tiistai 24. lokakuuta 2017

Häämatkalta kotiuduttu

Loma tuli ja loma meni, ja tänään taas paineltiin pitkin koulun harjoitusaluetta tukkimassa vaarallisten aineiden vuotoja. Huomenna odottaa paljon puhuttu ja kauan odotettu 100%-testi, josta kirjoittelen fiiliksiä heti koulupäivän jälkeen! :)

Sitä ennen kuitenkin vielä muutamat kuvapainoitteiset fiilistelyt häämatkasta. Sain muuten ihanaa palautetta meidän hääpostauksesta, kiitos kaikille onnitteluista! :)

Me lähdettiin häämatkalle tosiaan viikko sitten lauantaina. Lensimme suoralla lennolla Helsingistä Osakaan. Matka sai upean alun, kun me löydettiin yhtäkkiä itsemme business-luokasta! Edelleen on epäselvää, oliko jollain tutulla näppinsä pelissä, vai oliko kyseessä vain ihan mieletöntä palvelua lentoyhtiöltä. Emme saaneet jostain syystä etukäteen lähtöselvitystä tehtyä, ja paikanpäällä omatoimimasiina sanoi erroria, joten menimme tiskille tekemään selvityksen. Sanoin työntekijälle, että olisi upea päästä vierekkäisille paikoille, kun olemme lähdössä häämatkalle. Hän antoi meille liput, joissa ei paikkanumeroita lukenut, ja sanoi meidän saavan paikkamme vasta koneeseen mentäessä. Ja siinä sitä kohta istuttiin samppania-lasit kourassa, ja ihmeteltiin kolmen ruokalajin ruokalistaa, josta valita mieleisensä. Tuolit sai vaakatasoon nukkumista varten, mikä erityisesti tuollaisella 9,5 tunnin yölennolla oli varsin mukava asia! 

Pikkasen innoissaan business-luokassa!
Japanissa olimme yhteensä kolmessa eri kohteessa. Ensin olimme kolme yötä Kiotossa, sitten kaksi yötä Arima Onsenissa, ja viimeisenä kaksi yötä Osakassa. Meistä oli mukavaa olla kolmessa eri paikassa, varsinkin kun ne erosivat niin suuresti toisistaan. Meidän reissussa Kioto oli temppelien ihastelua ja pitkiä kävely- ja pyörälenkkejä pitkin kaupunkia. Arima Onsen on Koben alueella sijaitseva vuoristokylä, jonka tavaramerkkinä on vuorilta tulevat kuumat lähteet, ja näissä yli 40-asteisissa vesissä lilluminen kylpylöissä. Arima Onsen oli hiljaisuutta, rauhallisuutta ja luontoa. Osakassa teimme viimehetken shoppailut, kävimme laulamassa karaokea, syömässä sushia, yms. Osaka oli omaan makuuni liian äänekäs ja täynnä ihmisiä, kontrasti oli entistä suurempi suoraan Arima Onsenin rauhasta tulleena.

Kioton kultainen temppeli. Vaikuttavan näköinen, mutta täynnä turisteja.

Kävimme myös yövisiitillä temppelissä, jossa oli upeat värikkäät, musiikilla täydennetyt valoshowt. 

Kioton automuoti oli suomalaiseen makuun aika huvittava. Mutta noista parkkeeraustaidoista voi ottaa mallia. :D

Meidän hotellihuoneessa Arima Onsenissa oli ihana neliön mallinen kylpyallas. :) 




Hyvää treeniä 100% testiä varten nuo sadat portaat, mitä tuli kivuttua vuoristossa edes-takaisin. ;) 

Maisemia Arima Onsenin kattojen yltä.

Arima Onsenin vesiputouksellakin olimme ainoat turistit.

Pientä kielimuuria esiintyi välillä paitsi kylteissä, myös keskusteluissa. Meidän kokemuksen mukaan Osakassa ihmiset eivät olleet niin innokkaita neuvomaan tyhmiä turisteja, kun taas kahdessa aiemmassa kohteessa opastettiin kädestä pitäen oikean metron kyytiin. :) 

Osakassa riitti valoa ja metakkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti