Lehtien palstoilla

Muistan vuosi sitten sen rumban, minkä Pelastuskouluun päässeet naiset kävivät läpi. Oli haastattelua telkkarissa ja lehdissä ja ties missä, ja minä katsoin niistä melkein jokaisen. Totta kai kiinnosti, keitä ne naiset olivat, jotka olivat pistäneet stopin pitkäksi venähtäneelle tauolle naisten palomieheksi opiskelun suhteen. Olin myös aavistuksen katkera siitä, että en itse voinut olla samassa sakissa heidän kanssaan aloittamassa koulunkäyntiä, vaan olin vasta parantelemassa polveani leikkauksen jäljiltä.

Saatuani kutsun Pelastusopistoon toukokuun lopulla, kaiken maailman haastattelut ja yhteydenotot asian tiimoilta tuntuivat melkein naurettavilta ajatuksilta. Ja sitten kun niitä yhteydenottoja tuli (muutama, ei tässä nyt sentään mitään superjulkkiksia olla ;D), se tuntui entistä kiusallisemmalta. Ensimmäiselle haastattelua tiedustelleelle totesin, että ei kai tämä naisena Pelastusopistoon pääseminen enää ole temppu eikä mikään, kun viime vuonna palomieheksi pääsi opiskelemaan kaksi naista, ja tänäkin vuonna kaksi. Haastattelusta ei enää kuulunut sen jälkeen mitään. :D

Savon Sanomista soitettiin tiistaina, kun olin juuri viettämässä laatuaikaa kertausharjoituksissa Upinniemessä. Puhelu yllätti jotenkin todella pahasti, ja pohdin siinä jotain änkyttäessäni, että kyllä on meikäläisellä sana paremmin hallussa kirjoittamalla kuin puhumalla... Mutta vastasin kuitenkin muutamaan kysymykseen, ja siitä ilmestyi haastattelu seuraavan päivän lehdessä. Keskiviikkona tuli myös muutama viesti kavereilta, että nimi oli mainittu joissain muissakin lehdissä.

Kertausharjoituksissa tuli törmättyä tuttuun naamaan, Rebekkaan joka on puolessa välissä omaa inttitaivaltaan! Käytiin yhdessä iltalenkillä vaihtamassa kuulumisia! :)

No, tämä on varmaan aika suomalaista... Ensin sitä toivoo saavuttavansa jotain mainitsemisen arvoista elämässään, ja sitten kun joku sattuu tekemisistä kiinnostumaan, tuntuu siltä että "ei tämä nyt vielä mitään mainintoja ansaitse". :D Onneksi pääsin juttelemaan toisen Pelastusopiston syksyllä aloittavan naisen kanssa, joka oli käynyt aikalailla samanlaisia pohdintoja päässään, kun häntä pyydettiin tähän haastatteluun.

Ehkä se on vähän hassua murehtia tällaisesta. Kerrankos täällä eletään, kerrankos sitä annetaan haastattelu jostain, ja kerrankos se myös tuntuu vähän omituiselta tai kiusalliselta. :)

Mutta nyt yritän jättää aivoni juhannuslomalle, ja pohtia enintään sitä, mitä seuraavaksi grillataan. Juhannus menee kyllä isolta osin töitä tehdessä, mutta ei se mitään, pankkitili kiittää ja kyllä täältäkin grilli löytyy! Mukavaa juhannusta teille kaikille! :)