perjantai 18. maaliskuuta 2016

The kirjettä odotellessa!

Olen koko viikon odotellut kutsua pääsykokeisiin, mutta kirjettä ei ole vieläkään postiluukusta kolahtanut. Olen myös koko viikon ajatellut, että sitten minä kirjoitan blogiin, kun olen vihdoin kirjeen saanut, mutta pitänee nyt unohtaa se päätös ja kirjoittaa muuten vain. Toivottavasti postia Pelastusopistolta tulisi sitten ensi viikolla!

Viikko on mennyt varsin mukavasti. Viime viikonlopunhan olin töistä vapaalla, ja kaikenlaista mukavaa ehti tapahtua. Pääsin muunmuassa pitelemään mielettömän söpöä pikkuvauvelia, ja viettämään aikaa perheeni kanssa.




Tällä viikolla olen töiden lisäksi ehtinyt treenaamaan, katsomaan elokuvissa the Room -elokuvan ja käymään Laukaassa kummitytön luona. Kummityttöni on ennättänyt jo kunnioitettavaan esikouluikään, ja oli kyllä hurja katsella vanhoja kuvia ja videoita menneiltä vuosilta. Kyllä vain kuusi vuotta nopeasti vierähtää; tuntuu että vuosi vuodelta nopeammin...

Kävin myös tällä viikolla ajamassa toisen ajotuntini c-korttia varten. Täytyy sanoa, että olin aika helpottunut siitä, miten hyvin tunti meni. Ensimmäisen ajotunnin jälkeen fiilis oli jokseenkin epävarma, vaikka ajoimme vain ympyrää parkkipaikalla! :D Nyt ajoin yli tunnin liikenteen seassa, ja homma sujui suht mallikkaasti. Kyllä se tästä!

Juoksutreenistä sellainen välikatsaus, että edelleenkin hion sitä 2800 metrin cooper-tulosta. Lähellä se on, mutta ei ole vielä aivan onnistunut! Tavoite on kuitenkin saada se maaliskuun aikana juostua, niin voin sitten keskittyä huhtikuussa seuraavaan välitavoitteeseen, eli 2900 metrin tulokseen. :)

Tänään kävin uimahallilla treenailemassa uintitestiä varten. Yritän siis toden teolla pitää kiinni viikoittaisista uintikerroista, että saisin myös uinnin aiempaa varmemmaksi! Uin 50-150 metrin pätkiä, ja homma sujui ihan mukavasti. Otin vähän aikaa, ja 50 metriä meni parhaimmillaan tasan 60 sekuntiin. Sitä vauhtia uimalla minulla jäisi 200 metrin uintitestissä vielä 45 sekuntia ylimääräistä aikaa, eli pieni hyytyminenkään ei haittaisi. Ensi viikolla aion tehdä taas saman tekniikkaharjoituksen kuin viime viikolla, ehkäpä sillä tavalla saan hiottua uintitekniikkaa vähän varmemmaksi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti