Pieniä kauhunhetkiä

Osa varmasti tietääkin, että harrastin pari vuotta sitten vapaaottelua. Se oli enemmän kuin mukavaa puuhaa, mutta yhdistettynä koripalloiluun, aika ei vain yksinkertaisesti riittänyt pidemmän päälle molempiin. Myös kroppa alkoi sanoa itseään irti, kun treenimäärät olivat niin korkeita.

Minua kuitenkin pyydettiin viime viikonloppuna pitkästä aikaa lukkopainimaan. Alkuun pidin ajatusta todella hyvänä, mutta suostumisen jälkeen tajusin, etten kyllä muista siitä lajista enää yhtään mitään.. Kaikista jännittävintä oli se, että painimaan minua pyysi ammattilaisvapaaottelija, joten tiesin olevani kaikilla mahdollisilla mittapuilla huono. Mutta kerrankos tässä eletään! 

Meitä oli sunnuntai-iltana lopulta neljä treenaajaa, ja päätettiin vain painia 8 minuutin eriä, parin minuutin tauoilla. "Vain painia" on tietysti vähän haastava yhtälö, kun ei muista oikeasti yhtään lukkoa, kuristusta tai ohitusta, mutta keskityin sitten puolustukseen... 

Kyllähän se touhu urheilusta käy, ei mennyt kauaa, kun sekä kädet että pohkeet olivat ihan krampissa. Niin ja kaula - päädyin kuristukseen noin 10 kertaa... Ei mennyt kauaa myöskään siihen, kun vilkaisin vasemman jalan pikkuvarvasta ja totesin sen näyttävän todella erikoiselta. Kipu alkoi myös levitä varsin nopeasti. Teippasin varpaan kiinni viereiseen varpaaseen, mutta se ei kyllä kipuun auttanut. Painin muutaman erän ja pyysin mieheni hakemaan minut autolla kotiin. Paluumatkalla vähän kadutti, että tulipa taas lähdettyä mukaan typerään tempaukseen, ja ken tietää koska pääsee seuraavan kerran esimerkiksi juoksemaan, jos varvas pahemminkin vihoittelee...

Maanantai oli varsin tuskainen. Menin töihinkin mieheni monta kokoa liian isoilla Reinoilla, koska muita kenkiä en jalkaani saanut tungettua. Varvas oli todella turvonnut ja todella kipeä. Ajaminen tuntui tuskaiselta, kun kytkimen painaminen sattui. Jouduin vieläpä ajamaan töiden jälkeen Espooseen asti, koska vein hoitkoira-Niilon takaisin omistajalleen.

Kävin moikkaamassa samalla parasta ystävääni Helsingissä, ja jotain kummallista taikavoimaa siinä reissussa oli, koska siinä missä linkutin ystäväni asuntoon, takaisin autolle kävelin normaalisti vain paria tuntia myöhemmin! Kotiin päästyäni varpaaseen ei sattunut yhtään, ja seuraavana päivänä (=tänään) varvas ei ollut enää edes turvonnut!

Taisin selvitä säikähdyksellä, koska tänään jo pystyin salilla treenaamaan ihan normaalisti, ja kengätkin voi laittaa ongelmitta jalkaan. Minä jopa potkasin varpaani tuolinjalkaan, eikä suusta päässyt pienintäkään kirosanaa! Taidanpa juhlistaa terveitä varpaita huomenna juoksulenkillä! Ihana olla terve, ja ihana olla ja treenata vapaa kaikesta stressaamisesta ja jännittämisestä. :)

Ps. Salilla on tosi kiva käydä, kun kaikki sujuu jopa kummallisen hyvin. Olen muokannut treenailuja hieman palomiesystävällisempään suuntaan, lisäämällä esimerkiksi painavien kahlakuulien kantamista pitkin salia, yms. Tänään tein lisäpainoleuanvetoa, jos vaikka lisäpaino olisi hyvä tapa kehittää myös omalla painolla tehtyjä leuanvetoja. Tänään tein leukoja 10kg lisäpainolla, mikä taitaa olla oma henkilökohtainen ennätykseni. Mahtava juttu siihenkin nähden, että leuanvetotreenejä olen viimeisten kuukausien aikana tehnyt hävyttömän vähän, maksimissaan kymmenen.

Pps. Voiko joku jo alkaa maksaa minulle vapaapäivien vietosta? Aurinko nimittäin paistaa AINA, kun minä olen vapailla!! Ainakin tähän asti, nyt kun sanoin tämän ääneen, asiaan tulee varmasti muutos. Kiitos ja anteeksi. :D

Lettipää

Vapaapäivänviettoa Pyynikin rannalla.