keskiviikko 31. elokuuta 2016

Urheilutavotteet kirkkaina mielessä

Tänään oli aika rankka päivä koulussa. Pääsimme kokeilemaan paineilmalaitteita rasituksessa. Toisin sanoen käytimme kokonaisen aamupäivän hikoilemalla sammutussukellusvälineissä erilaisilla tehtävärasteilla. Kovasti oli päivän aikana pinnalla ajatus edessä häämöttävistä 100%-testistä, jonka kaikki koulusta valmistuvat palomiehet pääsevät suorittamaan viimeisenä "loppukokeena". Meidän osaltamme satasen testiä saadaan odottaa vielä yli vuosi, mutta mitään syytä ei ole kyllä jäädä täksi ajaksi laiskottelemaan. Jo tämän päiväinen kyllä osoitti hyvin, missä osa-alueissa minulla on vielä paljon tekemistä. Ja kun laajemmin sanottuna kehittämistä on kestävyydessä, voimassa ja tekniikassa, niin voidaan varmaan sanoa, että hommat eivät kesken tule loppumaan... ;)

Rasteja oli kolme. Ensimmäisenä teimme osia niin sanotusta "Oulun mallin testistä", jota olinkin jo kertaalleen päässyt kokeilemaan vuosi sitten Jämsän paloasemalla. Testissä tehdään erilaisia savusukellusta jäljitteleviä tehtäviä, kuten ylitetään ja alitetaan esteitä, hakataan lekalla ja kannetaan letkuja. Esteiden ali ryömiessä toki hengästyy, mutta kaikista rankimmaksi tehtäväksi osoittautui tällä(kin) kertaa lekalla renkaan hakkaaminen. Pitänee ottaa kyseinen aktiviteetti harjoitteluun, oli nimittäin sekä voimassa että tekniikassa aika paljon parantamisen varaa.

Tätä pitää vielä vähän harjoitella...

Toisella rastilla pääsimme tutustumaan Pelastusopiston häkkirataan. Häkkirata on pilkkopimeä tila, jossa ryömitään ja kontataan läpi sokkeloista reittiä tason nousuineen ja ahtaine käännöksineen. Suoritteessa meni nopeimmalla parilla vain 15 minuuttia, hitaammat saivatkin sitten kontata koko rahan edestä 45 minuutin ajan. :D Ensin tehtiin kuitenkin "rasitushuoneessa" vähän kuntopyöräilyä, ylätaljaa ja päättymättömiä tikkaita. Koko päivän rankimmat osuudet olivat minulle ylätalja ja päättymättömät tikkaat. Tikkaat tuntuivat todellakin nimensä mukaisesti päättymättömiltä, vaikka mukamas matkan piti olla 30 metriä. Ja ylätaljassa oli vastukset ainakin minulle sen verran kovat, että pitkän sarjan tekeminen vei myös ajallisesti varsin pitkään...

Kolmas rasti oli nousta neljä kertaa letkutorniin ja takaisin alas. Portaita oli reilu sata ylimpään kerrokseen. Aika hapokas loppu oli päivälle, mutta siitäkin selvittiin hengissä. Ja olihan ne maisemat ylhäällä kauniit, pitää ottaa joskus kamera mukaan.

Luokkakaverit valmiina tositoimiin. :)

Kovasti tuli taas uutta intoa niin koulunkäyntiä, treeniä kuin tulevaa ammattianikin kohtaan. Tuntuu mahtavalta päästä testaamaan omia rajoja, ja samalla myös selkeyttää sitä, mihin pitää erityisesti tulevissa treeneissä keskittyä. Kestävyyskunto on ehdottomasti ihan ensimmäisenä listalla. Lihaskunnon osalta tuli tänään huomattua, että sille on ihan syynsä, minkä takia Pelastusopiston lihaskuntotestit painottuvat (ainakin minun mielestäni) aika vahvasti yläkropan voimaan. Nimittäin ihan ensimmäisenä vetäisi hapoille nimenomaan kädet.

Koulupäivän jälkeen eräs luokkakaveri totesi, että olette te kyllä kovia mimmejä, kun jaksatte vetää tällaisen setin, joka oli miehellekin todella rankka. Oli itse asiassa aika hauska huomata, että itse en ollut ollenkaan osannut koko päivän aikana ajatella asiaa siltä kantilta. Ja vaikka sillä ei mitään väliä ole, onko mies vai nainen, niin kyseinen kommentti toi kyllä hyvän mielen. :) Ehkä sitä tulee välillä oltua vähän liiankin ankara itselleen, kun totta kai omia suorituksia vertaa luokkakavereihin! Ainakin sitä itse varmasti kehittyy paljon, kun on näin kovia tyyppejä vierellä!


Hikisenä on helppo hymyillä (vai miten se sanonta nyt meneekään).. Päivän jälkeen ei väliasusta kuivia kohtia löytynyt!


4 kommenttia:

  1. Onko tuossa häkkiradassa myös jokin lämmitetty osio ja kuinka pitkä se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joo, mutta ei päästy vielä sitä kokemaan! Huhu kertoi, että noin 120 asteinen olisi se lämmitetty osuus, mutta pituudesta ei ole kyllä tarkkaa tietoa. Joku muisteli, että olisiko sitä parikymmentä metriä ollut 100%-testissä. :)

      Poista
    2. huhuh, eli rata on kokonaiduudessaan noin 100m pitkä?, miten muuten sitä uurastusta oikein valvotaan jos vaikka joku pökertyy sinne? :)

      Poista
    3. Pitkältä se varmasti ainakin tuntuu! :D siellä on kamerat (vissiin jotkut pimeänäkösysteemit), eli tilannetta valvoo kokoajan opettaja valvomossa. Ja kaikista ahtaista putkistakin sun muista saa seinät auki, eli pitäisi helposti saada ihmisrauniot ulos mistä kohdin vain ;)

      Poista