100%-testi

No niin, nyt on sitten todella palattu sorvin ääreen syysloman jälkeen! Meillä oli nimittäin tänään 100%-testi, josta on kauhutarinaa kuultu koulun alusta alkaen. Jonkun verran on kuitenkin kuullut myös lohduttavaa kommenttia siitä, että ei se loppujen lopuksi ole paljon kummempi kuin jotkut muut rankat harjoituspäivät koulutaipaleen aikana.

Siinä missä cooperin testiä olin rehellisesti sanottuna odottanut kauhulla, 100%-testi aiheutti minussa enemmänkin innostusta. Ajattelin etukäteen, että testi on rankka ja kuormittava, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä menee kuitenkin kertalaakista läpi. Pyrin myös pitämään tunteet kasassa, koska turha jännittäminen kuulemma nostaa ruumiinlämpöä, ja testi hylätään, jos lämmöt nousevat 40 asteeseen.

Satasen testi sisältää kolme rastia, joista ensimmäinen tulee suorittaa alle 20 minuuttiin, seuraava alle 45 minuuttiin, ja kokonaisajan tulee jäädä alle 1h 45min. Aikojen ylittäminen on karsiva tekijä, ja silloin joutuu uusintaan. Lämmöt testataan ennen ja jälkeen jokaisen rastin, ja tosiaan liika lämmönnousu johtaa hylsyyn. Myös lämpöuupumuksesta johtuva sekavuus johtaa testin keskeytykseen, vaikka lämmöt eivät ylärajalla vielä huitelisikaan.

Ensimmäisessä osassa kävellään ensin letkurullat kourassa noin sadan metrin matka. Sen jälkeen hakataan lekalla rengasta 3metriä. Viimeisenä kävellään kahteen kertaan letkutornin huipulle sammutusvarusteet päällä, paineilmamaski kasvoilla, ja 18kg letkukehikot molemmissa käsissä. Minun kokoiselleni ihmiselle sammutusvarusteet, paineilmalaite ja letkukehikot tarkoittavat yhteensä melkein oman ruhoni verran lisäpainoa kannettavaksi. Ensimmäinen vaihe tulee tehdä alle 20 minuuttiin, ja tämän ensimmäisen vaiheen aika vaikuttaa liikunnan numeroon.

Tuonne torniin kivutaan kahteen otteeseen.

Ja tälläista rengasta hakataan lekalla eteenpäin 3 metrin matka.

Toinen osio suoritetaan parityöskentelynä. Siinä raahataan 70kg painoista nukkea pimeän huoneiston läpi, nostetaan nukke jyrkät portaat toiseen kerrokseen, ja roudataan nukke yläkertahuoneiston läpi ulos. Nuken nostamisen kerroksesta toiseen saa suorittaa joko köyttä apuna käyttäen, tai ilman apuvälineitä. Nuken nostaminen on perinteisesti tainnut olla se kohta, mihin testin voi mokata. Jos ei nukke ensimmäisellä yrittämällä nouse kakkoskerrokseen, menee energiaa ja aikaa niin paljon hukkaan, että lämmöt saattavat pompsahtaa liian korkeiksi.

Viimeinen rasti on niin sanottu rasitushuone. Rasitushuoneeseen ryömitään ensin ilmeisesti noin 100 asteeseen lämmitetyn reitin läpi. Sen jälkeen pyöräillään 5 minuuttia 200W vastuksilla. Seuraavaksi vedetään 20 toistoa ylätaljaa, kivutaan päättymättömiä tikkaita 20 metrin verran, ja kävellään pienellä kallistuksella 5 minuuttia.

Meidän aamu alkoi klo 8 yhteisellä infolla, jossa käytiin testin pelisäännöt läpi. Puolet pareista suoritti testin tänään, toinen puolikas huomenna. Parit oli jaettu aakkosjärjestyksessä, ja parit olivat tiedossa jo etukäteen, niin pystyttiin treenaamaan esimerkiksi nuken nostoa yhdessä.

