torstai 27. lokakuuta 2016

Blogikysely

Tämä blogi on minulle harrastus, joka on kulkenut säännöllisesti elämässäni mukana melkein 1,5 vuoden ajan. Koulussa oli eilen puhetta siitä, että toimistotyötä tekevällä henkilöllä hyvä harrastus voisi olla raskas urheilu, kun taas raskasta fyysistä työtä tekevällä tasapainottavana tekijänä voisi olla joku rauhallisempi harrastus, kuten esimerkiksi musiikin kuuntelu. Kaipa tämä on se minun tasapainottajani.

Pidän myös siitä, että osa teistä on lähettänyt minulle sähköpostia tai kertonut omia kommenttejaan teksteihini liittyen täällä tai Facebookissa. On myös kiva ihan vain tietää, että olette ja luette. :) Mitään rahaa tai etujahan en tästä kirjoittelusta saa, vaan lukijamäärät toimivat ulkoisena motivaattorina tälle touhulle. Osa teistä on kulkenut blogini matkassa mukana ihan ensimmäisestä kirjoituksesta lähtien, tai jopa jo sitä ennen suunnitteluvaiheessa. Jossain vaiheessa blogiin eksyi lukemaan muitakin kuin sukulaisiani ja ystäviäni, mikä sekin on ollut tosi kiva huomata. :)

Koska harrastuksissa pitää mielestäni pyrkiä kehittymään ja kehittämään itseään, sain viime yönä unta odotellessani tällaisen vähän epätavallisen idean tehdä pienimuotoinen kyselytutkimus blogini kehittämiseksi. En ole nähnyt muiden tällaista tekevän, mutta kokeillaan kuinka tämä sujuu!

Ohjeistusta: Alla olevaa linkkiä klikkaamalla pääset kyselyyn, jossa on alle kymmenen kysymystä blogiini liittyen. Ei siis montaa. Eikä mene kauaa. Et tarvitse myöskään henkilötunnuksia, nettipankkivarmennuksia, eikä sormenjälkitunnistuksia, vaan ihan anonyymi saat olla. ;) Kiitos jo etukäteen kaikille vastaajille!

Siirry kyselyyn tästä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti