Ensihoidon jakso taputeltu

Uskokaa tai älkää (minun on ainakin vaikea uskoa), mutta meidän lähes puoli vuotta kestänyt ensihoidon jaksomme on nyt ohi. Meillä oli harjoittelun jälkeen vielä kaksi viikkoa syventäviä ensihoidon opintoja, jotka tänään loppuivat viimeiseen teoriakokeeseen. Ensi syksynä meillä on vielä pari viikkoa ensihoitoa, mutta sitä lukuunottamatta loppu koulu keskittyy palopuolen hommiin. En taida olla ainut opiskelija, joka on näiden kuukausien aikana ehtinyt jo lähestulkoon unohtaa koko palo-osuuden olemassaolon!

Nämä viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet todella mielenkiintoisia, ja kirjoittamista olisi löytynyt vaikka ja mistä aiheesta matkan varrella, mutta Kuopio-arkeen palaaminen on vienyt sen verran energiaa, että ne kirjoitukset ovat jääneet kirjoittamatta. Tässä kuitenkin pieni yhteenveto viimeisten viikkojen tapahtumista.

Tämän viikon teema on ollut lähinnä viimeiset kokeet. Meillä oli teoriakokeen lisäksi käytännön kokeet, joissa testattiin toimintaa sekä yhden yksikön keikoilla että kahden yksikön keikoilla. Keikkapaikalle siis lähetetään mahdollisuuksien mukaan kaksi (tai useampikin) ambulanssia, jos potilaan tilanne on vakava, kuten elvytyksissä.

Minulle ja parilleni arvottiin yhden yksikön keikaksi hengitysvaikeuspotilas. Keikka meni ehkä vähän haparoiden, mutta hyväksytysti läpi! Iltapäivällä meillä oli kahden yksikön keikkana traumapotilas. Potilas oli tippunut viidestä metristä ja oli varsin huonossa hapessa. Tämä keikka ei nelistäänkään mennyt ihan nappiin, ja niinpä pääsemme harjoittelemaan tilannetta lisää ennen toukokuun uusintakokeita. :D Aina ei voi onnistua, mutta eteenpäin mennään!

Tänään päästiin kuvainnollisesti sulkemaan viimeistä kertaa ambulanssin ovet!

Tällä viikolla meillä oli harjoituksessa myös monipotilastilanteita, jotka hoidettiin moniviranomaistehtävinä ambulanssien ja paloautojen kera. Kyseessä oli liikenneonnettomuustilanteita, joissa altistuneita henkilöitä oli useita. Yllättävän vaikeaa on tehdä nopea ensiarvio 10-15 sekunnissa, jossa pitäisi tehdä nopea arvio siitä, mitä värikoodiluokkaa kukakin potilas on. Värikoodi merkkaa potilaan tilan vakavuuden. Alussa kuitenkaan ketään ei vielä hengitysteiden avaamista lukuunottamatta jäädä auttamaan, vaan arviot tehdään kaikista onnettomuukseen osallistuneesta ensin. Voin vain kuvitella, kuinka vaikea olisi jatkaa eteenpäin esimerkiksi loukkaantuneen pikkulapsen luota, mutta toki tällainen nopea tilannearvio on pakko tehdä ensin, jotta saadaan selville kokonaistilanne ja lisäavun tarve.

Mielenkiintoista oli päästä myös paloautosta käsin harjoittelemaan liikenneonnettomuustilanteita. En malta odottaa, että päästään tätä pintapuolista raapaisua enemmän harjoittelemaan työturvallisuuteen, potilaan siirtoon ja irroittamiseen, yms liittyviä asioita. 

TB: ensimmäistä kertaa tyhjiöpatjan sisällä. Tyhjiöpatjat ovat ahkerassa käytössä myös liikenneonnettomuustilanteissa, kun epäillään rankavammaa.

Viime viikon mieleenpainuvin päivä oli yhteistoimintapäivä poliisien kanssa. Meitä oli kouluttamassa poliisi, ja yhteistoimintaa suoritti työvuorossa ollut poliisipartio. Keikkoja oli yhteensä neljä. Keikoista yksi oli liikenneonnettomuuskeikka, yksi elottomuuskeikka, jossa elvytys jouduttiin lopettamaan tuloksettomana, yksi puukotuskeikka ja yksi pahoinpitelykeikka, jossa potilas oli kuollut.

Etenkin väkivaltaa sisältäneet keikat jäivät hyvin mieleen. Ihan jo siitä syystä, että jopa luokkakaverin näyttelemänä leikkipuukko kädessä jahtaava mies on aivan älyttömän pelottava kokemus. Jos adrenaliinit lähtivät jylläämään näin paljon jo harjoittelussa, voin vain kuvitella miltä oikea tilanne tuntuisin.

Kysyimme poliisikouluttajalta, olisiko tositilanteessa menty harjoittelupäivän kaltaisille keikoille ilman, että poliisipartio olisi käynyt toteamassa tilanteen vaarattomaksi. Poliisi vastasi, että tällaiset tilanteet vaativat aina tilannekohtaista harkintaa. Hän kertoi keikasta, jossa henkilö oli puukottanut toista ihmistä, ja soittanut sitten itse 112:een ja sanonut poistuneensa rakennuksesta. Ambulanssi ehti keikkapaikan ulkopuolelle noin puoli tuntia ennen poliisipartiota. Poliisit olivat ensihoitajille kertoneet, että ovat jutelleet puukottajan kanssa ja tämä sanoo poistuneensa tilanteesta, mutta tästä ei toki varmuutta ole, joten ensihoitajat saavat itse päättää, menevätkö kohteeseen vai eivät. He eivät olleet menneet, ja potilas oli kuollut. Poliisi sanoi, että tästä ratkaisusta ei kukaan ollut ensihoitajia syyttänyt. Riskit ovat todella suuret, ja harva haluaa joutua työssään todelliseen hengenvaaraan. 

Taas selkeentyi itselle syyt, miksi poliisien määrän turvaaminen olisi aivan mielettömän tärkeää. Itse en työntekijänä haluaisi joutua tilanteeseen, jossa joutuisin hoitovälineiden kera odottamaan poliisia, että pääsen potilasta auttamaan. Enkä varsinkaan itse potilaana ja pahoinpitelyn uhrina haluaisi joutua makaamaan omassa verilammikossani kovin kauaa odottamassa.

Koululla olevat poliisien yhteistoimintaharjoitukset taisivat olla tässä - meillä oli yhden päivän verran teoriaa ja yhden päivän verran käytäntöä. Kuitenkin jo ambulanssiharjoittelussa tuli huomattua, että yhteistoimintaa tapahtuu lähes jokaisessa työvuorossa. Harjoittelu siis jatkuu työelämässä! :) 

Sairaalaharjoittelu ja KESÄTÖITÄ!

Olen ollut tämän viikon maanantaista perjantaihin työharjoittelussa yliopistollisessa sairaalassa. Viikko on mennyt nopeasti, mutta samalla tuntuu kuin maanantaista olisi aikaa pieni ikuisuus. Olin ensimmäiset pari päivää ensihoidon osastolla, jossa hoidimme alkuviikon liukkaiden kelien uhreja. Kipsailimme murtuneita raajoja, reponoimme virheasentoja, tikkailimme auenneita päitä, jne.

Keskiviikon ja torstain ajan olin akuuteimmille potilaille tarkoitetulla osastolla, jossa potilaina oli esimerkiksi hengitysvaikeuksista tai sydänongelmista kärsiviä potilaita, sekä onnettomuuksien uhreja. Siellä myös tehtiin esimerkiksi kardioversioita, eli käännettiin eteisvärinässä olevia sydämiä normaaliin sinusrytmiin.

Tänään pääsin ihmettelemään leikkuusalin tapahtumia. Päivä oli täynnä sanoja, joita en ymmärtänyt ja periaatteita, joita en tiennyt. Minusta ei ollut varmastikaan mitään hyötyä kenellekään, mutta pääsinpä katsomaan leikkauksia ja vähän anestesialääkärin opastuksessa tekemäänkin jotakin! :D

Matkalla leikkuriin!

Lisäksi kevään yksi ehdottomista ykkös-uutisista: minä sain kesätöitä!! Ihan mieletöntä päästä treenaamaan kaikkea syksyn ja kevään aikana opittua paloasemalle! En aio valehdella, tämän hetkinen työllisyystilanne on vähän välillä huolestuttanut. Jouluna valmistuneista palomiehistä vain kourallinen sai töitä valmistumisen jälkeen, joten heistä aika moni (kuten myös tänä keväänä valmistuvat) hakevat samoja töitä kuin me opiskelijatkin. Monesta paikasta sanottiin ei-oota, niin myös tästä pelastuslaitoksesta, johon nyt kuitenkin vähän jälkijunassa lopulta pääsin. Ennätin jo tällä viikolla lopulta laittaa hakemusta lastensuojelutöihin kesäksi, mutta onneksi ehdin saada tämän työn ennen kuin tuli pistettyä nimeä mihinkään muuhun sopimukseen! :)

Ambulanssissa

Olen nyt saanut olla kaksi viikkoa kotona Tampereella. Se tarkoittaa sitä, että ambulanssiharjoittelukin on nyt takana päin. Tein yhteensä neljä 24h vuoroa ambulanssissa, viimeinen vuoroni loppui eilen aamulla klo 8.

Vaikka vuoroja oli vain kourallinen, siinäkin ajassa ehti oppia jo paljon. Sain varmuutta perusmittaamisiin, pääsin näkemään erilaisia työskentelytapoja, koin miltä tuntuu olla vuorokausi yhteen putkeen töissä, ja pääsin haistelemaan työilmapiiriä paloasemalla.

Työskentely meni omalla painollaan, keikkoja oli yleensä vuorokaudessa noin kymmenen. Keikkoja oli laidasta laitaan, mutta minun neljälle vuorolleni ei sattunut kuitenkaan mitään henkeä uhkaavia tapauksia (joku oppikirja taisi kertoa, että sellaisia on noin 5% ambulanssien keikoista). Olisi kenties ollut mukava päästä harjoittelun aikana näkemään jo vähän jotain karumpaakin, että kaikki ei tulisi työelämässä niin yllättäen, mutta toisaalta hyvä ettei kenellekään sattunut tämän pahempaa. :) 

Opiskelijat tunnistaa Tampereella vihreistä pöksyistä.

Miltä se vuorokauden työaika sitten tuntuu? No tosi mukavalta! Päivä meni nopeasti, iltapäivällä siihen aikaan kun normaalisti kahdeksalta töihin mennyt pääsee kotiin, itsestä tuntui siltä että juurihan tänne vasta tultiin. Iltasella keikkaa tuli usein aika tiheään tahtiin, ja vähän alkoi ehkä jo nukuttaa. Yöaikaan keikkojen välissä ehti hyvin torkahtaa. Hyvin tuli myös kännykän merkkiääneen herättyä keikkojen tullessa, mikä minua oli etukäteen vähän jännittänyt.

Työilmapiiri oli rento ja hyvä, kuten olin odottanutkin. Voin todellakin nähdä itseni työntekijänä tuollaisessa työyhteisössä. Toivottavasti näin tuleekin vielä tapahtumaan! :) 

Harjoittelun lomassa ehdin tehdä myös työvuoroja lastensuojeluun, ja sillä kaavalla aion täyttää myös tänään alkaneen "loma"viikkoni. Ensi viikon maanantaina alkaakin sitten sairaalaharjoittelu, siitä lisää myöhemmin. Mukavaa viikkoa teille kaikille, nautiskellaan aurinkoisesta kevätkelistä!