Ei paljon ehtinyt aamulla jännittää, kun vasta pikkuhiljaa saatiin itseämme hereille. Minä ja parini Jukka! :D

Jännitys alkoi kohota luokassa siinä vaiheessa, kun meille esiteltiin lämpömittarit. Testiinhän kuuluu tosiaan sykkeiden mittaamisen lisäksi lämpötilan mittaaminen ennen rastia ja sen jälkeen. Ja lämpötila mitataan per rectum, eli ihan rehellisesti sieltä peräsuolesta. Sanoipa yksi luokkatoveri, että syke oli mittarin asennuksen yhteydessä jo 130, eli meni ihan urheilusuorituksesta sekin. :D Mutta tästäkin selvittiin ilman sen suurempaa hämminkiä, ja harva asiahan on yhtä hyvin kurssihenkeä nostattava, kun tällainen yhteinen kokemus. :D

Siitä piuhaa nuppia myötä hanuriin.

Lähtiessäni ensimmäiselle rastille, ruumiinlämpöni oli 37,7 ja syke 115. Ensimmäinen rasti tuntui minulla yllättävänkin rankalta. Monet muutkin sanoivat, että jotenkin nyt tuntui rankemmalta kuin harjoitellessa. Mutta oma tavoitteeni oli suorittaa ykkösrasti hyväksytysti läpi, liikunnannumerosta viis. Itselläni menikin muutama minuutti pidempään kuin harjoituksissa, rastin aika oli osaltani 18 minuuttia, syke 154 ja lämpötila 38,6.

Ensimmäisen rastin jälkeen oli 10 minuutin tauko ennen seuraavaa. Syke seuraavalle rastille lähtiessä oli 150 ja lämmöt edelleen 38,6. Toinen rasti meni parini kanssa juuri niin kuin olimme suunnitelleet. Myös nukke nousi ilman suurempia ongelmia ensimmäisellä yrittämällä yläkertaan. Me olimme päättäneet nostaa nuken ilman köyttä, kuten itse asiassa taisi tehdä kaikki muutkin meidän kurssilaisemme. Siinä missä ensimmäisen rastin jälkeen jalat ja kädet tärisi, toisen rastin jälkeen olo oli itselläni ainakin vähän freesimpi. Toiseen rastiin meni meillä melkein puoli tuntia, syke oli noussut 173:en, ja lämpötila oli edelleen 38,6.

Viimeinen rasti meni ihan vaan sillä innolla, että se oli viimeinen. Kymmenen minuutin tauko oli myös onnistunut hieman laskemaan ruumiinlämpöäni, joka oli rastille lähtiessä 38,4. Syke oli 148. Rasitushuone on aina ollut minulle rankka. Vastukset tuntuvat itselleni aika raskailta, mutta sain kuitenkin kaikki liikkeet suoritettua ilman keskeytyksiä. Viimeiseen rastiin meni noin 13 minuuttia, sykkeet olivat sen jälkeen 161 ja lämpö jälleen 38,6. Kokonaisuudessaan testi oli noin puolentoista tunnin rutistus.

Vaikea kuvailla sitä hyvänolontunnetta, joka valtasi testin päätyttyä. Nyt on kaksi kovinta, cooperi ja satasen testi selätetty!

Häämatkalta kotiuduttu

Loma tuli ja loma meni, ja tänään taas paineltiin pitkin koulun harjoitusaluetta tukkimassa vaarallisten aineiden vuotoja. Huomenna odottaa paljon puhuttu ja kauan odotettu 100%-testi, josta kirjoittelen fiiliksiä heti koulupäivän jälkeen! :)

Sitä ennen kuitenkin vielä muutamat kuvapainoitteiset fiilistelyt häämatkasta. Sain muuten ihanaa palautetta meidän hääpostauksesta, kiitos kaikille onnitteluista! :)

Me lähdettiin häämatkalle tosiaan viikko sitten lauantaina. Lensimme suoralla lennolla Helsingistä Osakaan. Matka sai upean alun, kun me löydettiin yhtäkkiä itsemme business-luokasta! Edelleen on epäselvää, oliko jollain tutulla näppinsä pelissä, vai oliko kyseessä vain ihan mieletöntä palvelua lentoyhtiöltä. Emme saaneet jostain syystä etukäteen lähtöselvitystä tehtyä, ja paikanpäällä omatoimimasiina sanoi erroria, joten menimme tiskille tekemään selvityksen. Sanoin työntekijälle, että olisi upea päästä vierekkäisille paikoille, kun olemme lähdössä häämatkalle. Hän antoi meille liput, joissa ei paikkanumeroita lukenut, ja sanoi meidän saavan paikkamme vasta koneeseen mentäessä. Ja siinä sitä kohta istuttiin samppania-lasit kourassa, ja ihmeteltiin kolmen ruokalajin ruokalistaa, josta valita mieleisensä. Tuolit sai vaakatasoon nukkumista varten, mikä erityisesti tuollaisella 9,5 tunnin yölennolla oli varsin mukava asia! 

Pikkasen innoissaan business-luokassa!

Japanissa olimme yhteensä kolmessa eri kohteessa. Ensin olimme kolme yötä Kiotossa, sitten kaksi yötä Arima Onsenissa, ja viimeisenä kaksi yötä Osakassa. Meistä oli mukavaa olla kolmessa eri paikassa, varsinkin kun ne erosivat niin suuresti toisistaan. Meidän reissussa Kioto oli temppelien ihastelua ja pitkiä kävely- ja pyörälenkkejä pitkin kaupunkia. Arima Onsen on Koben alueella sijaitseva vuoristokylä, jonka tavaramerkkinä on vuorilta tulevat kuumat lähteet, ja näissä yli 40-asteisissa vesissä lilluminen kylpylöissä. Arima Onsen oli hiljaisuutta, rauhallisuutta ja luontoa. Osakassa teimme viimehetken shoppailut, kävimme laulamassa karaokea, syömässä sushia, yms. Osaka oli omaan makuuni liian äänekäs ja täynnä ihmisiä, kontrasti oli entistä suurempi suoraan Arima Onsenin rauhasta tulleena.

Kioton kultainen temppeli. Vaikuttavan näköinen, mutta täynnä turisteja.

Kävimme myös yövisiitillä temppelissä, jossa oli upeat värikkäät, musiikilla täydennetyt valoshowt. 

Kioton automuoti oli suomalaiseen makuun aika huvittava. Mutta noista parkkeeraustaidoista voi ottaa mallia. :D

Meidän hotellihuoneessa Arima Onsenissa oli ihana neliön mallinen kylpyallas. :) 

Hyvää treeniä 100% testiä varten nuo sadat portaat, mitä tuli kivuttua vuoristossa edes-takaisin. ;) 

Maisemia Arima Onsenin kattojen yltä.

Arima Onsenin vesiputouksellakin olimme ainoat turistit.

Pientä kielimuuria esiintyi välillä paitsi kylteissä, myös keskusteluissa. Meidän kokemuksen mukaan Osakassa ihmiset eivät olleet niin innokkaita neuvomaan tyhmiä turisteja, kun taas kahdessa aiemmassa kohteessa opastettiin kädestä pitäen oikean metron kyytiin. :) 

Osakassa riitti valoa ja metakkaa.

Me mentiin naimisiin!

Vaikka tämä blogi pääsääntöisesti koulutuksestani ja tulevasta työstäni kertookin, niin kai sitä hetken saa fiilistellä alkanutta avio-onnea! Mehän tosiaan mentiin mieheni kanssa naimisiin lauantaina. Kirjoitin vuosi sitten heinäkuussa matkastamme Kööpenhaminaan, jolloin mieheni minua kosi, ja siitä lähtien pikkuhiljaa olemme kääntäneet katseemme kohti naimisiinmenoa.

Häiden järjestäminen on ollut mukavaa vastapainoa etäsuhteelle ja koulu/työarjelle. Minulle oli tärkeää, että miehenikin osallistui aktiivisesti häiden suunnitteluun, ja että se tuntui oikeasti yhteiseltä jutulta. Saimme myös paljon apuja ystäviltä ja perheiltämme, mikä luonnollisesti helpotti todella paljon omaa työtaakkaa. Missään vaiheessa ei ehtinyt muodostua mitään häästressiä, ja ns bridezilla jäi myös tällä kertaa näkemättä. :D

Meiltä kyseltiin pitkin matkaa, että "joko nyt jännittää", mutta ihan rehellisesti voi sanoa, että ei jännittänyt. Edellisenä iltana koristeluun liittyvä työmäärä pääsi kyllä sen verran yllättämään, että haave rennosta saunaillasta vaihtui ennemminkin työleiriksi. Itse hääpäivän ajattelin niin, että kun menen oikean ihmisen kanssa naimisiin, ja teen sen itselleni rakkaiden ihmisten edessä, niin päivässä ei oikeastaan mitään kummempaa jännitettävää ole.

Lauantai-aamuna lähdimme toisen kaasoni kanssa kampaajalle. Minähän olen ihan onneton meikkaaja - kai olen siihen liian laiska, tai sitten se ei muuten vaan tarpeeksi kiinnosta. Halusinkin käydä sekä meikattavana että ottamassa kampaukseni ammattihenkilöiltä.

Meikattavana.

Työn lopputulos-selfie.

Sitten kampaajan penkkiin! :)

Meillä oli ihan kirkkovihkiminen, joka oli meidän hääsuunnitelmissa selvä alusta asti. Omasta mielestäni kirkko-osuus meni, kuten koko juhlapäivä, läpi nopeasti. Parasta kirkossa oli ystävän soittama musiikkiesitys, pienten morsiusneitojemme iloisuus, ja se hetki kun sai kävellä ulos kirkon ovista avioparina. Loppuun asti mietittyjä asioita ei ollut esimerkiksi riisin heitto, sitä kun löytyi vielä hääyön vietossakin mekon sisältä ja hiuksistani noin yhden riisipuuroannoksen verran. ;D

Alttarilla.

Tahdottiin. :) 

Riisiä maassa, riisiä ilmassa, riisiä joka paikassa. :D

Juhlapaikalla meillä oli panostettu syömis- ja juomispuoleen, sekä rennonleppoisaan fiilikseen. Meillä oli tarjolla photoboothia, ja meitä viihdyttivät taikuri tempuillaan, sekä bändi. Hääpari left the building puoli yhden aikaan, ja juhlat päättyivät ilmeisesti lopulta neljän jälkeen aamuyöstä. Meidän mielestä juhlapäivä oli just meidän näköinen ja oloinen; iloinen ja rento päivä.

Häätanssi toimi varmaan ihan kelpo jäänmurtajana, koska me ei tosiaan olla mitään hyviä tanssijoita. :D

Morsian ja pari hämärän oloista häävierasta... ;) 

Sukkanauhan metsästystä!

Tanssilattian fiiliksiä!

Miltä tuntuu olla naimisissa? Varsin ihanalta! :) Mieheni meni maanantaina työmatkalla vääntämään nilkkansa, ja pääsin ulkoiluttamaan häntä työterveyshuoltoon. Siinä kun raukka kipeän nilkan kanssa istuskeli odotustilassa ja kävin ilmoittamassa hänet paikallaolevaksi, ajattelin että nyt tuo on minun lähiomaiseni, ja minä hänen. Ikävässä tilanteessakin tuo ajatus tuntui jotenkin lämpimältä.

Nimiasia vaatinee vähän totuttelua, mutta eiköhän tuo tuosta. Puoli vuotta kuulemma menee siihen, että uusi sukunimi tulee jotakuinkin luonnostaan, (vähintään) siihen asti kaikki uudet ja vanhat tuttavuudet saavat seurata tätä nimien kanssa sekoilua.

Hääkuvaajan ottamia "virallisia" kuvia vielä odottelemme, mutta tässä muutamia äitini ja ystävien ottamia kuvia meidän päivästä. Lauantaina lähdemmekin sitten syysloman mittaiselle häämatkalle Japaniin! Viimeistään sen jälkeen kerron teille vähän 100% testistä, joka meillä on kahden viikon päästä edessä. ;)

Taas yksi cooper selätetty!

Huh, koulun pelätyin päivä on ohi! Kyllä tätä olikin kauhulla odotettu, ja joku blogin lukija taisi varoitella heti pääsykokeiden jälkeen, että ei passaa rupsahtaa kun tämmöinen on vielä edessä. :D

Kyllä tuntui pitkältä koulupäivä klo 13.30 odotellessa. Mutta niin sitä vaan käännettiin autojen keulat kohti urheilukenttää ja lähdettiin liikkeelle. Ei ollut menomatkalla tunnelma autossa kovin innostunut, eikä varmaan ollut muillakaan ihan 100% luotto siihen, että itselle asetettu tavoite tulisi toteutettua.

Cooper juostiin kahdessa ryhmässä, jotka jaettiin sen mukaan, minkälaista tulosta tavoitteli. Ensimmäisessä ryhmässä juoksivat 3200-3000m tavoittelijat, toisessa taas me vähän hitaammat kaverit. ;) Sääennusteita tiiranneena ja siitä aavistuksen stressiä ottaneena oli ilo todeta, että mitään varsinaista hurrikaania ei ollut urheilukentällä vastassa, vaan juoksu tapahtui pienessä tuulessa ja pienessä sateessa.

Pääsykokeisiin verrattuna oli vähän enemmän tiimipeliä lämmittelyissä, ja enemmän kannustusta juoksussa. Oma juoksu oli varmaan juuri sellainen, kun tällä kunnolla oli odotettavissa: rankkaa oli, mutta maaliin pääsin. Olinhan minä mielessäni toivonut, että jollain taikatempulla cooper olisi tällä kertaa mennyt kevyesti lönkytellen, mutta yllättäen toive ei toteutunut.

Viimeiset kaksi kierrosta menivät ihan rehellisesti sillä ajatuksella, että en aio kyseistä juoksutestiä enää juosta uudestaan. Niin kuin täällä on vähän sivuuttukin, niin olen tulevana lauantaina menossa naimisiin, ja minä todellakin haluan käyttää nämä viimeiset pari-kolme päivää ennemmin hääjuttuja miettien, kuin cooperia harmitellen. Se cooper kun on vähän päässyt ottamaan yliotetta tähänastisissa ajatuksissani, ja tietyllä tavalla jättänyt hääonnen varjoonsa. Ei sillä, että yksi juoksutesti olisi avioliittoa tärkeämpi asia, mutta kun hitto vie se on tuskainen 12 minuuttia, jonka halusin alta pois! :D

Entiset ja nykyiset kämppikseni olivat ihanasti järjestäneet täksi illaksi minulle yllätysohjelmaa. Se oli täydellinen tapa nollata cooperin stressit, ja kääntää katse kohti lauantaita. Tytöt olivat miettineet, mikä voisi olla ilta minun makuuni, ja onnistuivat kyllä täydellisesti sellaisen toteuttamaan! Kävimme ensin porukalla treenaamassa salilla, jonka jälkeen otettiin löylyt opiston saunassa. Meille oli varattu italialaisesta ravintolasta pöytä, josta sain valita haluamani aterian. Ruokailun jälkeen tulimme takaisin kämpille, ja kämppikset kantoivat ruokapöytään suklaakakun ja irtokarkkeja! Sitten vielä jatkot alakerran letkupubissa yhden siiderin, biljardin ja pingiksen peluun merkeissä. En tiedä kuinka moni on niin onnekas, että saa periaatteessa kahdet polttarit yhdistä häistä!

Kakku, karkit, kynttilä ja ihanimmat mahdolliset kämppikset. <3