maanantai 28. elokuuta 2017

POLTTARIT!

Täällä käynnistellään kovasti syksyn neljättä kouluviikkoa, joka sisältää samoja aineita kuin aiemmatkin: johtamista ja vaarallisia aineita. Mukavana lisänä tällä viikolla on kuitenkin esimerkiksi myrskyonnettomuudet, jonka puitteissa menemme kaatamaan puita. Käytännön harjoituksia osuu tällä viikolla kolmelle päivälle, eli luennointia saamme kuunnella tämän maanantain lisäksi vain keskiviikkona. :)

Viime viikonloppu meni yhdessä silmänräpäyksessä, koska minulla oli polttarit! Minähän olin ollut salaa kalenteriani selatessa ihan varma, että polttarit tulisivat olemaan vasta seuraavana viikonloppuna, eli kyllä nuo kaverit onnistuivat yllättämään. Lauantai-aamuna ovikello soi, ja eteisen lattialle tiputettiin postiluukusta kirje. Tästä lähti liikkeelle Amazing Race -tyylinen Amazing Wife -suunnistus pitkin Tamperetta!

Polttarit sisälsivät hauskaa ohjelmaa, rentoa yhdessäoloa ja tietenkin hyvää ruokaa! Ilta päättyi mökkeilyyn tuttuihin maisemiin, sillä menimme meidän mökille. Tämä oli itse asiassa yksi ihanimmista asioista illassa, koska kyseinen paikka on muodostunut itselleni niin rakkaaksi. Oli ihanaa, että loputkin ystäväni pääsivät näkemään kyseisen paikan, niin ymmärtävät ehkä jatkossa entistä paremmin, mistä minä niin usein selitän! Kaasot tekivät myös erittäin selväksi, että minun ei siellä passaa ruveta emännöimään, joten varsin tyytyväisenä katselin vierestä, kun sunnuntaina mökiltä lähtiessämme paikat oli siivottu parempaan kuntoon kuin missä ne ovat viimeisten vuosien aikana tuskin koskaan olleet. :D

Melkein koko sunnuntai menikin sitten melkoisessa rakkauskuplassa - olen niin äärettömän kiitollinen ihanista ystävistäni. <3

Nyt on meidän molempien polttarit takanapäin, ja se jättääkin enää sen yhteisen juhlapäivän, eli hääpäivän odottelun jäljelle. Itse olen kokenut tämän yhteisen juhlasuunnittelun mukavana piristeenä koulunkäyntini aiheuttamaan etäsuhteiluun. Syksy menee varmasti melkoisella vauhdilla, kun puolessavälissä on jotain noin mukavaa odotettavissa! Ja joulukuussa valmistuukin sitten eriniminen nainen kuin joka edellisenä syksynä oli koulun aloittanut!

Rakkaudentäyteinen viikonloppu takana yhteensä 11 ystäväni kanssa.


Amazing Wife -kilpailu alkoi meiltä kotoa. Ensimmäinen tehtävä oli pukeutua Lara Croft -tyylisesti. Sitten suunnistettiin ensimmäiselle rastipaikalle, eli menin Sokokseen meikattavaksi!

Meikkauksen jälkeen menimme ystäväni Merin luo brunssille, 

Maisemien ihastelua Pyynikin näkötornilla.

Laskeutumista ns. väärinpäin!


Mökkiolympialaisten taidonnäytteitä.

Muonitus oli enemmän kuin onnistunutta koko viikonlopun ajan - tässä mansikka-vaahtokarkki -vartaita.

Mökkimaisemissa sielu lepää.

Aamulla vielä leikittiin pihamaalla.

Muiden siivoillessa paikkoja, kävin poimimassa vähän vattuja talven varalle. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti