Lepo & palautuminen

Tämä teksti on ollut viimeistelyä vaille valmiina jo yli viikon, mutta jäänyt lähettämättä. Olen pitänyt viimeiset kaksi viikkoa ns. kevyinä viikkona, eli olen treenannut paljon normaalia vähemmän, ja katsellut enemmän Netflix-leffoja kuin laki sallii. Huomasin nimittäin viime viikon alussa, että olen aika poikki. Rupesin miettimään, kuinka kauan olo on ollut väsynyt, ja tulin sellaiseen lopputulokseen, että ehkä viikon-kahden ajan.

Meillä oli viime viikon torstaina liikuntatunnilla luento ylikunnosta, ja levon merkityksestä harjoittelussa. Opettajan mukaan on valitettavaa, miten paljon koulussa näkee ylikuntoa ja sen oireita. Itse uskon, että yksi iso syy on se, että Kuopiossa tietynlaisessa eristyksessä ollessa urheilu on helppo tapa käyttää vapaa-aikaa, ja siihen on tilat ja välineistö "talon puolesta" kunnossa. Toki myös kilpailu on kovaa, ja paineet hyvään fyysiseen kuntoon tuntuvat varmaan melkein jokaisessa.

Minulla ei ole koskaan onneksi ollut sellaista ylikuntoa kuin joillain joukkuekavereillani. Aika monella urheilijalla ja kuntoilijallakin on varmasti kuitenkin kokemusta tietyn tyylisestä väsymisestä. Itse muistan pahimmillaan joskus toivoneeni loukkaantumista, että pääsisin pitämään koripallosta vähän taukoa. Ymmärrettävästi silloin ollaan menty pitkälle rajan yli.

Itsensä ja omien rajojen tunteminen urheilussa ei ole ihan yksinkertaista. Miten erottaa väsymys, joka johtuu liiasta rasituksesta ja siitä ettei ole palautunut, verrattuna siihen, että tänään vaan sattuu laiskottamaan? Minulle on myös tuottanut lieviä haasteita ymmärtää muun elämän vaikutus harjoitteluun. Tietyssä elämäntilanteessa voi treenata kahdesti päivässä, kun taas toisessa tilanteessa muu elämä kuormittaa niin paljon, että se olisi sulaa hulluutta.

Pötköttelymahdollisuus paarien päällä, Heini on tietysti vapaaehtoinen koekaniini. :D

Minulla meni ehkä viikko tai kaksi liian kauan tajuta, että tämä ensihoidon jakso on sen verran kuormittava itsessään, että muualta pitää höllätä. Olen myöskin pitkään ajatellut viikonloppujen olevan minulle kaikessa urheilemattomuudessaan lepoa, mutta en ole huomioinut raskaita automatkoja ja kaikkea sitä ihmisten näkemistä ja aktiviteettia.

No, aina oppii uutta! Kai tämä itsensä tunteminen on samanlainen prosessi kuin kaikki muukin elämässä - koskaan ei tule täysin valmiiksi. :) Hyvillä mielin voin kuitenkin todeta, että tänä syksynä kuntoni on kohonnut tosi paljon, ja uskon sen ottavan entistä isompia harppauksia eteenpäin, jos nyt vähän kuormittavamman koulujakson aikana treenaan aavistuksen kevyemmin.

Ja nyt olen myös huomannut loppuviikon aikana, että olo on todella paljon pirteämpi kuin viime viikolla. Parin viikon väsymykseen siis tepsi tällä kertaa parin viikon himmailu.

Olo on taas normaalin energinen!