Loma loppui eilen, ja hyvä niin. Ei sillä, etteikö lomaa olisi voinut jatkaakin, mutta olo alkoi olla jo sen verran latautunut ja virkeä, että koin olevani valmis myös koulun jatkumiseen. Sitä oman väsähtämisen määrää ei ollut ehkä itsekään tajunnut, kunnes jossain välissä lomaa tajusin, että tältä tuntuu, kun akut on täysin latautunut. Se oli kiva fiilis. Ei haittaisi, vaikka joutuisi jatkossakin matkustamaan joululomalla etelään, en nimittäin oikein tiedä parempaa tapaa ottaa irtiottoa arjesta.
Me siis matkustimme mieheni ja hänen veljensä kanssa Teneriffalle. Mieheni vanhemmat asuvat siellä talvea paossa, ja oli ihana päästä näkemään heitä taas parin kuukauden tauon jälkeen. Me matkustimme ensin viikoksi Puerto de la Cruziin, joka sijaitsee Teneriffan pohjois-osassa. Sen jälkeen reissasimme vielä muutamaksi päiväksi "turistirysään" saaren etelä-osaan, Los Americakseen.
Kelit Puerto de la Cruzissa eivät ole ollenkaan niin "varmat", kuin saaren eteläpuoliskolla. Meille sattui kuitenkin aivan mahtava lomaviikko kelien(kin) puolesta, koska ensimmäistä pilvistä päivää lukuunottamatta kaikkina päivinä paistoi aurinko. Eteläpuoliskolla saarta taas meille osui vastaan yksi sadekuuro, mutta muuten sielläkin oli aurinkoista.
 |
Ensimmäisenä päivänä piti vielä vähän tähystellä aurinkoa. |
 |
Teneriffa on tulivuorisaari, ja osalla sen rannoista olikin vaalean hiekan sijaan sileää mustaa hiekkaa. |
 |
Varsinkin saaren pohjois-osassa kadut ovat yhtä ylämäki-alamäkeä. |
 |
Maisemointeja. |
 |
Maisemia Teiden tulivuorelta. |
 |
Viimeisenä lomapäivänä kävimme myös surffaamassa! Minut voi bongata aallon harjalta oranssissa paidassani! ;D |
Tänään koulun alkaessa todellisuus pamahti kyllä nopeasti kasvoille. Töitähän täällä koulussa joutuu tekemään, ja oikein urakalla. Uskon kuitenkin, että tästä tulee koulun osalta mielenkiintoinen kevät. Ja jos yhdessä lauseessa pitää kertoa odotuksia vuodelle 2017, niin uskon tämän vuoden olevan yksi elämäni ikimuistoisimmista. :) Toivottavasti teilläkin on kivoja asioita odotettavissa tälle vuodelle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti