Savusukelluksen fysiologia

Meneillään oleva opintojaksomme on nimeltään sammutus- ja pelastustekniikka. Opintojakso sisältää niitä oppiaineita, joista olen täällä blogissakin puhunut, eli savusukellusta, liikenneonnettomuuksia, pintapelastusta, korkeanpaikantyöskentelyä ja eläinpelastusta. Lisäksi olemme opiskelleet savusukelluksen fysiologiaa, ja edessä on vielä koulutusta esimerkiksi sähköradan maadottamisesta.

Tämän viikon harjoituksista potilaan laskua köysien avulla.

Savusukelluksen fysiologia oli mielestäni aiheena mielenkiintoinen, koska itsestäni huolehtivana ihmisenä tietenkin kiinnostaa, miten tuleva ammattini voi (pahimmillaan) terveyteeni vaikuttaa. Savusukelluksessa on monia riskejä, joista osa vaikuttaa samantien, osa vasta vuosien päästä. Päästäkseen savusukeltamaan työelämässä, palomiehen tulee täyttää tietyt kriteerit, jotka käsittävät koulutuksen, säännöllisen harjoittelun, riittävän terveydentilan sekä fyysisen toimintakyvyn. Tällä pyritään välttää negatiivisia vaikutuksia ja tapaturmia.

Työtehtävissä on kuollut Suomessa kymmeniä palomiehiä. Valtakunnalliset ohjeistukset savusukellukseen saatiin vasta 80-90 -luvun taitteessa, kun kuolonuhreja oli suhteellisen lyhyen ajan sisällä tullut useita, tilanteissa joissa ainakin nykytietämyksen valossa oli suuria työturvallisuuden puutteita ja laiminlyöntejä. Mielestsäni näiden tapausten läpikäyminen koulussa on hyvä asia, ja valaisee paljon niitä asioita, jotka työssä voi altistaa vaaroille.

Savusukelluksen fysiologiset vaikutukset koostuvat yleisesti ottaen lämpövaikutuksista ja savulle altistumisesta. Lämpö altistaa lämpöuupumiselle (ja sitä kautta harkintakyvyn heikkenemiselle, epätavalliselle väsymykselle/heikotukselle, jne), tai pahimmassa tapauksessa lämpöhalvaukselle, joka jo itsessään voi olla hengenvaarallinen.

Entäs ne savut? Bentseeni - vahingoittaa keuhkoja, aiheuttaa keuhkosyöpää, jne. Formaldehydi - muutoksia luuytimissä ja immuunijärjestelmässä. Hiilimonoksidi (häkä) - pysyvät vaikutukset verenkiertoelimiin ja keskushermostoon, vaurioittaa lisääntymisterveyttä ja perimää. PAH-yhdisteet - keuhkosyöpää, ihosyöpää, jne. Syaanivety - vaikuttaa aivoihin ja kilpirauhasen toimintaan, vaurioittaa lisääntymisterveyttä ja perimää.

Asenteet ovat onneksi muuttumassa (ja muuttuneet) siihen suuntaan, että riskit otetaan tosissaan, ja niiden vähentämiseen pyritään myös oikeasti vaikuttamaan. Eräs jo eläkkeellä oleva luennoija kertoi syksyllä, että hänen työuransa alkuaikoina palomiehet "totuttautuivat" savuun, eli oikeasti harjoittelivat hengittämistä savussa. Aika sairasta, jos palataan miettimään noita edellä mainittuja savun haittavaikutuksia. Nykyään Puhdas palokunta -malli on leviämässä Suomen paloasemille, ja sillä varmasti pystytään vähentämään altistumista savulle. Merkittävä osa altistumisesta nimittäin tapahtuu jälkiraivaustöissä, paluumatkalla asemalle, ja asemalla huoltotöissä, eikä suinkaan itse savusukeltaessa. Mielenkiintoista päästä työelämään katsomaan, kuinka siellä suhtaudutaan näihin asioihin!

Eläinpelastusta (vierailu tallille)

Meillä on tällä viikolle enää huominen koulua, jonka jälkeen pääsemme kotiin viikonlopun viettoon. Viikot tahtovat mennä muutenkin niin hurjaa vauhtia, että nämä lyhyet kouluviikot (joita melkein jokainen keväällä jäljellä olevista viikoista on) tekevät melkein vaikean pysyä menossa mukana! :) Kohta meillä onkin taas edessä käytännön kokeita, joissa testataan opittuja asioita. Takaraivossa on silloin tällöin mielessä, että kesällä pitäisi asioiden olla sellaisella tasolla, että kehtaa lähteä palokuntaan töihin harjoittelemaan lisää. Muutaman viikon päästä olemme jo savusukelluskelpoisia!

Koulupäivät ovat olleet viimeaikoina todella käytännönläheisiä. Oppitunteja on toki aina siellä sun täällä, mutta nekin pääsääntöisesti valmistavat johonkin tulossa olevaan harjoitukseen. Iltaisin treenataan taitoja lisää itsekseen tai kurssikavereiden kesken.

Itsensä haastamista on ollut tarjolla savusukelluskoulutuksessa. Koulun "rasitushuone" on tullut taas tutuksi, ja ollaan saatu kontata polvet mustelmille pimeällä häkkiradalla. Meillä on jäljellä vielä yksi kylmä savusukellus ja käytännön koe, joiden jälkeen lähdetään kohti kuumia savusukelluksia. Niistä varmasti kerron lisää myöhemmin. :)

Tänään kävimme aamupäivällä vierailemassa hevostallilla. Isojen eläinten eläinpelastustehtäviä tulee palokunnalle niin tulipalojen, liikenneonnettomuuksien kuin juuttumistenkin kautta. Vaikka itse olen nuorempana harrastanut ratsastusta, itselle esimerkiksi uutena tietona tuli, että jos hevonen on juuttunut kiinni selinmakuulle, sen kieli tulee kaivaa esiin, koska hevonen helposti tukehtuu omaan kieleensä.

Teoriatunnilla opimme enemmänkin hevosten ja karjan nostamisesta ja irrottamisesta, mutta käytännön harjoittelu painottui nimenomaan tutustumiseen. Osa meistä ei ollut koskaan koskenut hevoseen, joten tällainen päivä tuli varmasti tarpeeseen. Ja onhan se hyvä hevosillekin päästä tutustumaan savusukellusvarusteissa pällisteleviin ihmisiin rauhallisessa tilanteessa, jotta mahdollisessa onnettomuustilanteessa meitä ei niin kovasti tarvitse pelätä. :)

Tallilla jokainen pääsi laittamaan hevoselle riimun, itse köydestä tehdyn väliaikaisriimun, sekä taluttelemaan hevosta ulkona. Eräs luokkakaveri totesi hetken hevosen kanssa käveltyään, että jo tuntuu jatkossa koirien ulkoiluttaminen helpolta. :D

Kävimme myös tervehtimässä sonneja, joita niitäkin löytyi kaiken kokoisia ja näköisiä kavereita. Tutustumiskäynti oli kaikin puolin mukava, ja keskusteltavaa riitti paluumatkallekin! :)

Pintapelastusta

Pintapelastuksen toinen ja viimeinen harjoituspäivä oli tänään. Edellisestä harjoituksesta, ja omasta suhtautumisestani veteen, kerroin viime blogitekstissä. Tämän päiväiseen harjoitukseen lähdin kuitenkin erilaisella tunnelmalla kuin edelliseen, enää ei jännittänyt niin paljoa.

Päivän hyviä puolia oli hyvän harjoituksen lisäksi upea keli. Autossa jo sai ihastella kaunista auringonpaistetta, mikä vähän helpotti odotellessa kylmään veteen joutumista. Harjoituspaikalle päästyämme puimme pintapelastus varusteet päällemme. Tämä oli toinen kerta, kun kyseiset vaatteet puettiin, ja toimitukseen meni noin puoli tuntia aikaa... Se aika olisi aika pitkä kylmässä vedessä odotellessa, joten selväksi jäi, että pientä lisäharjoittelua vaatii pelkän pukemisenkin opettelu. :D

Meidän polskimispaikka autosta katsottuna.

Pääsimme kuivapuvut päällä harjoittelemaan jäällä liikkumista, ja jään läpi putoamista. Turvallisissa olosuhteissa oli itse asiassa hauska molskahdella jään läpi, ja yrittää kammeta itseään takaisin jäälle. Tositilanteessa varmasti naurattaisi vähemmän.

Harjoittelimme myös erilaisia pelastamistapoja; pelastuslautalla pinnalla olevan potilaan pelastamista avovedestä ja "avannosta", sekä erilaisin etsimismenetelmin pinnan alle vajonneen löytämistä. Päivä oli sopivassa tasapainossa fyysisesti kuormittava, opettava ja mielenkiintoinen. Loppupäivästä alkoi kuivapukukin mennä päälle muutamassa minuutissa, ja saimme kurssikaverit vähän nopeammin vedestä rannalle. 

Hukkumiskuolemat ovat toki yleisimmillään kesäaikaan, mutta kyllä tilastoissa näkyy piikku myös huhtikuun kohdalla, kun jäät käyvät heikoiksi. Itse en ole kovin kokenut jäällä liikkuja, joten kyllä se tuntui hurjalta samalla itse harjoitella heikon jään läpi veteen molskahtelua, kun parin sadan metrin päässä pari henkilöä oli pilkkimässä. Haluan siis tällä sanoa, että jos koette vielä pakottavaa tarvetta päästä jäälle, niin älkää menkö yksin, ottakaa asiaan kuuluvat turvavälineet mukaan, ja olkaa varovaisia! :) 

Talvella pelastuslauttaa voi työntää myös jään yli heikkoihin jäihin pudonneen henkilön luo. Lautasta saa myös tukea, jos pelastajan jalka uppoaa pehmeän jään läpi.

Pintapelastaja on narulla kiinni, jotta rannassa oleva taistelupari voi lähettää hänelle narua nykimällä merkkejä. Tällä kertaa sillan alta löytyi harjoitusnuken lisäksi moottoripyöräkypärä.

Itsensä ylittämistä :)

Olen aiemminkin puhunut pelastajakurssin monipuolisuudesta. Kenenkään ei välttämättä tarvitse olla paras missään, mutta kaikenlaisia taitoja pitää hallita ainakin jollain tasolla. Ensihoidon kurssin päätyttyä pääsemme taas pikkuhiljaa treenailemaan niitä asioita, joita paloauton miehistöön kuuluva henkilö voi työpäivänsä aikana tarvita. Ensimmäiset maistiaisemme ovat pintapelastus ja korkean paikan työskentely.

Meillä oli pintapelastuksen teoriaa maanantaina muutaman tunnin verran. Teoriaa lähdettiin siirtämään käytäntöön jo tänään, kun puoli kurssia suuntasi nokkansa kohti uimahallia. Uimahalli oli sama, jossa kävimme viime vuoden toukokuussa pääsykokeissa. Osa ehkä muistaakin, että pääsykoeuintini ei ollut mikään vakuuttavin suoritus, ja vesi ylipäänsä ei ole koskaan ollut minulle mikään luontevin ympäristö.

Päivä alkoi yksinkertaisesti sillä, että hypättiin jonossa korokkeelta pää edellä altaaseen ja sukellettiin 25 metriä. Käytännössä tämäkin aiheutti itselläni perhosia vatsan pohjalle, koska a) en ole sukeltanut pää edellä veteen ala-asteen jälkeen, ja b) en ole sukeltanut silmät auki koskaan elämäni aikana. Opettaja kuitenkin totesi, että ne jotka eivät ole silmät auki sukeltaneet, tekevät niin nyt, koska omalla radalla on pysyttävä.

En edes muista, milloin olisin ylittänyt itseni viimeksi sillä tavalla, kun tänään tuon 25 metrisen aikana. Hyppäsin pää edellä veteen ja sukelsin silmät auki altaan toiseen päähän. Eikä kumpikaan tuntunut edes loppujen lopuksi vaikealta tai mitenkään ikävältä! Varmaan aika monessa muussakin itseä pelottavassa asiassa todellisuus ei pääse läheskään samalle tasolle kauhuskenaarioiden kanssa. Omassa päässä kaiken saa selitettyä todellista vaikeammaksi.

Muutaman pää edellä hypyn jälkeen vedin kyllä tyylikkään "naamaplätsin", jossa en suinkaan laskeutunut kädet edellä tai edes mahalleni, vaan nimensä mukaisesti naamalleni. En tiedä miten ne kädet oikein olivat kun eivät vedenpintaa ensin rikkoneet, mutta edes kyseinen naamalla laskeutuminen ei onnistunut olemaan yhtä kammottava kokemus, kuin mieleni sopukoissa kehittämät pelkotilani!

Tänään polskittiin myös räpylät jalassa.

Tämän itselleni merkittävän alkulämmittelyn lisäksi päivään kuului harjoituksia räpylöiden ja snorkkeleiden kanssa, toistemme pelastelua, sukeltelua, kuivapukujen käytön harjoittelemista, yms. Meillä oli myös harjoitus, jossa piti pukea haalari vedessä päälle. Kukapa olisi uskonut sen olevan niin vaikeaa, mutta sen kanssa sai kyllä ihan tosissaan vääntää. Lisähaastetta toi minun pikkuvarpaani, joka siinä rytäkässä jotenkin meni sijoiltaan (en ole varma, onko tästä ollut blogissa puhetta, mutta samainen varvas meni pari kuukautta sitten sijoiltaan kuivatessani varpaitani suihkun jäljiltä...). Hammasta purren vedin harjoituksen loppuun asti, koska en enää siinä vaiheessa halunnut luovuttaa, ja lopulta altaasta noustuani opettaja vetäisi varpaan paikalleen niin että naksahti! Teippasin varpaan toisiin kiinni, ja sen jälkeen jalka on toiminut mukavasti.

Mietityttää kyllä, miten voi olla pikkuvarvas noin löysä, että se menee näin helposti sijoiltaan. Kellään muulla ollut samaa ongelmaa? Asialle ei varmaan voi muuta tehdä, kuin teippailla toiseen varpaaseen kiinni?

Yksi varvas on kuitenkin pieni murhe siihen verrattuna, että etukäteen uskoin hukkumisenkin olevan mahdollista. ;) Huomenna homma jatkuu laskeutumisharjoituksilla letkutornista, eli korken paikan työskentelyllä. Kyllä vaan 1,5 vuoteen mahtuu monen moista haastetta ja mukavaa koulutuspäivää! :)