Lauluista voimaa

Tämä teksti on seissyt jossain luonnoksien seassa pitkään. Tässä ei ole lukenut mitään muuta kuin kappaleiden lyriikoita, ei omaa tekstiä, pelkkiä ajatuksia jossain mielen perukoilla. Nyt yritän kaivaa ne ajatukset sanoiksi.

Minulla on aina ollut huono itsetunto musiikin osalta. Sellaista käsitettä kuin "musiikillinen huono itsetunto" ei varmastikaan kaikki edes tunnista, mutta en silti usko olevani ainoa, jolla tällaisia tuntemuksia on. Joku toinen muistelee heti niitä kammottavia laulukoekokemuksia, mutta minä en tarkoita sitä. Minä tarkoitan sitä, kun mieleen leviää epävarmuus, jos joku pyytää valitsemaan Spotifysta jotain hyvää kuunneltavaa.

Varmaan jokaisella meistä on ainakin joku artisti, josta ei "saisi" tykätä, mutta silti se jotenkin kolahtaa. Olen aina ollut musikaalinen ja tykännyt soittaa ja laulaa. Mieheni aina nauraa minulle autossa, koska laulan jopa kappaleiden väleissä soivat mainosbiisit. Olen kouluaikoina esiintynyt joulujuhlissa ja meidän oman bändin kanssa - ei se jännittänyt.

Sen sijaan musiikin kuuntelun suhteen olen tuntenut aina jonkinlaista epävarmuutta. Ala-asteella muut ostivat cooleja levyjä, kuten Spice Girlsiä ja TikTakia, minä kuuntelin kotona gospel-musiikkia tai Täällä pohjantähden alla. Voi niitä ahdistaia hetkiä, kun koulussa oli levyraati ja piti viedä omaa musiikkia kuunneltavaksi. Yläasteella vietin kuukauden Australiassa au-pairina. Sain käyttööni iPodin, jonne perheen isä lupasi ladata juuri sitä musiikkia, mitä haluaisin. Päässäni löi tyhjää, mutta sain lopulta muutaman kappaleen pyydettyä. Lukiossa kuuntelin kasarirokkia, kun muut lauloivat Lady Gagaa. Ja lista jatkuu... :)

Tänä päivänä kuuntelen musiikkia oikeastaan vain automatkoilla. Musiikkimakuani en oikeastaan edes tiedä, vaikka toki osaan vaihtaa kanavaa, jos joku kappale (tai radiojuontaja) ei minuun kolahda.

Juttelimme ystäväni kanssa taannoin, miten hyvä biisi Apulannan Valot pimeyksien reunoilla on. Se tuntui hyvältä heti ensimmäisellä kuuntelukerralla, ja edelleen tulee väännettyä musiikkia pari astetta isommalle silloin, kun kyseinen kipale lähtee soimaan. Olimme molemmat ystäväni kanssa sitä mieltä, että kappale sanoittaa hienosti ajatuksemme ja asenteemme, että "everything happens for a reason".

Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys 
Kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys
Ovat lopulta tarkoituksen palasia, osa arvoitusta
Valot pimeyksien reunoilla

Jollain tavalla olen myös yhdistänyt tämän kappaleen omiin urahaaveisiini. Joku ehkä saattaa muistaakin, että kerroin täällä nähneeni lapsena paljon tulipalopainajaisia. Voisi siis sanoa, että yksi pahimmista peloistani oli tulipalon syttyminen ja sen kokeminen. Toki ajatukset ovat jälkikäteen muuttuneet, enkä minä varmaan lähtisi palomieheksi opiskelemaan, jos en uskaltaisi toimia tilanteen vaatimalla tavalla tulipalotilanteessa. Mutta olen minä myös omalla tavallani aina ollut sellainen ihminen, joka kulkee mielellään juuri siihen suuntaan, missä pääsee kohtaamaan ja ylittämään oman pelkonsa.

Muista että ne kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat, käännä ne 
Ja kädestäs löydät niihin avaimet 

Toinen minua koskettava kappale on sekin suomalainen kappale, mutta hyvin erilainen edeltävän kanssa. Genre ja artisti vaihtuu hyvin erilaiseksi. Minä usein kiinnitän kappaleissa melodiaa enemmän huomiota lyriikoihin, ja tämä Elastisen kappale kolahti viime syksynä.

Minua pelotti viime vuonna aika paljonkin tämä palomiesunelmani suuruus. Minua pelotti epäonnistuminen, en halunnut joutua pettymään itseeni, mutta en myöskään halunnut muille tunnustaa sitä, etten pystynyt haaveitani saavuttamaan. Sitten radiossa joku lauloi siitä, kuinka pitää kulkea pää pystyssä eteenpäin, nähdä kovasti vaivaa omien unelmien eteen ja pyrkiä niitä kohtaan, vaikka ei kerralla onnistuisikaan. Joku lauloi, että

mul ei ollu mitään muut ku mahdollisuus
ja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa 
koval duunil asiat vaan onnistuu 
kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan 

Se biisi kertoi, että kun on tarpeeksi tahtoa, vastoinkäymisten läpikäyminenkin on oikeastaan etuoikeus, eikä velvollisuus.

hanskat ei tipahda periks ei anneta 
ne sanoo: et pysty, et voi, ei kannata 
mun korvissa se kaikki kuulostaa haasteelt 
ne saa luun kurkkuunsa, kun tulosta taas teen 
jatkan, jaksan vaikka väkisin 
jos ois helppoo, kaikki tekis niin 
mus on voima, jota en voi vaimentaa 
pusken täysii aina vaan 
mun ei täydy, vaan mä saan

Vaikka ehdin jo alkuun sanoa, etten kummemmin musiikkia kuuntele autoradiota lukuunottamatta, en silti voi väittää, etteivätkö tietyt kappaleet saisi aina tietynlaisen tunnekuohun aikaan. On niitä kappaleita, mitä en kuivin silmin saa kuunneltua/laulettua läpi, ja on niitä, joiden jälkeen pitää lähteä tunnin juoksulenkille.

Mitä musiikki sinulle merkitsee? Onko sinulla kappaleita, jotka vievät sinut aina samaan tunnekokemukseen? Entä onko sinulla sellaisia kappaleita, jotka eivät millään tavalla sovi normaaliin musiikkigenreesi, mutta et vain voi mitään sille, että pidät kyseisestä kipaleesta aivan mielettömästi? :) Sana on vapaa!