Tämä oli juuri tarvitsemani potku takamukselle, että sain aikaiseksi pistää ajokorttiasioita eteenpäin. Eilen käytiin mieheni kanssa a-kortin ajotunnilla, ajoin kokonaisen tunnin prätkällä liikenteessä ja kaikki meni melkein hämmentävän hyvin! Pyörä ei sammunut kertaakaan kaupunkiajossa, en enää painanut vilkun sijaan vahingossa tööttiä, kuten ensimmäisellä ajotunnilla, ja moottoritiellä pyörä kiihtyi ihastuttavan hyvin satasen vauhtiin.
![]() |
Kuva ensimmäiseltä ajotunniltani toukokuulta. |
Tänään kävin Ajovarmalla hoitamassa sekä a- että c-korttien lupa-asiat kuntoon. Varasin samalla teoriakokeet molemmista tulevalle maanantaille. Sen jälkeen voinkin varata c-kortin viimeisen ajotunnin sekä ajokoeajan, ja saada sen asian pois päiväjärjestyksestä. A-kortin suhteen pistetään myös tehovaihde päälle, että pääsisin ajokokeeseen mahdollisimman nopeasti. Pakollisia ajotunteja on jäljellä enää muutama, joten toivottavasti saan ajettua molemmat lisäkirjaimet ajokorttiini ennen lomani alkua heinäkuun puolivälissä.
A-kortin toivoisin siinäkin mielessä tulevan mahdollisimman nopeasti, koska ilman toimivaa autoa töihin pääseminen tulee olemaan haastavaa. Bussit eivät kulje ihan vuorotöideni vaatimalla tavalla, joten minun pitänee tulevien viikkojen aikana yhdistellä polkupyöräilyä, mieheni/vanhempieni auton lainaamista ja bussia. :)
No, olen aina tunnistanut itsestäni sen, että asioiden alkuun laittaminen on ehkä hieman vaivalloista ja hidasta puuhaa, mutta kun olen vihdoin saanut hommat käyntiin, loppu sujuu kuin itsestään. Eiköhän näin tapahdu tälläkin kertaa, ja ajokortissani komeilee varmasti täysi a,b,c-rivistö muutaman viikon kuluttua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti