Seuraavat kuukaudet ensihoitoa

Kiitos ihan ensialkuun kaikille palautteeseen vastanneille! Vastaukset pääsääntöisesti vahvistivat omia näkemyksiäni blogistani ja sen nykytilasta, mutta sain myös hyvää lisäajateltavaa ja vinkkejä tulevaan. Pyrin parhaani mukaan kehittämään blogiani entistä paremmaksi, mutta toki myös vastauksista huomasi, että mikä oli toiselle plussaa, olikin toiselle miinusta. Kaikkia ei siis voi koskaan miellyttää. :) Jos et ole vielä palautetta antanut, mutta haluaisit sellaista vielä päästä antamaan, niin käy ihmeessä avaamassa sanainen arkkusi edellisen tekstin likistä. Käyn kyllä jatkossakin kurkkimassa, josko mattimyöhäset olisivat käyneet kommentoimassa!

Pelastusopistolla kaikki hyvin. Me pelastajakurssin ykkösluokkalaiset vedimme viikonlopun jälkeen ensimmäistä kertaa ensihoidon kuteet niskaan. Tänään nimittäin starttasi "pahamaineinen" ensihoidon jakso. Kerron viime viikkoon päättyneistä kursseista vielä vähän lisää sitä mukaan, kun opettajat saavat kokeet tarkastettua ja palautettua, mutta nyt tuntuu ihanalta pyyhkäistä kaikki tähän asti oppimamme hetkeksi sivuun, ja lähteä taas ihan alusta liikkeelle!

Vakuuttava ensihoitaja.... :D

Meillä oli tänään ensimmäiset Anatomia, fysiologia, mikrobiologia ja tautioppi -oppitunnit (kyllä, tuo on ihan oikeasti yksi opintokokonaisuus), ja heti kävi kyllä harvinaisen selväksi, että töitä tämä kurssi tulee vaatimaan. Samalla aihe on kuitenkin kiinnostavaa. Koulutuksessamme ei myöskään opintopisteiden vähäisyyden takia ole kovinkaan paljon ns. turhia tunteja tai aiheita, vaan päinvastoin tässä ajassa ehditään opiskella lähinnä yleisimmät ambulanssissa vastaan tulevat asiat. Vanhemman vuosikurssin oppilas sanoikin, että ensihoidon jakso oli todella mielekäs, mutta niin lyhyt, että siinä ajassa ehtii juuri ja juuri oppia niin paljon, että uskaltaa lähteä töihin harjoittelemaan lisää. Säännöllisin väliajoin käydäänkin keskustelua siitä, onko pelastajakurssi tällaisenaan riittävä, vai pitäisikö opintopisteiden määrää kasvattaa, kuten Helsingin koulussa on tehty, ja näin ollen saada myös lähihoitajan paperit.

Ensihoidon jakso on kuitenkin tällaisenaankin monipuolinen koulutus, jossa käydään ensihoidon perusteet, ja saadaan myös pelastuspuolelle esimerkiksi liikennenonnettomuuksiin ja ylipäänsä potilaan kohtaamiseen varmasti hyödyllistä tieto-taitoa. Meillä on myös keväällä tiedossa viikon tutustumisjakso sairaalaan, ja kahden viikon jakso ambulanssiin. Uskon kyseisten viikojen tuovan hieman realismia siitä, mitä tuleva ammattimme tulee pitämään sisällään. Vähän perspektiiviä tulemme saamaan myös siitä, että pääsemme mahdollisesti katsomaan livenä ruumiinavauksen. Uutta elämää taas harjoitellaan saattamaan maailmaan kätilöoppitunnilla (nukeilla). Kaikenlaista tulee siis tulevat kuukaudet pitämään sisällään, näistä lisää myöhemmin. 

Blogikysely

Tämä blogi on minulle harrastus, joka on kulkenut säännöllisesti elämässäni mukana melkein 1,5 vuoden ajan. Koulussa oli eilen puhetta siitä, että toimistotyötä tekevällä henkilöllä hyvä harrastus voisi olla raskas urheilu, kun taas raskasta fyysistä työtä tekevällä tasapainottavana tekijänä voisi olla joku rauhallisempi harrastus, kuten esimerkiksi musiikin kuuntelu. Kaipa tämä on se minun tasapainottajani.

