Tänään kuitenkin päätin extempore käydä luovuttamassa verta, ja sama into valtasi mielen, kun silloin aiemminkin. Tuntuu jopa pitkältä ajalta odottaa kolme kuukautta, että pääsee taas uudestaan luovuttamaan. Annoin luvan kutsua minut luovuttamaan joko Tampereelle tai Kuopioon, toivottavasti lähettävät tekstaria, jos meinaa itseltä homma koulun lomassa unohtua!
Kaikilla aiemmilla luovutuskerroilla hemoglobiinini on ollut aivan siinä ja siinä, riittääkö se verenluovutukseen vai ei. Naisillahan minimi hemoglobiini on 125g/l. Minulla hemoglobiinit ovat vaihdelleet 119-129 välillä. Kahtena kertana en päässyt luovuttamaan ollenkaan, ja kahtena kertana olen päässyt luovuttamaan sillä, että toisen mittauksen jälkeen hemoglobiinin keskiarvo oli tasan 125g/l. Tällä kertaa hemoglobiini oli 134g/l! En tiedä, mikä on erilailla nyt kuin muutama vuosi sitten, mutta olokin on kyllä pirteämpi ja paremmin jaksava. Eli hyvä näin!
![]() |
Luovuttajan merkit: käsi paketissa, appelsiinimehu odottamassa ja jäätelöä! |
Kävin myös salilla (ennen verenluovutusta). Tein penkkipunnerruksessa lämmittelyjen jälkeen 8x60kg ja sen jälkeen vielä 5x65kg. Laskeskelin, että se voisi maksimitoistona tarkoittaa jotain 73-75kg luokkaa. Viime syksynä tein maksimitoistona hassunhauskan 60kg, eli ihan mukavasti on voimatasot palautuneet. :D Oma penkkiennätykseni vajaan kahden vuoden takaa on muistaakseni 76kg, ja sitä voisi olla mahdollista vähän parantaakin tulevana syksynä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti