Pelastajan ammatin henkinen kuormittavuus

Kun mietitään palomiehen työnkuvaa, monille tulee mieleen raavaat miehet, jotka tekevät fyysisesti rankkaa työtä. Kun miettii naista palomiehenä, sitä ehkä mietitään, miten tämä kyseinen henkilö voi pärjätä niin rankassa työssä. Silloin tarkoitetaan rankkaa nimenomaan fyysisessä mielessä.

Myös itse olen pyöritellyt näitä kysymyksiä päässäni. Kuinka kuntoni riittää koulunkäyntiin, ja kuinka kuntoni riittää työhön. Entä jos tulee joku vamma, enkä enää pystykään tekemään työtäni. Silloin minulla on varavaihtoehtona edeltävä ammattini, johon mahdollisesti palaisin.

Kun pelastajan ammattia miettii tarkemmin, alkaa henkisen kuormituksen näkökulma nopeasti kohota fyysisen kuormituksen rinnalle, tai jopa ohi. Alkaa tajuta, että pelastaja hakee hukkuneen järven pohjalta. Pelastaja menee siivoamaan sen, mitä on jäänyt jäljelle, jos joku päättää hypätä junan eteen. Pelastaja näkee hätää ja tuntee toivottomuutta. Aina ei voi auttaa, joskus jää jossiteltavaa, ja se vain pitää hyväksyä.

En ole koskaan ajatellut, että tämä ammatti olisi minulle henkisesti liian raskas. Tiedostan, että saatan joskus todeta olleeni väärässä, mutta sille ei sitten voi mitään. :) Minä olen kuitenkin aina nähnyt itseni tällaisessa työssä. Olen aina ajatellut haluavani ja tarvitsevani juuri sellaisen ammatin, jossa voin auttaa, ja olla siellä missä on hätää.

Aloin pohtia enemmän näitä asioita yhden, harmittoman kommentin takia. Kerroin viime viikolla eräälle henkilölle nähneeni unta, jossa ystäväni jalka meni kuolioon. Uni oli erikoinen, koska ystäväni käveli kyseisellä jalalla, eikä näyttänyt ymmärtävän, että mustaksi muuttunut jalka luultavasti amputoitaisiin, ja hän saattaisi muutenkin olla vaarassa. Näin kyseisen unen oppitunnin jälkeen, jossa oltiin keskusteltu mm. palovammoista, paleltumista ja kuoliosta.

Kerrottuani unen, joka mielestäni oli hauska osoitus siitä, että alitajunta saattaa käsitellä erikoisella tavalla oppituntien asioita, unen kuullut henkilö totesikin, että jos oppitunnin aihe jo noin paljon vaivaamaan, miten uskon selviäväni tulevasta ammatistani.

Olen nähnyt työunia aiemminkin. Joskus näin unta, jossa työpaikkani nuoret tekivät kamalia asioita. Joskus näen unta, jossa olen kissa. Joskus seurustelen sellaisen henkilön kanssa, jonka kanssa en todellakaan haluaisi oikeassa elämässä seurustella. Näen paljon unia, ja monissa niissä ei ole päätä eikä häntää. Jotkut taas kuvastavat varmasti stressiä tai epävarmuuden tunteita. Vaikka näen paljon unia, ja osa niistä on ahdistavia, pelottavia tai omituisia, en kuitenkaan koe eläväni valveillaoloaikaani näitä asioita murehtien.

Eräs lastensuojelulaitoksessa asuva nuori kertoi minulle kerran nähneensä unta, jossa tappoi minut. Hän kertoi minun yrittäneen tappaa hänet, joten hän oli lyönyt minua veitsellä niin monta kertaa että kuolin. Hän kysyi, mitä ajattelen asiasta. Kerroin, että hän on tässä unessa toiminut varmasti parhaan kykynsä mukaan, ja itseään saa puolustaa jos toinen yrittää satuttaa tai tappaa. Kerroin, että minä en hänen sanoistaan järkyty, koska vaikka unet varmaankin jollain tavalla ovat yhteydessä alitajunnan tiettyihin tuntemuksiin, en usko hänen tosissaan haluavan minulle mitään pahaa. Enkä minäkään halua hänelle pahaa. Minä olin viimeinen ihminen, jonka hän oli edeltävänä iltana nähnyt, joten ei ole kovinkaan kummallisa, että juuri minä olin hänen pahassa unessaan läsnä.

Uskon siis siihen, että unet eivät ole mikään suoranainen peilaus omista ajatuksistamme, tai edes alitajunnastamme. En siis aio vieläkään epäillä omaa kyvykkyyttäni selviytyä tulevaisuudessa mahdollisesti rankasta ammatista. Nimittäin jos pelastajan urani ei päätykään eläkkeeseen tai vammaan (tai tahdonvaraiseen alan vaihtoon), vaan liian suureen henkiseen kuormittavuuteen, voin samantien haudata myös varavaihtoehtoni lastensuojelutyössä.

Mahdollisia kauhuskenaarioita (eli poikkeuksellisen rankkoja työtehtäviä) on ehkä jossain määrin hyvä käydä etukäteen läpi ja pohdiskella. Kai sekin on tietynlaista varautumista, ja osaa sitten ehkä toimia oikein vastaavassa tilanteessa. Tai vähintäänkin pitää automaationa sitä, kuinka kyseinen työtehtävä tulisi purkaa ja käsitellä, että siitä pääsee eteenpäin.

Näihin iloisiin tunnelmiin aion lopettaa tämän tekstin, ja suunnata kohti Pelastusopiston Letkupubia! Tänään on nimittäin legendaariset Pelastajabileet, ja kaikkien Kuopion lähiseudulla olevien tulisikin harkita vakavasti kyseisiin pippaloihin osallistumista. :D

Hiukset suoraksi, farkut jalkaan ja menoksi! :)