Pidän myös siitä, että osa teistä on lähettänyt minulle sähköpostia tai kertonut omia kommenttejaan teksteihini liittyen täällä tai Facebookissa. On myös kiva ihan vain tietää, että olette ja luette. :) Mitään rahaa tai etujahan en tästä kirjoittelusta saa, vaan lukijamäärät toimivat ulkoisena motivaattorina tälle touhulle. Osa teistä on kulkenut blogini matkassa mukana ihan ensimmäisestä kirjoituksesta lähtien, tai jopa jo sitä ennen suunnitteluvaiheessa. Jossain vaiheessa blogiin eksyi lukemaan muitakin kuin sukulaisiani ja ystäviäni, mikä sekin on ollut tosi kiva huomata. :)

Koska harrastuksissa pitää mielestäni pyrkiä kehittymään ja kehittämään itseään, sain viime yönä unta odotellessani tällaisen vähän epätavallisen idean tehdä pienimuotoinen kyselytutkimus blogini kehittämiseksi. En ole nähnyt muiden tällaista tekevän, mutta kokeillaan kuinka tämä sujuu!

Ohjeistusta: Alla olevaa linkkiä klikkaamalla pääset kyselyyn, jossa on alle kymmenen kysymystä blogiini liittyen. Ei siis montaa. Eikä mene kauaa. Et tarvitse myöskään henkilötunnuksia, nettipankkivarmennuksia, eikä sormenjälkitunnistuksia, vaan ihan anonyymi saat olla. ;) Kiitos jo etukäteen kaikille vastaajille!

Siirry kyselyyn tästä.

Pelastajan perustaidot

Uskokaa tai älkää, mutta Kuopiossa tuli ainakin väliaikaisesti talvi! Etelän naisena täytyy sanoa, että en ollut ihan varautunut tällaiseen vielä tässä vaiheessa vuotta, enhän ole vielä edes löytänyt varaston perukoilta talvitakkiani!

Meillä oli tänään varmaan syksyn tähän mennessä jännin päivä. Meillä oli pelastajan perustaitojen käytännön koe, josta onkin aiemmin ollut puhetta. Jostain syystä juurikin tämä käytännön koe jännitti minua enemmän kuin yksikään kirjallinen koe tähän mennessä. Pelastajan perustaitojen (eli pepet) lisäksi päivään kuului myös viestiliikenteen käytännön koe, jossa piti tehdä vaaditut toimenpiteet Virve-laitteella.

Ensilumet Pelastusopistolla.

Aamupäivällä oli neljä rastia: pumppurasti, köysirasti, moottorisahan terän ja laipan vaihto, sekä Virve-koe. Iltapäivällä tehtiin kaksi rastia: hydrauliset laitteet ja paineilmalaitteen käyttöönottotarkistus. Etukäteen minua jännitti eniten pumppurasti, köysirasti ja paineilmalaiterasti. Tavallaan oli ihan mukavaa, että kaksi jännittävää rastia oli heti ensimmäisenä alta pois, vaikka viimeistä saikin sitten odottaa pidempään.

Pumppurasti meni kaikkinensa ihan mallikkaasti, ja tuntui todella helpottavalta saada se kaikista jännittävin homma heti alkuunsa alta pois. Köysirastilla jouduin tekemään kasisolmun pariin otteeseen, kun ensimmäisessä yritelmässä köyden "häntä" jäi liian lyhyeksi. Ehdin kuitenkin tekemään kaikki solmut vaadittuun kahteen minuuttiin, joten sekin rasti meni kokonaisuudessaan ihan mukavasti. Moottorisaharastilla minulla ei ollut mitään ongelmaa, vaan terä jäi sopivan kireäksi ja aikaakin jäi rutkasti yli. :)

Sitten tulikin pahamaineinen Virve-rasti. Etukäteen jännitti, osaanko tehdä kaikki vaadittavat toimenpiteet, mutta siinä ei ollut loppujen lopuksi mitään ongelmaa. Ongelman sain kuitenkin itselleni tehtyä, koska olin valinnut väärän puheryhmän (joka muistutti erehdyttävästi oikeaa, mutta ei kuitenkaan ollut se). Tyhmän virheen takia joudun tekemään kyseisen kokeen uudestaan perjantaina, mutta itsevarmuus on kova, että silloin se menee läpi, kun olen vain hieman tarkempi. Virve-rasti ei myöskään vaikuttanut pepetin arvosanaan, joten minulla oli vielä mahdollisuus saada pepetin opintokokonaisuuden yksi tarjolla oleva lisäpiste, jonka saa tekemällä virheettömästi kaikki pepetin rastit. Lisäpiste lisätään sellaisenaan perjantain teoriakokeen arvosanaan, joten se olisi oikein mukava bonus!

Iltapäivällä oli ensin hydraulisten laitteiden rasti, joka oli varmaankin päivän helpoin rasti ja meni läpi. Viimeinen paineilmalaitteen käyttöonottotarkistus meni jopa omaan tasooni poikkeuksellisen hyvin, ja varmisti lisäpisteen saannin. Virve-rastin feilaus ei oikeastaan siinä ilossa haitannut, etenkin kun virhe oli johtunut nimenomaan huolimattomuusvirheestä, eikä niinkään taitojen puutteesta.

Muutenkin pikkuvirheitä tuli päivän aikana paljon, itse kullekin. Taitaa noin puolet meidän luokasta joutua perjantaina uusimaan pepetin rasteja, ja yli kymmenen Virve-rastin. Mitä kuulin ja näin testitilanteessa, virheet olivat usein juurikin niitä ärsyttävän pieniä huolimattomuusvirheitä. Kaikki kuitenkin varmasti ymmärtävät, että pienetkin ns. tyhmät virheet voivat meidän ammatissa kääntyä aika isoiksikin asioiksi, jos oikein huono tuuri käy. Mielummin opitaan kantapään kautta koulussa, kun tulevassa työelämässä (vaikka tuskin pieniä mokailuja sielläkään tullaan välttämään).

Itseluottamus kasvoi huomattavasti tämän päivän jäljiltä, koska nyt voin hyvällä mielellä sanoa, että olen saavuttanut ne taidot, mitä tähän mennessä koulutuksessa meiltä vaaditaan! :) Nyt on koesuma perjantaita lukuunottamatta ohi, ja olokin todella helpottunut. Tiedän kuitenkin myös, että tässä ei liian mukavaa asentoa kannata ottaa, koska kuulemma ensihoidon opintojakso vaatii melkeinpä eniten pänttäämistä koko koulun aikana. Sen kimppuun käydään siis seuraavaksi!

Taas se talvi pääsi yllättämään!

Lontoon loman tunnelmointia

Pikaloma Lontooseen on nyt ohi, ja toipuminen käynnistetty. ;) Meidän lento oli puolenyön aikaan takaisin Helsingissä, ja päätin yllättää mieheni ja matkustin ennakkotiedoista poiketen jo yön aikana kotiin nukkumaan. Kolmen aikaan pääsin lopulta kotiin asti, ja vastassa oli kyllä kaksi ilahtuneen oloista - mieheni ja meillä tämän viikon hoidossa oleva hoitokoira-Niilo. Niilo sekosi sen verran täysin, että nukkumisen jatkumisesta ei tahtonut tulla mitään. Ehtipä Niilo vieläpä kakata pienet köntsät eteisen lattialle, ennen kuin lähdin viemään herraa yökävelylle. :D

Reissu oli kaikin puolin onnistunut. Tämä oli ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka parhaan ystäväni Saaran kanssa, jonka kanssa olemme tunteneet päiväkodista lähtien. Oli siis jo aikakin! :)

Lontoo on ollut vakiomatkakohteeni jo vuodesta 2012. Tavoitteeni on ollut nähdä yksi Arsenalin ottelu livenä per vuosi, ja tässä tavoitteessa olenkin pysynyt. Ennen tätä matkaa olen nähnyt neljä Arsenalin peliä, joista kolme Lontoossa ja yhden harjoitusmatsin Helsingissä. Saaran kanssa olemme pelanneet samassa joukkueessa jalkapalloa pienenä, joten siinä on varsin mahtava matkaseuralainen tällaiselle jalkapallomatkalle!

Me lähdimme reissuun maanantaina aikaisin aamusta, joten meillä oli aikalailla koko päivä aikaa pyöriä Lontoossa. Ensimmäisenä päivänä lähinnä shoppailimme ja kiertelimme kaupunkia. Illalla väsytti niin paljon pitkän päivän jälkeen, että menimme nukkumaan ennen kymmentä.

Keskiviikko oli "pääpäivä". Ohjelmassa oli Tower of London -reissu, sekä Arsenalin peli. Tower of Londonin vierailu maksoi opiskelijalta vähän vajaa 20 puntaa, aikuiselta 25. Tyyriiltä tuntui hinta, mutta oli se silti nähtävä. Eikä kyllä jälkikäteenkään harmittanut, koska linna oli todella vaikuttava, ja ehdottomasti näkemisen arvoinen! Linnan tuhat vuotinen historia oli varsin värikäs, ja sitä on käytetty esimerkiksi vankilana. Linnassa on asustellut myös erilaisia elukoita leijonista jääkarhuihin.

Tower bridge linnasta katsottuna.

Ihastuttava matkaseuralaiseni!

Korpit ovat aina olleet tärkeitä asukkaita linnassa. Tässä yksi roskisdyykkaamassa.

Valokuvauksen kohteena olivat tietysti myös karvahattuiset sotilaat.

White Tower.

Lontoossa yhdistyy vanha ja uusi. :)

Keskiviikko-iltana oli myös Arsenalin pelin vuoro. Peli oli mestarienliigaa, kroatialaista Ludogorets Ratzgradia vastaan. Ennalta ajateltuna tästä pelistä olisi pitänyt tulla voitto, mutta samalla tavalla olen ajatellut monesti aiemminkin, ja silti viimeiset kolme matsia, jotka olen Lontoossa käynyt katsomassa, ovat päättyneet joko tasapeliin tai tappioon...

Tällä kertaa kaikki natsahti kuitenkin kohdalleen, ja peli päättyi jopa yllättävän suurinumeroisesti 6-0 Arsenalin eduksi! Melkoinen kokemus sekin! :)

Torstaina pyörimme vielä Lontoon keskustassa, tällä kertaa tosin matkalaukkujen kera, mikä vähän hidasti vauhtia. Kävimme viimeisenä tekonamme syömässä Zizzi-pizeriassa, joka on ollut Lontoon reissujeni vakiokalustoa jo useamman vuoden ajan. Harvasta paikasta saa yhtä hyvää pizzaa, suosittelen lämpimästi kokeilemista, jos noille kulmille sattuu. :)

Kaiken kaikkiaan onnistunut minireissu! Niin paljon Lontoossa on nähtävää, että nyt viiden reissunkin jälkeen minulla on vielä vaikka kuinka paljon ideoita, mitä ensi kerralla voisin haluta nähdä. Seuraavana suunnitelmissa on esimerkiksi käydä viiltäjä-Jackin museossa ja kierroksella.

Onkos lukijoissa Lontoon kävijoitä? Onko vinkkejä, missä käydä/mitä nähdä? :)

"No miltä se koulu nyt on tuntunut?"

On tämä opiskelijaelämä vaan ihanaa myös lomien puolesta, tämä viikko on pyhitetty kokonaan syyslomalle! Huomenna lähdetään Lontooseen parhaan kaverini Saaran kanssa, ja siitä reissusta voisin kirjoitella lisää perjantaina! :)

 

Mutta sitten muihin aiheisiin. Kuulen otsikossa esitetyn kysymyksen usein. Jos en päivittäin, niin ainakin viikoittain. Sitä kuuluu viikonloppuisin kavereita tavatessa, ja sitä kuuluu koulun ruokajonossa ja välitunneilla muiden kurssien opiskelijoilta. Se, että aloitan tekstin näin, ei tarkoita, että kysymys minua jotenkin harmittaisi tai ärsyttäisi. Ei ollenkaan, mielestäni on mukavaa, että koululla vieraammatkin opiskelija-kollegat tulevat juttelemaan, ja mielelläni minä kuulen myös heidän mielipiteitään opiskelusta. Onhan tuo aika helppo avauskysymys keskustelulle. :)

Viikonloppuisin joskus tuntuu kiusalliselta vastata kysymykseen useaan kertaan, jos esimerkiksi mieheni tai joku ystävistäni joutuu kuulemaan samat tarinat moneen kertaan. Joskus myös miettii, että odottaako kysymyksen esittäjä jotain suppeaa "on ollut tosi kivaa" -vastausta, vai kenties tarkempaa erittelyä. Näitä samoja ajatuksia tuli mietittyä joskus inttiaikoina. Muistan että jotkut kotijoukoissa olijat valittivat, että inttiin menevät eivät puhu muuta kuin inttijuttuja, enkä itse olisi millään halunnut kuulua siihen joukkoon. Voisin kuvitella, että näitä ajatuksia ajattelevat myös esimerkiksi uudet vanhemmat, jotka eivät halua näännyttää ystäväpiiriään vaipanvaihtojutuilla.

Kuvia syksyn varrelta. Tässä yksi harvoista päivistä tähän asti, kun ollaan sammutettu tulta. Koulutus on niin paljon muutakin, kun lieskojen sammuttelua. :)

No mutta miltä se koulu nyt sitten on tuntunut? Ajatuksia olen kirjoitellut tänne blogiin tähänkin asti, ja vähintäänkin kierrellyt tämän kysymyksen ympärillä. Näiden reilun kahden kuukauden yleisfiilis on ehdottomasti positiivinen. En ole huomannut, että olisin väärällä alalla, eikä ole tullut oloa, että en pärjää. On tullut sellainen olo, että jos en sattuisi olemaan kummallista sukupuolta, en erityisesti erottuisi porukasta surkeudella enkä erinomaisuudella. Olen siis mukavasti pysynyt porukan vauhdissa mukana, vaikka luokallamme on myös minua huomattavasti paremmassa kunnossa olevia opiskelijoita.

Olen oppinut näiden kymmenen viikon aikana enemmän kuin vuosikausiin. Ihan pieniä juttuja, en vain ammattiin liittyen, vaan myös yleishyödyllisiä taitoja normaaliin elämään. En tiennyt aiemmin, että jos ikkunalasin haluaa rikkoa, pitää lyödä kovalla esineellä lasin nurkkaan, eikä keskelle. En osannut alkusammutustaitoja, enkä omistanut palohälytintä. En osannut peruuttaa kuorma-autolla, puhumattakaan peräkärryn kanssa. En edes tiennyt, että peräkärry kääntyy rattia kääntäessä eri suuntaan kuin auto! Olen oppinut tekemään kasisolmuja, paalusolmuja, siansorkkia ja leivonpäitä. Tiedän mitä tehdä, jos moottorisaha ei lähde käyntiin. Olen myös oppinut käyttämään Exceliä ja tekemään sillä taulukoita! Jos joskus rakennan/rakennutan omakotitalon, tiedän enemmän kaavoitusalueista ja rakennusmateriaaleista. Tiedän perusteita rakennusten lämmityksestä, ilmanvaihdosta ja muista käytännön asioista.

Ja mikä parasta, kaikesta tästä ja paljon muusta tulen varmasti oppimaan vielä paljon lisää! Tämä koulutus on niin paljon enemmän, kuin pelkkää tulipalojen sammitteluja ja ensihoidon harjoittelua, etten arvannutkaan. Ihan hullulta tuntuu, mitä kaikkea sitä pitäisi osata joku päivä, mutta toisaalta tällaiselle kaupunkilaisnaiselle, joka ei ole koskaan vaihtanut asunnostaan sulaketta, tai edes lamppua, on ihan mielettömän kiinnostavaa oppia näin paljon käytännön kädentaitoja! Minusta on mukavaa, että kaikki asiat opetetaan ihan alusta alkaen ja kädestä pitäen. Pysyy tyhminkin opetuksessa mukana, enkä minäkään näillä lähtökohdillani ole kokenut missään vaiheessa koulutusta ylitsepääsemättömän hankalaksi. Ennemminkin motivoivan haastavaksi. ;)

Paloauton kyydissä on tunnelmaa! :P

Yhteishenki? Se on kyllä hyvä, niin kuin odotin ja toivoinkin. Positiivisesti olen yllättynyt siitä, miten erilaisia persoonia meidänkin luokalla on. On ollut mukava seurata, kuinka jokainen on tietyllä tavalla hakenut (ja löytänyt) oman paikkansa luokassa. Minusta koulussa on mukavaa ollut se, että yhteisöllisyyttä myös tiedostaen pyritään rakentamaan paremmaksi. Koulun aloittaville opiskelijoille neuvotaan, että täällä kohtelijaisuussyistä tervehditään kaikkia, niin muiden luokkien opiskelijoita, opettajia kuin vierailijoita. 

Myös luokan yhteishenkeä tuetaan esimerkiksi niin, että harjoitusaluepäivän jälkeen koululla oppitunti päätetään yhteisesti, vaikka osa luokasta saattaa olla valmiina puolituntia tai tunnin aiemmin kuin toinen osa luokkaa. Viimeisiä ryhmiä odotetaan, ja autetaan sen minkä pystytään. Mielestäni on myös mukava, että opintojen lopussa suoritettava pahamaineinen lopputesti, 100%-testi, suoritetaan summassa valitun luokkakaverin kanssa. Meille ainakin sanottiin, että pari voi olla kuka tahanasa, koska myöskään työelämässä ei pääse omaa pariaan valitsemaan. Minusta on hieno ajatella, että kouluajan mahdollisesti yksi yksittäinen tärkein hetki saattaa olla ihan kenen tahansa kanssa. Ei siis kannata harjoittelussakaan yrittää päästä vain sen parhaan kaverin pariksi, vaan harjoitella mahdollisimman monen eri henkilön kanssa, ja oppia sitä kautta enemmän yhteistyöstä. :)

Luottamuksen tulee olla kunnossa, koska oma turvallisuus on välillä myös toisen käsissä. 

Mielestäni koulunkäynnin yksittäinen rankin ja kuormittavin osuus ei liity kouluun itseensä, vaan siihen, että fyysisesti Pelastusopisto on niin kaukana Tampereesta. Totta kai mielummin nukkuisin kotona omassa sängyssä oman mieheni vieressä, kuin soittelisin iltaisin puheluita 300 kilometrin päästä. Ei tämä kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun olemme etäsuhteessa mieheni kanssa, ja tiedän että tämä ei mitään ylitsepääsemätöntä ole, eikä edes suhdetta huonontavaa. Tämä on pakollinen paha, jonka voi kääntää myös suhteen eduksi ja kasvuksi. Tämä on myös verrattain lyhyt aika, mikä helpottaa tilannetta. Nyt voi jo sanoa, että  koulu loppuu reilun vuoden päästä!

Matkatkaan ei ole aina kulkenut täysin ongelmitta. :D

Vaikka sisältö onkin eri, tämä koulunkäynti muistuttaa mielestäni monella tavalla inttiaikoja. Sitä viettää viikot aika pitkälti "kasarmialueella", koska koulu on niin kaukana kotoani. Odottaa viikonloppuja, vaikka nauttiikin ajastaan viikoilla. Saa ilmaiset ruoat ja ilmaiset majoitukset, joten rahaa menee oikeastaan vain viikonloppuisin. Jotenkin tämä vertauspohja kuitenkin alleviivaa itsessäni sitä, että olen muuttunut aika paljon viidessä vuodessa. Elämäntilanne nyt tietysti, kun silloin olin itsekseni ja vietin viikonloput vanhemmillani, nyt olen kihloissa ja asun avopuolisoni kanssa. Mutta paljon on muuttunut myös minussa. Olen kasvanut isoksi, kasvanut ulos tietynlaisesta nuoruuden hulluttelusta. Sanotaan, että ikä ei ole numero, vaan tunne. Minua ei ollenkaan harmita, että myös tunteeni on nykyään viisi vuotta vanhempi. En ole koskaan fanittanut Peter Pania, minusta on mukava kasvaa ja muokkautua ikäni mukaan.

Kyllä se ihan onnelliselta näyttää. ;)

Pääsykoemuistelmia

Meillä oli pitkä viikonloppu, eli koulu alkoi vasta tänään tiistaina puolenpäivän aikaan. Tajusin vasta tänään asuntolalta lounaalle käppäillessäni, että tällä viikolla on pelastajakurssin pääsykokeet! Siihen parkkeerasi pihaan bussi täynnä innokkaita nuoria miehiä, jotka siirtyivät seuraavaksi fobia-testien pariin.


Totta kai sitä alkoi muistelemaan omaa pääsykoetaivalta, niitä molempia. Ensimmäinen pääsykoekokemukseni oli vuosi sitten lokakuussa, ja siitä tarkemmin kirjoitelma täällä. Jälkikäteen on jäänyt tunnetiloista parhaiten mieleen äärimmäinen stressi, ja yhtä suuri helpotus. Pieniä jossittelujakin jäi ilmaan, lähinnä viimemetrien sairasteluista johtuen, ja edelleen välillä kakkosvuosikurssilaisia seuratessa tulee sellainen ajatus mieleen, että tuolla minäkin voisin olla. Uskon kuitenkin elämään, ja siihen että myös pettymykset tulevat tarpeeseen.




Vuoden takaisista pääsykokeista!

Jos olisin vuosi sitten kesällä blogini aloittaessa tiennyt, että en tule syksyllä kouluun pääsemään, en varmastikaan olisi blogin kirjoittamista aloittanut. Epäonnistumisen hyväksyminen ei ole luonnostaan vahvinta alaani, mutta uskon tämän kokemuksen selventäneen minulle, että ihmiset (tai ainakin suurin osa) oikeasti kokevat myötätuntoa, eikä vahingoniloa toisen pettymyksen edessä. Jossain määrin uskon myös, että pettymykset erottavat luovuttajat ja "taistelijat" toisistaan. Jälkikäteen ajateltuna tuo epäonnistuminen kuuluu oleellisena osana minun taipaleeseeni. Se myös vahvisti omaa ajatustani siitä, että minä todella haluan tähän koulutukseen päästä.


Huvittavaa kyllä, ensimmäisen pääsykokeen jälkeen olo oli huomattavasti helpottuneempi, kuin toisen pääsykokeen jälkeen. Kevään pääsykokeista kirjoitin täällä. Toisen pääsykokeen jälkeen jäi innostuneisuuden rinnalle vahva epävarmuus. Vastasinko oikein vai väärin. Olinko tarpeeksi vakuuttava ja hyvä. Soimasin itseäni tietyistä vastauksistani, ja olin jo henkisesti valmistautunut siihen, että reputin psyykkiset testit täysin. Olin myös enemmän tai vähemmän pettynyt siihen, että en puolessa vuodessa kyennyt kohottamaan cooper-kuntoani kuin sadalla metrillä.




Cooperin jälkeiset kärsivät ja helpottuneet irvistykset. :D

Haku-urakkani aina vuosi sitten elokuussa suoritetuista lihaskuntotesteistä toukokuun lopun hyväksymiskirjeeseen oli melkoista tunteiden vuoristorataa. Siinä mentiin ihan syvimmistä epätoivon hetkistä, elämäni suurimpiin adrenaliiniryöppyihin ja onnenkyyneliin. Täytyy sanoa, että olen onnellinen paitsi itseni, myös läheisteni puolesta, että se urakka on ohi. :D


Nyt ekaluokkaisena koululaisena tuntuu hurjalta, että tammikuussa aloittaa uusia pelastajaopiskelijoita. Omaan silmään kakkoslukukauden opiskelijat vaikuttavat aikalailla koulun vakiokalustolta, ja tuntuu hassulta ajatukselta olla tulevana keväänä sellaisessa asemassa jonkun toisen silmissä. Itse olen ollut todella hyvilläni siitä, että tämän syksyn aikana vanhempien vuosikurssien oppilaat ovat tulleet juttelemaan ja kyselemään, kuinka koulu on lähtenyt käyntiin. Toivottavasti sama meininki jatkuu keväällä, ja uudet opiskelijat saavat yhtä lämpimän vastaanoton.


Jos tätä blogia eksyy lukemaan joku haku-urakkaa tällä hetkellä läpikäyvä tyyppi, niin pistäkää viestiä kuinka pääsykoepäivä sujui! Kiinnostaisi ehdottomasti tietää, millaista porukkaa tänne mahdollisesti tammikuussa on tulossa, ja mielelläni juttelisin myös teille, jotka olette saman pettymyksen äärellä kuin minä vuosi sitten. :)

Puijon portaat

Tämä torstai aamu käynnistyi mukavasti liikuntatunnilla. Klo 9 käynnistimme koululta auton nokan kohti Puijon mäkihyppymäkeä. Kyllä siellä mäessä joku ihan mäkihyppyäkin harjoitteli, mutta me keskityimme ihan vain porrasjuoksuun.

Tavoite oli juosta 3000 porrasta. Siinä on muuten aika monta porrasta juostavana (tai minun tapauksessani hölkyteltävä/käveltävänä). Mutta haaste vastaanotettiin, ja loppujen lopuksi kaikki saivat vähintään tuon 3000 porrasta ravattua edestakaisin. Nopeimmat juoksivat matkan tuplasti nopeammin kuin minä ja ahkerimmat menivät vapaaehtoisesti muutaman bonus-kierroksen. Kaiken kaikkiaan mieleen jäi mukava ilmapiiri, jossa kannustettiin toinen toistamme ja tehtiin hommia mukavan reippaalla mutta rennolla asenteella.

Maalissa!

Puijon portailla on 277 porrasaskelmaa (portaat ilmeisesti jatkuivat vielä, mutta meidän poppoo juoksi vain tähän asti). Ja 12 kertaa meidät pistettiin juoksemaan. Näin jälkikäteen laskettunahan tuosta tulee kokonaismääräksi 3324 porrasta, eli vähempikin olisi riittänyt. Mutta ei haittaa, tämä oli ehdottomasti ennätykseni portaiden etenemisen kannalta. Letkutornia olen ravannut parhaimmillaan 1000 portaan edestä (silloin tosin juoksin koko matkan). Kokemukseni mukaan 277 porrasta juosten kerrallaan ilman huilia on tässä vaiheessa vielä liian kova tavoite. Letkutorin 110 porrasta menee mukavasti juosten alhaalta ylös asti, ja sitten pieni huili. Puijolla ei kuitenkaan tehnyt mieli jäädä puoleen väliin tasaamaan hengitystä, vaan sitä sitten mielummin käveli loppumatkan ylös.

Hyvä treeni, hapotti niin reisiä kuin pakaroita, ja keuhkotkin saivat työskennellä parhaansa mukaan. Pitääpä käydä joskus toistekin kokeilemassa! ;)

Sumuiset näkymät portailta. :)

Jälkifiilis oli näääääin hyvä!

Koetta kokeen perään

Tänään aamulla herätessäni ensimmäinen ajatus oli, että nyt on tullut syksy. Oli pimeää ja väsytti. Ensimmäistä kertaa väsytti niin paljon, että olisi tehnyt mieli vähän torkuttaa herätyskellolla ja jättää aamutreenit tekemättä. Raahasin kuitenkin itseni ylös, koska periaatteeni on, että aamutreenien tekeminen tai tekemättömyys pitää päättää nukkumaan mennessä, eikä aamulla. Aamulla väsyttää joka tapauksessa, joten fiksumpaa on illalla miettiä, onko aamutreenit nukkumismäärän, edeltävien treenien ja tulevan päivän ohjelman kannalta järkevää vai ei.

Syksyn tulon huomaa paitsi pimeydestä ja kylmyydestä, myös kokeiden tulosta. Kohta on tämänhetkiset/tähänastiset kurssit saatu päätökseen, ja sen jälkeen kun oppiminen on kokeen muodossa todistettu, siirrytään seuraaviin aiheisiin.

Saimme viime perjantaina takaisin pahamaineisen palofysiikan kokeen. Villeimmät huhut kertoivat, että ainakin puolet tulevat kyseisen kokeen reputtamaan, mutta kai me vain oltiin niin fiksuja, että kokeen keskiarvo oli jotain neljän luokkaa (asteikolla 1-5). Itse menin juurikin tuohon keskiarvoon, eli sain todistukseen arvosanan 4. Pakko olla tyytyväinen!

Tällä viikolla meillä onkin jo sitten viestiliikenne-koe, ja ensi viikolla koe turvallisuusviestinnästä. Palautettavana on myös erinäisiä esseitä ja esityksiä. Tämähän tuntuu ihan koululta! ;)

Tällä viikolla olemme taas opetelleet "pelastajan perustaitoja", joista tulee käytännön koe syysloman jälkeen. Kokeessa on viisi eri rastia, joiden sisällön tiedämme jo etukäteen. Kokeet liittyvät pumppumiehen tehtäviin, hydraalisten välineiden käyttöön, moottorisahan huoltoon, paineilmalaitteiden käyttöön ja solmujen tekoon. 

Nyt vaan tarvitaan armottomasti treeniä, että vaaditut tehtävät menevät oikein, ja tarpeeksi nopeasti, koska tehtävissä otetaan aikaa. Käytännön koe tuntuu itse asiassa aika jännittävältä. Minä tykkään kirjoittamisesta, joten kokeeseen voi aina tarpeen vaatiessa vähän arpoa jotain ympäripyöreää sinnepäin-vastausta, jolla saa vähintään jonkun säälipisteen. Sen sijaan siinä on vähän paha luoda koiranpentuilmeitä, jos et vain yksinkertaisesti muista, miten päin se terä moottorisahaan pitikään laittaa, tai kuinka kasisolmu muodostetaan. :D

MUTTA. Eiköhän näistä kaikista kokeista tavalla tai toisella selvitä. Muutaman viikon päästä nämä kokeet ovat jo historiaa!