maanantai 13. helmikuuta 2017

Ensihoidon käytännön kokeet

Huh heijaa tätä helpotuksen tunnetta, kun ensihoidon käytännön kokeet on onnellisesti taakse jäänyttä elämää! Näitä kokeita varten on iltaisin harjoiteltu ja mielessä stressattu, ainakin henkilökohtaisesti enemmän kuin teoriakokeita, joista vielä viimeinen on torstaina edessä.

Kokeeseen kuului kuusi osiota. Eniten jännitti suoniyhteyden avaaminen, joka ei ole aina harjoitellessakaan onnistunut. Lisäksi toimenpiteeseen on annettu letkutuksineen yläaikarajaksi seitsemän minuuttia, eli aika ripeäkin pitää olla. Tälle rastille menimme parini kanssa ensimmäisenä (ja viimeisenä), koska ensimmäisellä kerralla homma ei mennyt läpi, vaan piti käydä vielä uusimassa. Ensimmäisen kerran ongelmana oli se, että vaikka alkumatkasta suonessa olinkin, lopulta olinkin päässyt jo suonesta uloskin, eikä nesteytys siksi lähtenyt toimimaan. Itse toimenpide meni kuitenkin paremmin kuin harjoitteluissakaan, mistä jäi ihan hyvä mieli. Parilla kävi tässä samalla tavalla. Hänellä tosin neste alkoi pullosta valua, mutta ei suoneen vaan sen ulkopuolelle kudoksiin - tästä lopputuloksena oikein hienosti turvonnut kämmenselkä. :D

Ihan näin montaa pistojälkeä ei tänään tullut, mutta hymy oli koulupäivän jälkeen entistä leveämpi! :) 

Muut rastit suoritimme kerralla läpi. Yksi rasti oli jalan reponointi ja tukeminen, joka tehtiin parityönä. Kolmas rasti ylipainhappihoidon antaminen, neljäs rasti ventilointi parin kanssa, viides rasti itse suoritettu intubointi, ja viimeisenä paineluelvytys ja defibrillointi.

Uusintakerralla lähdin pistämään parini toiseen kämmenselkään. Neula ei kuitenkaan taaskaan ihan suoneen osunut. Tällä kertaa ehdin kuitenkin pistää uuden neulan vähän ylemmäs käsivarteen, ja suoritus meni sen takia läpi. Kiire meinasi tulla, ja sen takia toimenpiteessä oli pientä sähläystä mukana. No, tästä tämä harjoittelu vaan jatkuu, ehkä minä voin joku päivä kutsua itseäni ihan hyväksi suoniyhteyden avaajaksi! :)

Tämä viikko on viimeinen koululla ennen harjoittelujakson alkua. Minä olen menossa kahdeksi viikoksi Tampereelle ambulanssiharjoitteluun ja viikoksi sairaalaharjoitteluun Tays:lle. En osaa edes sanoa, odotanko enemmän harjoittelua, vai kotona asumista. Molemmat kuulostavat todella mahtavilta. Tämän käytännön osion suorittaminen hyväksytysti antaa jo luvan siirtää katsetta vähän harjoittelun suuntaan. Yhtään en vielä tiedä, mitä siltä odottaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti