Itsensä ylittämistä :)

Olen aiemminkin puhunut pelastajakurssin monipuolisuudesta. Kenenkään ei välttämättä tarvitse olla paras missään, mutta kaikenlaisia taitoja pitää hallita ainakin jollain tasolla. Ensihoidon kurssin päätyttyä pääsemme taas pikkuhiljaa treenailemaan niitä asioita, joita paloauton miehistöön kuuluva henkilö voi työpäivänsä aikana tarvita. Ensimmäiset maistiaisemme ovat pintapelastus ja korkean paikan työskentely.

Meillä oli pintapelastuksen teoriaa maanantaina muutaman tunnin verran. Teoriaa lähdettiin siirtämään käytäntöön jo tänään, kun puoli kurssia suuntasi nokkansa kohti uimahallia. Uimahalli oli sama, jossa kävimme viime vuoden toukokuussa pääsykokeissa. Osa ehkä muistaakin, että pääsykoeuintini ei ollut mikään vakuuttavin suoritus, ja vesi ylipäänsä ei ole koskaan ollut minulle mikään luontevin ympäristö.

Päivä alkoi yksinkertaisesti sillä, että hypättiin jonossa korokkeelta pää edellä altaaseen ja sukellettiin 25 metriä. Käytännössä tämäkin aiheutti itselläni perhosia vatsan pohjalle, koska a) en ole sukeltanut pää edellä veteen ala-asteen jälkeen, ja b) en ole sukeltanut silmät auki koskaan elämäni aikana. Opettaja kuitenkin totesi, että ne jotka eivät ole silmät auki sukeltaneet, tekevät niin nyt, koska omalla radalla on pysyttävä.

En edes muista, milloin olisin ylittänyt itseni viimeksi sillä tavalla, kun tänään tuon 25 metrisen aikana. Hyppäsin pää edellä veteen ja sukelsin silmät auki altaan toiseen päähän. Eikä kumpikaan tuntunut edes loppujen lopuksi vaikealta tai mitenkään ikävältä! Varmaan aika monessa muussakin itseä pelottavassa asiassa todellisuus ei pääse läheskään samalle tasolle kauhuskenaarioiden kanssa. Omassa päässä kaiken saa selitettyä todellista vaikeammaksi.

Muutaman pää edellä hypyn jälkeen vedin kyllä tyylikkään "naamaplätsin", jossa en suinkaan laskeutunut kädet edellä tai edes mahalleni, vaan nimensä mukaisesti naamalleni. En tiedä miten ne kädet oikein olivat kun eivät vedenpintaa ensin rikkoneet, mutta edes kyseinen naamalla laskeutuminen ei onnistunut olemaan yhtä kammottava kokemus, kuin mieleni sopukoissa kehittämät pelkotilani!

Tänään polskittiin myös räpylät jalassa.

Tämän itselleni merkittävän alkulämmittelyn lisäksi päivään kuului harjoituksia räpylöiden ja snorkkeleiden kanssa, toistemme pelastelua, sukeltelua, kuivapukujen käytön harjoittelemista, yms. Meillä oli myös harjoitus, jossa piti pukea haalari vedessä päälle. Kukapa olisi uskonut sen olevan niin vaikeaa, mutta sen kanssa sai kyllä ihan tosissaan vääntää. Lisähaastetta toi minun pikkuvarpaani, joka siinä rytäkässä jotenkin meni sijoiltaan (en ole varma, onko tästä ollut blogissa puhetta, mutta samainen varvas meni pari kuukautta sitten sijoiltaan kuivatessani varpaitani suihkun jäljiltä...). Hammasta purren vedin harjoituksen loppuun asti, koska en enää siinä vaiheessa halunnut luovuttaa, ja lopulta altaasta noustuani opettaja vetäisi varpaan paikalleen niin että naksahti! Teippasin varpaan toisiin kiinni, ja sen jälkeen jalka on toiminut mukavasti.

Mietityttää kyllä, miten voi olla pikkuvarvas noin löysä, että se menee näin helposti sijoiltaan. Kellään muulla ollut samaa ongelmaa? Asialle ei varmaan voi muuta tehdä, kuin teippailla toiseen varpaaseen kiinni?

Yksi varvas on kuitenkin pieni murhe siihen verrattuna, että etukäteen uskoin hukkumisenkin olevan mahdollista. ;) Huomenna homma jatkuu laskeutumisharjoituksilla letkutornista, eli korken paikan työskentelyllä. Kyllä vaan 1,5 vuoteen mahtuu monen moista haastetta ja mukavaa koulutuspäivää! :)