratamoottoripyörä ennestään, mutta tällä pääsee ajelemaan myös ihan liikenteessä. Minä en ole koskaan moottoripyörällä ajanut, mutta nyt on hyvä aika opetella! Kypärän sain ilmaiseksi työkaveriltani, huomenna menen kokeilemaan tori.fistä löytyneitä ajokenkiä, ja lauantaina olisi tarkoitus mennä kokeilemaan tori.fistä bongattuja nahkatakkia- ja housuja. :D Sitten vain toivotaan lämpöisiä kevätkelejä, niin pääsen harjoittelemaan ajamista!

Meidän pyörä! :)

Seuraavaksi lähden kokeilemaan, josko lisääntynyt lenkkeilyn määrä näkyisi jo yhden viikon jälkeen cooper-testin tuloksessa. :D Olen hieman malttamaton asian suhteen...

Loppukiri treeneihin

Okei, nyt on pakko todeta, että tämänhetkinen treenimääränäi/laatuni ei auta parantamaan Cooper-tulostani tarpeeksi paljon. Aikaa on himppusen vajaa 7 viikkoa valintakokeisiin, joten nyt jos koskaan on hyvä aika ottaa pieni loppukiri. Sillä toivottavasti myös vältetään viime syksyn kaltainen stressi ja panikointi.

Olen päättänyt ottaa pysyvän jäsenyyden Polte-salille, jossa ilmainen kokeilukuukauteni on päättymäisillään. Siellä on hyviä ohjattuja crosstraining kestävyys -harjoituksia, joilla voin lisätä vaihtelua aerobiselle harjoittelulle. Ei ole hauskaa aina vain yksin kuluttaa lenkkipolkua/juoksumattoa. :)

Treenaamiseni on tällä hetkellä ollut aika vaihtelevaa ja epäsäännöllistä. Olen tehnyt vähän sitä ja tätä; mitä nyt kyseisenä päivänä sattui huvittamaan. Tästä eteenpäin aion treenata yhden cooper-treenin ja kolme muuta kestävyysharjoitusta viikossa. Lisäksi aion edelleen uida kerran viikossa. Yhteensä se tarkoittaisi viittä treeniä viikossa. Voimaharjoittelun aion nyt unohtaa 1,5 kuukaudeksi, joskin crosstraining kestävyys -tunneilla tehdään myös lihaskuntoliikkeitä korkealla sykkeellä. Jonkin verran varmasti treenailen leuanvetoa yms juoksujen lomassa. En siis usko menettäväni kaikkia lihaksiani tulevien viikkojen aikana.

Vuorotyöt tuovat aina oman haasteensa treenien suunnittelulle ja aikatauluttamiselle. Olen nyt käynyt läpi kalenteria huhtikuun puoliväliin asti, ja tilanne näyttää aika hyvältä. Nyt kun treenit on laitettu kalenteriin, pakkohan ne on tehdä! ;)

Tällaiset painojen heiluttelut jääkööt vähemmälle! :)

Kutsu valintakokeisiin!

Sieltä se pääsykoekutsu nyt vihdoin nasahti postiluukun läpi!! Sydän jätti pari lyöntiä välistä, koska lattialla löhötessään se kirjekuori näytti kovin kaposelta. Noin 25 sekunnin ajan ehdin käydä päässäni läpi vaihtoehtoa, jossa minua ei olekaan kutsuttu toukokuussa Kuopioon. Sitten sain nostettua kirjeen käteeni, eikä se onneksi niin ohkainen ollutkaan. Sisältä löytyi mieluisat uutiset, minut on kutsuttu Pelastusopiston valintakokeisiin 9.-10.5.2016. :)

Pisteitä minulla oli yhtä paljon kuin syksyllä, eli 5,25 pistettä, joista 5 pistettä tuli lukiotodistuksesta ja 0,25 pistettä syksyllä suoritetuista lihaskuntotesteistä. Lukion käyneiden minimipistemäärä oli 4,5 pistettä. Ammatillisen tutkinnon suorittaneiden alin pistemäärä oli 5,0. Kelpoisia hakijoita oli 325, joista valintakokeisiin kutsuttiin 171. Lopulta kouluun pääsee 80 parasta. Minä kuulun ryhmään 1, joka testataan heti ensimmäisenä päivänä, eli maanantaina 9.5.

Vertailun vuoksi kaivelin viime syksyn hakupaperit, joiden mukaan silloin kelpoisia hakijoita oli 251, joista 160 kutsuttiin valintakokeisiin. Hakijoita oli siis tässä kevään haussa paljon enemmän! Syksyllä lukiolaisilla piti olla kerättynä 4,75 pistettä, ammatillisen tutkinnon suorittaneilla 4,5 pistettä.

Huomasinpa nimilistoja plärätessäni, että tänä keväänä valintakokeisiin on kutsuttu kaikkiaan kolme naista! Emme ole kyllä samana päivänä yhdenkään naisen kanssa, eli heitä tulen tapaamaan aikaisintaan elokuussa. Jos siellä ruudun takana sattuu kuitenkin jostain syystä olemaan jompi kumpi näistä valintakokeisiin kutsutuista naisista, niin pistäkääs mulle viestiä, niin jaetaan toisillemme vertaistukea! :) 

Listoilta löytyi myös jonkun verran samoja nimiä kuin viime syksyn hakupäivältä, katotaan tunnistaako heitä massasta toukokuussa! 

Tsemppiä kaikille hakijoille, niin miehille kuin naisillekin, toukokuun koitokseen! Nyt ei auta toivoa kuin hyvää treeniputkea ja terveitä päiviä. :) Fiilis on sen verran korkealla, että taidanpa mennä tänään tai huomenna taas pinkaisemaan treeni-cooperin! Vähän myös suunnittelimme, että ensi viikolla käydään korkkaamassa ulkokentät ja jätetään juoksumatot kesätauolle. :)

The kirjettä odotellessa!

Olen koko viikon odotellut kutsua pääsykokeisiin, mutta kirjettä ei ole vieläkään postiluukusta kolahtanut. Olen myös koko viikon ajatellut, että sitten minä kirjoitan blogiin, kun olen vihdoin kirjeen saanut, mutta pitänee nyt unohtaa se päätös ja kirjoittaa muuten vain. Toivottavasti postia Pelastusopistolta tulisi sitten ensi viikolla!

Viikko on mennyt varsin mukavasti. Viime viikonlopunhan olin töistä vapaalla, ja kaikenlaista mukavaa ehti tapahtua. Pääsin muunmuassa pitelemään mielettömän söpöä pikkuvauvelia, ja viettämään aikaa perheeni kanssa.

Tällä viikolla olen töiden lisäksi ehtinyt treenaamaan, katsomaan elokuvissa the Room -elokuvan ja käymään Laukaassa kummitytön luona. Kummityttöni on ennättänyt jo kunnioitettavaan esikouluikään, ja oli kyllä hurja katsella vanhoja kuvia ja videoita menneiltä vuosilta. Kyllä vain kuusi vuotta nopeasti vierähtää; tuntuu että vuosi vuodelta nopeammin...

Kävin myös tällä viikolla ajamassa toisen ajotuntini c-korttia varten. Täytyy sanoa, että olin aika helpottunut siitä, miten hyvin tunti meni. Ensimmäisen ajotunnin jälkeen fiilis oli jokseenkin epävarma, vaikka ajoimme vain ympyrää parkkipaikalla! :D Nyt ajoin yli tunnin liikenteen seassa, ja homma sujui suht mallikkaasti. Kyllä se tästä!

Juoksutreenistä sellainen välikatsaus, että edelleenkin hion sitä 2800 metrin cooper-tulosta. Lähellä se on, mutta ei ole vielä aivan onnistunut! Tavoite on kuitenkin saada se maaliskuun aikana juostua, niin voin sitten keskittyä huhtikuussa seuraavaan välitavoitteeseen, eli 2900 metrin tulokseen. :)

Tänään kävin uimahallilla treenailemassa uintitestiä varten. Yritän siis toden teolla pitää kiinni viikoittaisista uintikerroista, että saisin myös uinnin aiempaa varmemmaksi! Uin 50-150 metrin pätkiä, ja homma sujui ihan mukavasti. Otin vähän aikaa, ja 50 metriä meni parhaimmillaan tasan 60 sekuntiin. Sitä vauhtia uimalla minulla jäisi 200 metrin uintitestissä vielä 45 sekuntia ylimääräistä aikaa, eli pieni hyytyminenkään ei haittaisi. Ensi viikolla aion tehdä taas saman tekniikkaharjoituksen kuin viime viikolla, ehkäpä sillä tavalla saan hiottua uintitekniikkaa vähän varmemmaksi!

Harppauksin kohti tavoitteita!

Aivan mielettömät ensimmäiset kaksi päivää ollut viiden päivän vapaaputkelleni. Entinen inttikaverini tuli eilen illalla käymään meillä, ajatukseni pitää pieni parin päivän mittainen treenipainoitteinen miniloma yhdessä.

Kävimme tänään vetämässä kahdet treenit, toiset uimahallilla ja toiset kuntosalilla. Tämä päivä on todellakin pelastanut minut uintitestiä koskevilta painajaisunilta ja nostanut uskoa siihen, että tulevat testit tulevat menemään läpi kuin vettä vain!

Tämä ystäväni on melkoinen vesipeto, ja olen aiemminkin käynyt hänen uimakoulussaan epätoivoisesti harjoittelemassa vapaauintia. Kuten olen kertonut, olen viime aikoina pyrkinyt käymään kerran viikossa uimassa (vähän olen välillä lipsunut). Siitä huolimatta en ole vieläkään jaksanut uida edes 50 metriä vapaata, vaan happi loppuu aina 25 metrin kohdalla. Uiminen ei ole siis ollut kovinkaan nautinnollista puuhaa.

Tein ystäväni neuvoman tekniikkauintitreenin. Siinä oli kaiken maailman kädettömiä ja jalattomia uinteja, yhden käden uinteja, sivu-uinteja ja nyrkkiuinteja... Ja kun alkulämmittelyssä en jaksanut uida vapaata edes 25 metriä, loppuverryttelynä uinkin 200 metrin vetoja vapaalla tyylillä, kevyesti!! :O En ole varmasti koskaan ollut yhtä yllättynyt omasta kehityksestäni missään urheilulajissa. Uintityylistäni tuli paljon vähemmän kuluttava, joten happi riitti paremmin ja en edes 200 metrin jälkeen ollut yhtä hengästynyt kuin aiemmin olen ollut 20 metrin aikana!

Ensi kerralla pitänee vähän mittailla aikoja, mutta totta vieköön olen sata kertaa paremmassa tilanteessa uintitestin osalta kuin 24 tuntia sitten. Mahtavaa! :)

Nyt hymyilyttää :)

Uusi kuntosali!

Minähän käyn yleensä Steelbody-nimisellä kuntosalilla. Se on voimailupainoitteinen kuntosali, joka on hinnaltaan oikein edullinen ja sisältää kaiken mitä tarvitsen. Mieheni sen sijaan käy Poltteella, joka keskittyy toiminnallisempaan treeniin, ja jossa on laitteiden ja vapaiden painojen lisäksi aika paljon kaikkea muutakin jännittävää.

Jos ei hinta olisi todella paljon kalliimpi, kävisin varmasti mielelläni itsekin Poltteella. Toiminnallinen treenaus ja myös Crossfit on aina kiinnostanut ja kiehtonut minua. Onneksi pääsen kuitenkin aina välillä kuukaudeksi kokeilemaan Poltteella käyntiä, koska jäsenille tarjotaan välillä mahdollisuus antaa edulliseen hintaan ystävälle "lahjaksi" kuukauden jäsenyys Poltteelle. Minun kuukauteni on maaliskuu!

Valitettavasti ehdin vasta eilen ensimmäisen kerran Poltteelle, mutta pyrin kyllä ottamaan siitä visiitistä kaiken ilon irti! Selkä-hauis -treenin jälkeen kävin vielä vähän temppuilemassa. Oli mukavaa huomata, miten kanssatreenaajat tulivat juttelemaan/hymyilivät, olo oli kotoisa. :)

Ensimmäisenä uskaltauduin kokeilemaan "toes to bar" -vatsalihasliikettä, jota en ole koskaan aikaisemmin saanut onnistuneesti tehtyä (ja sen takia yrityksetkin on jäänyt aika vähiin). :D Nyt tuli tehtyä kuitenkin kuuden toiston sarjoja 3-4 kertaa! Sitten annoin mielikuvitukselle tilaa, ja kokeilin jos jonkinlaista apinointia...! Minulla on aavistus, että maaliskuusta tule hauska kuukaus, ;)

Lauluista voimaa

Tämä teksti on seissyt jossain luonnoksien seassa pitkään. Tässä ei ole lukenut mitään muuta kuin kappaleiden lyriikoita, ei omaa tekstiä, pelkkiä ajatuksia jossain mielen perukoilla. Nyt yritän kaivaa ne ajatukset sanoiksi.

Minulla on aina ollut huono itsetunto musiikin osalta. Sellaista käsitettä kuin "musiikillinen huono itsetunto" ei varmastikaan kaikki edes tunnista, mutta en silti usko olevani ainoa, jolla tällaisia tuntemuksia on. Joku toinen muistelee heti niitä kammottavia laulukoekokemuksia, mutta minä en tarkoita sitä. Minä tarkoitan sitä, kun mieleen leviää epävarmuus, jos joku pyytää valitsemaan Spotifysta jotain hyvää kuunneltavaa.

Varmaan jokaisella meistä on ainakin joku artisti, josta ei "saisi" tykätä, mutta silti se jotenkin kolahtaa. Olen aina ollut musikaalinen ja tykännyt soittaa ja laulaa. Mieheni aina nauraa minulle autossa, koska laulan jopa kappaleiden väleissä soivat mainosbiisit. Olen kouluaikoina esiintynyt joulujuhlissa ja meidän oman bändin kanssa - ei se jännittänyt.

Sen sijaan musiikin kuuntelun suhteen olen tuntenut aina jonkinlaista epävarmuutta. Ala-asteella muut ostivat cooleja levyjä, kuten Spice Girlsiä ja TikTakia, minä kuuntelin kotona gospel-musiikkia tai Täällä pohjantähden alla. Voi niitä ahdistaia hetkiä, kun koulussa oli levyraati ja piti viedä omaa musiikkia kuunneltavaksi. Yläasteella vietin kuukauden Australiassa au-pairina. Sain käyttööni iPodin, jonne perheen isä lupasi ladata juuri sitä musiikkia, mitä haluaisin. Päässäni löi tyhjää, mutta sain lopulta muutaman kappaleen pyydettyä. Lukiossa kuuntelin kasarirokkia, kun muut lauloivat Lady Gagaa. Ja lista jatkuu... :)

Tänä päivänä kuuntelen musiikkia oikeastaan vain automatkoilla. Musiikkimakuani en oikeastaan edes tiedä, vaikka toki osaan vaihtaa kanavaa, jos joku kappale (tai radiojuontaja) ei minuun kolahda.

Juttelimme ystäväni kanssa taannoin, miten hyvä biisi Apulannan Valot pimeyksien reunoilla on. Se tuntui hyvältä heti ensimmäisellä kuuntelukerralla, ja edelleen tulee väännettyä musiikkia pari astetta isommalle silloin, kun kyseinen kipale lähtee soimaan. Olimme molemmat ystäväni kanssa sitä mieltä, että kappale sanoittaa hienosti ajatuksemme ja asenteemme, että "everything happens for a reason".

Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys 
Kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys
Ovat lopulta tarkoituksen palasia, osa arvoitusta
Valot pimeyksien reunoilla

Jollain tavalla olen myös yhdistänyt tämän kappaleen omiin urahaaveisiini. Joku ehkä saattaa muistaakin, että kerroin täällä nähneeni lapsena paljon tulipalopainajaisia. Voisi siis sanoa, että yksi pahimmista peloistani oli tulipalon syttyminen ja sen kokeminen. Toki ajatukset ovat jälkikäteen muuttuneet, enkä minä varmaan lähtisi palomieheksi opiskelemaan, jos en uskaltaisi toimia tilanteen vaatimalla tavalla tulipalotilanteessa. Mutta olen minä myös omalla tavallani aina ollut sellainen ihminen, joka kulkee mielellään juuri siihen suuntaan, missä pääsee kohtaamaan ja ylittämään oman pelkonsa.

Muista että ne kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat, käännä ne 
Ja kädestäs löydät niihin avaimet 

Toinen minua koskettava kappale on sekin suomalainen kappale, mutta hyvin erilainen edeltävän kanssa. Genre ja artisti vaihtuu hyvin erilaiseksi. Minä usein kiinnitän kappaleissa melodiaa enemmän huomiota lyriikoihin, ja tämä Elastisen kappale kolahti viime syksynä.

Minua pelotti viime vuonna aika paljonkin tämä palomiesunelmani suuruus. Minua pelotti epäonnistuminen, en halunnut joutua pettymään itseeni, mutta en myöskään halunnut muille tunnustaa sitä, etten pystynyt haaveitani saavuttamaan. Sitten radiossa joku lauloi siitä, kuinka pitää kulkea pää pystyssä eteenpäin, nähdä kovasti vaivaa omien unelmien eteen ja pyrkiä niitä kohtaan, vaikka ei kerralla onnistuisikaan. Joku lauloi, että

mul ei ollu mitään muut ku mahdollisuus
ja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa 
koval duunil asiat vaan onnistuu 
kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan 

Se biisi kertoi, että kun on tarpeeksi tahtoa, vastoinkäymisten läpikäyminenkin on oikeastaan etuoikeus, eikä velvollisuus.

hanskat ei tipahda periks ei anneta 
ne sanoo: et pysty, et voi, ei kannata 
mun korvissa se kaikki kuulostaa haasteelt 
ne saa luun kurkkuunsa, kun tulosta taas teen 
jatkan, jaksan vaikka väkisin 
jos ois helppoo, kaikki tekis niin 
mus on voima, jota en voi vaimentaa 
pusken täysii aina vaan 
mun ei täydy, vaan mä saan

Vaikka ehdin jo alkuun sanoa, etten kummemmin musiikkia kuuntele autoradiota lukuunottamatta, en silti voi väittää, etteivätkö tietyt kappaleet saisi aina tietynlaisen tunnekuohun aikaan. On niitä kappaleita, mitä en kuivin silmin saa kuunneltua/laulettua läpi, ja on niitä, joiden jälkeen pitää lähteä tunnin juoksulenkille.

Mitä musiikki sinulle merkitsee? Onko sinulla kappaleita, jotka vievät sinut aina samaan tunnekokemukseen? Entä onko sinulla sellaisia kappaleita, jotka eivät millään tavalla sovi normaaliin musiikkigenreesi, mutta et vain voi mitään sille, että pidät kyseisestä kipaleesta aivan mielettömästi? :) Sana on vapaa!

Ruokaohjelman fiksailuja

Tämä on ollut kaikin puolin mukava päivä. Ei ihmekään, minulla nimittäin on vapaapäivä! Kävin ensimmäistä kertaa treenaamassa sitten viime viikkoisen puolimaratonin, joka jätti oikean jalkaterän ulkosyrjän aika kipeäksi.

Tänään kävin kuitenkin salilla pyörähtämässä, juoksin 2800m coopervauhdilla "alkulämmittelyksi" 6 minuuttia, ja tein siihen perään vielä jalkatreenin. Fitkini Challengessa alkoi tämän viikon maanantaina uusi jakso, joka on ohjelman toisiksi viimeisin. Minä jatkan eteenpäin kolmijakoisella treeniohjelmalla, jonka pyysin aikatauluongelmien ja myös muiden (ensisijaisten) urheilutavoitteiden viedessä energiaani.

