Itse pääsin näyttelijäksi hengitysvaikeuksiin ja tajuttomuuteen. Rintakipu-casessa toimin hoitaja 2:na, jonka tehtävä on tehdä tutkimukset. Mielenterveyspotilaan luona olin hoitaja 1:nen, joka taas hoitaa potilaan haastattelemisen.
Kaikki neljä tehtävää olivat kaikessa yksinkertaisuudessaan haastavia. Täytyy siis rehellisesti tunnustaa, että näillä näytöillä ei vielä ihan ambulanssia lähtisi oikeasti ajamaan, mutta ei onneksi ole tarvekaan. Yhtäaikaa ja lomittain pitäisi muistaa tehdä, kysyä ja tutkia kaikenlaista, ja sen omaksumiseen tarvitaan varmaan ennen kaikkea toistoja. Aika paljon myös jännitti aina keikkaa odotellessa, kun mietti muistaako yhtään mitään oleellista kyseiseen tehtävään liittyen. Sitä jännitystä tämän päivän harjoittelut ainakin helpottivat.
Potilaskohtaamisia on hyvä siinäkin mielessä harjoitella juuri tällä tekniikalla, eli silloin tällöin potilasta näytellen, koska potilaan roolissakin oppii monenlaisia asioita. Ihan jo sekin on arvokasta kokemusta, että oppii tietämään miltä tuntuu maata paareilla ambulanssin perällä kurveihin kääntyessä tai epätasaisella alustalla ajettaessa. Tänään tuli myös todistettua, että liikkumattomalle potilaalle tosiaan tule varsin nopeasti kylmä Suomen olosuhteissa, vaikka oltaisiin ihan sisätiloissa! :) Lisäksi potilaana oli helpompi arvioida tilanteeseen sopivia hoitokeinoja, koska ei tarvinnut itse niin paljon jännittää. Opettajat onneksi muistivat lempeästi muistuttaa, että elämämme ensimmäisten keikkojen ei tarvitsekaan vielä olla ihan suoraan oppikirjasta... :P
 |
| "Tajuttomuudesta" huolimatta intouduin ottamaan yhden ambulanssi-selfien hoitotilan paareilta. |
Huomenna jatkuu taas harjoittelut, tällä kertaa aiheena taisi olla ainakin murtuneita jalkoja. Keskiviikkona ja torstaina on meidän uusintamahdollisuudet päästä seuraamaan ruumiinavausta, ja perjantaina olisikin sitten ensihoito-opin teoriakoe! Paljon kaikenlaista jännää edessä... :) Tämä ilta menee kokeeseen lukiessa! Kivaa alkanutta viikkoa kaikille. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti