keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Perehdytykset perehdytetty

Vaikka varsinaiset työvuorot eivät ole vielä pyörähtäneet käyntiin, kahden päivän perehdytys on onnellisesti takanapäin. :) Siinä vinkkejä työvuoroon kuunnellessani, ja talon toimintatapoja pänttäillessä, tuli kyllä mieleen että on upeaa että alalla kuin alalla perehdytykseen käytetään enemmän resursseja kuin aiemmin. Edelleenkin varmasti tietyillä paikkakunnilla niin palomiehen töihin kuin muihinkin duuneihin "perehdytetään" ojentamalla avain kouraan ja sanomalla, että voi kysellä jos tulee jotain mieleen. Onneksi kuitenkin varmasti suuressa osaa paikoista työnantaja todella jaksaa panostaa perehdytykseen, ja sen kautta kenties kaikki pääsevät loppujen lopuksi helpommalla.

Perehdytyksessä saimme koulutuksen sellaisiin asioihin, jotka työnantaja on ajatellut olevan jollain tavalla erilaisia kuin mitä meille on koulussa opetettu, sekä niihin asioihin, jotka on oleellista tietää, mutta mitä emme ole vielä koulussa ehtineet oppia. Nämä kaksi päivää olivat varmasti vasta alkusoittoa sille kaikelle, mitä kesän aikana tulemme oppimaan.

Kuittasimme myös itsellemme vaatteet ja varusteet kesäksi. Aika typerää kenties, mutta pieni hymy kohosi huulille, kun ensimmäisenä varustekassista ilmestyi t-paita, jonka nimikyltissä luki "Palomies Heini Hakasalo". Vaikka tässä on vielä koulut kesken, niin varmasti voisin tottua tuollaiseen nimitykseen... :)


Kesän kenkävalikoima
Sen lisäksi, että odotan innolla ensimmäiseen työvuoroon menemistä puhtaasti uteliaisuudesta kaikkea edessä olevaa kohtaan, odotan myös inttikaverini Millan näkemistä. Kävi nimittäin ilmi, että hän on juuri siinä samaisessa vuorossa, johon minä olen menossa, ensihoitajana! Viimeksi kun näimme reilu vuosi sitten, hän oli vielä koulussa Tampereella, ja minä en ollut edes aloittanut omaa koulutaivaltani! Niin se aika kuluu... :)


2 kommenttia:

  1. Hei, miten palomiehet suojaavat kuulonsa käytännön työtehtävissä esim. moottorisahaa tai laikkaleikkuria käytettäessä, koska eihän kypärän alle mahdu mitään kuulosuojaimia?

    VastaaPoista
  2. Hyvä kysymys! Meillä on paloautossa laatikollinen korvatulppia, joita voi käyttää. Lisäksi moottorisahan käyttöön on autossa oma kypäränsä, jossa on kiinnitettynä kuulosuojaimet. Myös kuskilla, joka käyttää (aika kovaäänistä) pumppua, on erillinen kypärä kuulosuojaimilla, joihin liitetty virve. Kuulon saa siis ihan hyvin suojattua, ja ainakin minua uutena työntekijänä on siihen kannustettukin. :)
    Heini

    VastaaPoista