Treeniennätyksiä!

Tämä viikko on taas vienyt treenien osalta minua pieniä, mutta tuntuvia askeleita eteenpäin. Sitä on tainnut tehdä oikeastaan tämä koko syksy, kun olen saanut Kuopiossa olon aikana treenattua taas melkein yhtä paljon kuin joskus parhaina kilpauhreiluvuosina. Myöskin lepo ja ravinto ovat varmasti kokonaisuutena olleet paremmin menossa mukana kuin koskaan aiemmin (vaikka molemmissa vielä kehittämisen varaa onkin). 

En ole koskaan ajatellut, että kehittyminen olisi riippuvainen mistään tietystä lajista tai harjoittelumetodista. Uskon siihen, että monet tiet voivat viedä yhtä hyvään lopputulokseen. Tietenkin myös eri lajeissa vaaditaan erilaista kuntoa, ja sen takia on vaikea verrata omaa "elämäni parasta kuntoa" nykyisen kuntoni ja taannoisen koripalloilukunnon välillä.

Tämä syksy on tuonut kuitenkin aivan uutta potkua treenaamiseen, koska tunnen selvästi meneväni eteenpäin. Koripallon lopettamisen jälkeen olen kaivannut muutamia asioita ylitse muiden. Olen kaivannut sitä, että minulla on valmentaja, joka kertoo mitä tehdään ja miten tehdään, ja mikä tärkeintä, on kiinnostunut minun kehittymisestäni. Olen kaivannut joukkuekavereita, jotka kannustavat ja ovat samalla puolella, mutta joiden kanssa ja joita vastaan saan kilpailla harjoituksissa. Olen kaivannut myös kilpailemista. Sitä tunnetta, kun voittaminen tuntuu koko kropassa, tai pettymys vetää mielen niin maihin, että pitää melkein pari kyyneltä vieräyttää. :) Olen myös huomannut, että treeneihin lähteminen oli helpompaa silloin, kun salilla piti olla tarkalleen mainittuun aikaan, eikä voinut miettiä menevänsä joskus myöhemmin illalla (jolloin treeni jäi aika usein tekemättä).

Treeneistä jutteleminen ei tunnu aina helpolta täällä blogissa. Kai minä luon itselleni liian suuria paineita siitä, että minun pitäisi olla jossain sellaisessa yli-inhimillisessä kunnossa, missä en ole. Koen, että minun pitäisi olla jotain muuta kuin ihan normaali, sporttinen nainen. Todellisuudessa tällainen normaali sporttinen nainen on varmasti ihan riittävässä kunnossa tähän ammattiin, ja ihan yhtälailla miehissäkin on näitä ihan normaaleja sporttisia miehiä, eikä pelkkiä (ex-)huippu-urheilijoita. Olen opetellut sitä, että minun hyvä tulokseni voi olla ilon aihe, vaikka siellä kotisohvalla joku pystyisikin päihittämään sen, tai vaikka se olisi puolet huonompi kun jollain luokkakaverillani. :)

Maanantaina kävin kokeilemassa kyykkymaksimiani. Vuosi sitten kyykkäsin 80 kiloa, ja sen jälkeen en ole tainnut kyykätä salilla yli 50 kilon painoilla. Kevät meni cooperiin keskittyen, kesä muuten vain nopeasti, ja syksyllä crossfitissä ollaan treenattu varsin pienillä painoilla pitkiä ja hapokkaita sarjoja.

Sain kuitenkin yllättyä positiivisesti siitä, kuinka kyykkääminen sujui. 80 kiloa nousi todella nätisti, ja 85kg onnistui myös. 90 kiloa jäi vielä tällä kertaa kyykyn pohjalle, mutta uskon sen kyllä ensi kerralla onnistuvan! Olen tämän vuoden alussa määrittänyt itselleni tavoitteeksi nostaa ykkösmaksimin 90 kiloon, eli vielä olisi mahdollisuudet onnistua siinä, ja miksei vaikka vielä isommissakin lukemissa, jos kehitys jatkuu yhtä kovana, kun tämän syksyn aikana tähän asti.

Kyykkymaksimin kunniaksi elämäni ensimmäinen duckface-saliselfie. Unohdin, että näiden kuvien kai pitäisi oikeaoppisesti olla belfieitä. :'D

Crossfit-treeneissä kokeiltiin keskiviikkona rive+työntöä, jota painonnostokilpailuissa tehdään. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä, kun kokeilen työntöä. Saksausliikkeet eivät vielä ihan saumattomasti sujuneet, mutta sain kuitenkin tuloksekseni 50kg, johon olen varsin tyytyväinen. Vähän jäi hampaankoloon se, että 55 kiloa jäi kiinni jo rinnallevedosta, enkä päässyt edes kokeilemaan sen ylös työntämistä.

Tänään kuitenkin kokeiltiin treeneissä etukyykyn alkulämmittelynä rinnalleveto+etukyykky -yhdistelmää. Tartuin lämmittelysarjojen jälkeen uudestaan 55 kilon painoon, ja sain kuin sainkin sen nostettua rinnalle! Kahdessa päivässä kehitystä siis tapahtunut 5 kiloa! ;)

Tein samoissa treeneissä myös toisen ennätyksen, nimittäin kokeilin hyppiä niin monta tuplanaruhyppyä kuin mahdollista. Lapsenahan olen ollut aika kovakin naruhyppelijä, ja näköjään taidot eivät ole kovin pahasti ruostuneet. Hypin 50 tuplahyppyä putkeen, ja hengästyneenä päätin lopettaa siihen. En olisi ikinä uskonut, että pystyisin hyppimään niin monta hyppyä, vaikka olenkin harjoituksissa onnistunut esimerkiksi 20-25 hypyn sarjoissa. Seuraavaksi pitänee kokeilla sataaa hyppyä!

Tuntuu todella innostavalta mennä eteenpäin ja kehittyä. Tiedän, että se ei ole aina mahdollista, mutta iloitsen siitä, että nyt on. Toivottavasti sama suuntaus jatkuu koko koulun ajan, ja saan vielä siirrettyä tämän elämäntavan kotioloihin töiden ja arjen keskelle. Tällä hetkellä uskon saavani itsestäni enemmän irti ohjatuissa harjoituksissa kuin omillani, ja crossfit onkin tietyllä tavalla ollut vastaus melkein kaikkiin niihin asioihin, joita olen koripallon lopettamisen jälkeen kaivannut. 

Minkälaisia tavotteita teillä on tällä hetkellä treenaamisen suhteen? :) Riittääkö että urheilu on kivaa ja piristää mieltä sekä kroppaa, vai pitääkö tavoitteen olla jollain tavalla kehittymiseen tai kilpailemiseen liittyvää?