Savusukellus meni ensinnäkin todellakin hyvin, harjoittelimme kokonaissuorituksia, joissa etsittiin tutkittiin huoneisto, sammutettiin alkupalo, raahattiin nukke ulos kämpästä, tehtiin savunpoistoa suihkuputkella, jne. Tämän päivän jälkeen todella iskeytyi tajuntaan, että se oli viimeinen harjoitus ennen kesätöitä. Näillä opeilla tulisi olla valmiita sammuttamaan paloja kesällä töissä, jos tilanne vaatii. Ja kyseisen harjoituksen jälkeen meidän kurssilaiset myös saavuttivat virallisesti savusukelluskelpoisuuden. :)
Käytännön kokeet suoritettiin pareittain. Koealueita oli viisi; liikenneonnettomuus, pintapelastus, sammutusvarusteiden pukeminen, eläinpelastus ja korkeanpaikantyöskentely. Koesuorituksissa oli aikaraja, minkä puitteissa piti toimia, ja tietenkin kaikki piti tehdä oikein. Hyvistä suorituksista saattoi saada lisäpisteitä todistukseen tulevaan numeroon.
Kaikista eniten jännitin pintapelastuksen osiota, koska kuten olen kertonut, olen aika huono uimari. Kokeessa kuitenkin suoritus meni paremmin kuin olisi voinut kuvitella, ja jopa ihka ensimmäistä kertaa sain kuivapuku päällä sukellettua 3,5 metristä nuken pintaan! Myös muut kokeet menivät läpi, ja joistain taisin saada lisäpisteitäkin, joten tyytyväinen saa olla.
Vaikka ajatukset alkavat pikku hiljaa kääntyä kouluvuodesta kohti tulevaa kesää, ensi viikolla olisi vielä pari teoriakoetta selvittävänä. Lisäksi viikonlopun aikana pitäisi tehdä yksi oppimistehtävä rakennusturvallisuudesta. Ihan ei siis vielä passaa päästää itseään kesälaitumille.
Hurja ajatella, että suunnilleen näihin aikoihin viime vuonna sain tiedon siitä, että pääsen syksyllä aloittamaan opinnot Pelastusopistossa. Voisinkin siltä pohjalta ajatella, että tällä hetkellä ympäri Suomea on aika monta jännittynyttä ihmistä odottamassa tietoa omasta koulupaikastaan. Tsemppiä teille, toivottavasti odotus palkitaan!
![]() |
Käytännön kokeisiin harjoittelun yhteydessä oli pakko räpsäistä kaverikuva meidän kurssin naisista! |
Moi! Blogisi on ollut mahtava apu pelastusopistoon tutustuessa! Netistä ja jopa pelastusopiston sivuilta löytyy vähän kehnosti tietoa, joten tarpeeseen on tullut. Vaikkakin ala on eri kuin sinulla. Luulen että pelastajaksi haaveilevat hyötyvät tästä vielä rutkasti enemmän kun kuvailet opiskelua tosi kattavasti :)
VastaaPoistaSaako sulta kysellä asumisesta pelastusopistolla? Hyväksymiskirjeen mukana tuli kovin vähän tietoa... Puhuit asuntolapostauksessasi että siivooja siivoaa yleiset tilat. Siis asunnoissako vai meinaatko jotain muita tiloja (saunat tai jotain)? Onko asunnoissa siivousvälineet vai pitääkö moiset tuoda mukanaan? Saako asuntolaan jättää omaisuutensa esimerkiksi harjoittelun ajaksi vai pitääkö huone tyhjentää näiden ajaksi? Entä saako asuntolassa asua viikonloppuisin?
Kiitos jos kehtaat vastailla :)
Terveisin muuan tuleva häke30
Moikka ja kiitos ihanasta palautteesta! :) Kiva kuulla, että blogista on ollut hyötyä yli kurssirajojen!
PoistaAsuntolassa käy kerran viikossa siivoojat siivoamassa solujen olkkarit, vessat, eteiset yms. He lähinnä pyyhkivät tasot ja pölyt, asukkaat itse pitävät tasot tyhjinä, kengät järjestyksessä, astiat tiskattuina, jne. Omien huoneiden siivoamisesta jokainen vastaa itse, soluissa on imurit yms valmiina. Rätit, fairit yms pitää ostaa itse. :)
Häkeläiset joutuvat viemään tavaransa pois polamk-jaksojen ajaksi, ja kaikki opiskelijat vievät tavarat pois kesälomaksi. Viikonloput saa asua asuntolassa, kuten myös pienemmät lomat (syys, joulu, hiihto). :) Toivottavasti näistä vinkeistä on apua, kysele lisää, jos tulee vielä jotain mieleen!
Heini
Kiitos paljon! Tämä auttoi hurjasti. Minä palaan astialle jos vielä tulee kysymyksiä (ja todennäköisesti tulee... :D) mukavaa kesää ja kesätöitä!
PoistaKiitos samoin! ^_^
PoistaHeini