Pidän tästä kolmijakoisesta ohjelmasta enemmän kuin aiemmasta. Tässä ohjelmassa treenaan kerran viikossa alakropan, kerran viikossa yläkropan ja kerran viikossa selän. Tänään tein ensimmäistä kertaa jalkatreenin, joka varsinkin juoksun jälkeen tuntui todella rankalta. Kyykkysarjojakin oli viisi, vaikka yleensä olen tottunut vain kolmeen tai maksimissaan neljään sarjaan. Minusta oli myös mukavaa vaihtelua, että ohjelmaan oli tullut suorin jaloin maastaveto, joka on todella tehokas takareisiliike.

Myös muut ohjelmat näyttivät äkkiseltään hyviltä. Selkäohjelmassa pääsen paitsi vetämään leukoja, myös mavettamaan. Yläkroppatreeni näytti ohjelmista kaikista rankimmalta. Se alkaa penkkipunneruksella, jonka jälkeen väsytetään muutenkin rintalihakset ja olkapäät, ja sen jälkeen pitäisi jaksaa vielä tehdä dippejä ja kapeaa penkkipunnerrusta! Saa nähdä, miten minulle käy... :D

Ruokaohjelman suhteen en ollut todellakaan yhtä tyytyväinen. Ensireaktioni oli nauru, joka vaihtui melkoiseen pettymykseen. Minulla oli ruokaohjelma, jossa päivittäinen energiansaanti oli vain 1450 kaloria. Eihän se ole ollenkaan se, mihin minä pyrin! Minähän halusin vain parin kilon painonpudotuksen, jos sitäkään. Tavoitteenani oli lihasten ja voiman kasvatus, eikä laihduttaminen! Ohjelmien edetessä kalorinsaanti on koko ajan pienentynyt, ja minä olenkin sitten vähän "paikkaillut" mielestäni liian vähäistä kalorinsaantia omilla ohjelman ulkopuolisilla eväillä, tai syönyt vain reippaampia annoksia.

Nyt tuo ruokaohjelma oli kuitenkin jo niin pielessä omien tavoitteiden kannalta, että minä en mitenkään olisi voinut ottaa sitä itselleni käyttöön. Laitoin viestiä eteenpäin Bodycampille, ja sieltä tulikin nopeasti vastausta, että kannattaa ottaa heti seuraavana aamuna puhelimitse yhteyttä asiakaspalveluun, niin ruokaohjelma vaihdetaan paremmaksi.

Soitin tänään asiakaspalveluun, ja luurin toisessa päässä laskettiin tavoitteitani ja treenimääriäni silmällä pitäen uudestaan kaloritarpeeni. Hän laskeskeli, että peruskulutukseni on noin tuon 1450 kaloria, ja siihen päälle salitreenien ja juoksutreenien kulutus sekä työssä tapahtuva kulutus, jolloin keskimäärin kokonaiskulutus voisi päivässä olla noin 2600 kaloria. Tulimme siihen tulokseen, että kalorimäärää nostetaan 2200 kaloriin, jolloin voi vielä pitää ohjelmassa ns. herkkupäivän, josta minä olen kovasti pitänyt... :D

Tulipa siis todennettua, että tällainen netissä tapahtuva valmennuspaketti ei tietenkään vastaa henkilökohtaista personaltraineria. Oma pt varmasti käyttää ainakin jonkin verran enemmän aikaa pohtiakseen juuri sinulle sopivan treeni- ja ruokaohjelman. Lisäksi kasvoikkain keskusteltaessa saa itsekin paremmin tähdennettyä omia tavoitteitaan ja toiveitaan.

Toisaltaan varmasti kaikki nettivalmennukseen tarttuvat tiedostavat sen, ettei se ole sama asia kuin henkilökohtainen valmentaja. Jos katsoo hintalappua, pitäisi olla varsin selvää, että alle 100 eurolla saa erilaisen valmennussuhteen kuin usealla sadalla eurolla.

Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, miten tämä väärinymmärrys korjattiin. Asiani hoidettiin nopeasti ja tehokkaasti, ja nyt minulla on ohjelmat, jotka miellyttävät varmasti sekä päätä että kroppaa. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin! :)