keskiviikko 24. elokuuta 2016

Paloturvallisuuspuutteita

Täällä ollaan, hengissä ja hyvinvoivina! Viimeiset pari päivää on mennyt koulun penkkejä kuluttaessa, ilman sen suurempaa actionia. On opittu käyttämään viestilaitteistoa, laskettu veden virtaamisnopeuksia ja pohdittu, miten huoneistopalo etenee.

Olen todellakin tullut siihen tulokseen, että tämä koulutus tulee enemmän kuin tarpeeseen minulle, ihan jo oman jokapäiväisen elämäni kannalta. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa, kun olen todennut, että minulla on aika paljon opittavaa ihan perus kädentaidoista... En ole koskaan ajatellut jääneeni lapsuuden kasvatuksessani paitsi mistään tärkeistä elämäntaidoista. Vanhempieni kasvatuksen ansiosta olen suht älykäs, rehti, välittävä, sporttinen ja musikaalinen nainen. Samoja arvoja ja taitoja haluaisin välittää eteenpäin, jos joskus tulevaisuudessa saan omaa jälkikasvua. Mieheni kuunteli joskus näitä samoja pohdintojani, ja kysyi, mites ne kädentaidot. Että osaisi vaihtaa itse sulakkeet ja lamput, ja ei menisi sormi suuhun, jos auto hyytyy tien varteen. Niin joo... Todettiin yhdessä isäni kanssa, että ehkä tällä osa-alueella olisi meidän perheen kasvatustyössä voinut olla parantamisen varaa. :D

Toivottavasti tämä tutkinto antaa jonkinlaisia valmiuksia elämän osa-alueille, jotka ovat tähän mennessä olleet kohdallani ns. tyhjiä papereita. Näiden kahden ja puolen viikon aikana olen kokenut jo varsin voimakkaan tarpeen laittaa oman kodin paloturvallisuusasiat kuntoon. Ensin ajattelin ostaa yllätyksenä meille kotiin sammutuspeitteen, mutta en sitten malttanut pitää asiaa itselläni, vaan möläytin suunnitelmani tänään miehelleni. Ehdin varmaan päästä puheissani jo vaahtosammuttimiin ja häkävaroittimiin, kun mieheni kysyi, tiedänkö miksi meidän kodin palovaroittimia ei ole ihan viime aikoina tarkistettu. Enpä tiennyt. "No kun meillä ei ole sellaista"...

Herran jestas! Sehän on jokaisen meidän kansalaisvelvollisuus omistaa palohälytin! Täällä sitä vaan opiskellaan palomieheksi, mutta oman kotipesän paloturvallisuus on näköjään ihan retuperällä. Aloitanpa valistamistyöni nyt itsestäni, ja hommaan tulevana viikonloppuna asianmukaiset härpäkkeet meidän kotiin.

Onko teidän kotona palohälyttimet ja alkusammutuskalustot kunnossa? Osaatko tarpeen mukaan käyttää sammutuspeittoa tai vaahtosammutinta?

Koululla on sammutuskamppeet kunnossa.

Minä pääsin viime viikolla ensimmäistä kertaa elämässäni käyttämään vaahtosammutinta. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti