Työntäyteisen pääsiäisen jälkeen on ollut ihana lomailla tämä alkuviikko. Miehelläni on tänään syntymäpäivä, joten olin hankkinut lahjaksi pienen kylpyläirtioton Holiday Club Tampereelle maanantaista tiistaihin. Meillä oli sviitti hotellin ylimmästä kerroksesta. Näkymät olivat upeat, ja huoneistokin saunoineen kaikkineen tosi hieno (en ole aiemmin nukkunut sviitissä, joten kaikki oli tietenkin tosi vaikuttavaa :D).
 |
11. kerroksen maisemia. |
En edes muista, milloin olisin nukkunut yli puolenpäivän (ehkä 5 vuotta sitten?), mutta eilen oli sellainen päivä. Kävin heittämässä mieheni töihin hotelliaamupalan jälkeen, ja tulin kotiin. Tarkoitus oli ottaa ihan pienet päikkärit sohvalla, mutta lopulta heräsinkin yhden aikaan. Iltapäivä meni enemmän tai vähemmän koomaillessa, ja pidin myös treenien suhteen vapaapäivän.
Kävin sentään eilen viimeisellä teoriatunnilla c-korttia varten. Otatin valokuvat uutta ajokorttia varten. Sehän on sanomattakin selvää, että ajokortti- ja passikuvista tulee aina upeita, niin myös tällä kertaa. :D
 |
Tällainen "luonteva" kuva tällä kertaa! |
Kyselin myös hieman ajo-opettajalta neuvoja, miten toimia nyt, kun olen kutakuinkin samaan aikaan ajamassa a-korttia moottoripyörää varten. Hän kehotti hoitamaan viranomaisasiat yhdellä kertaa, niin säästyy rahaa. Niinpä me varattiin miehelleni opetuslupaopettajan teoriakoe perjantaille, niin päästään hommassa eteenpäin!
Enpä tiedä, onko täällä ollut asiasta liiemmin edes puhetta, mutta me ostettiin mieheni kanssa muutama viikko sitten moottoripyörä! Miehelläni onkin yksi ratamoottoripyörä ennestään, mutta tällä pääsee ajelemaan myös ihan liikenteessä. Minä en ole koskaan moottoripyörällä ajanut, mutta nyt on hyvä aika opetella! Kypärän sain ilmaiseksi työkaveriltani, huomenna menen kokeilemaan tori.fistä löytyneitä ajokenkiä, ja lauantaina olisi tarkoitus mennä kokeilemaan tori.fistä bongattuja nahkatakkia- ja housuja. :D Sitten vain toivotaan lämpöisiä kevätkelejä, niin pääsen harjoittelemaan ajamista!
 |
Meidän pyörä! :) |
Seuraavaksi lähden kokeilemaan, josko lisääntynyt lenkkeilyn määrä näkyisi jo yhden viikon jälkeen cooper-testin tuloksessa. :D Olen hieman malttamaton asian suhteen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti