Palomiehen virka!

Hyvää syksyä vaan kullekin lukijalle, kylläpäs aika on vierinyt! Kesätöitä on enää kaksi vuoroa jäljellä, ja sitten alkaakin uudet haasteet Pirkanmaan pohjoispuolella, jonne sain pari kuukautta sitten palomiehen viran. Kävin tänään polkemassa virkaa varten pyörätestin Ukk-instituutissa, ja sain sen läpäistyä, joten nyt uskallan asiaa jo vähän (pizzan, jäätelön ja tämän blogitekstin muodossa) juhlia. :) Viikon päästä alkaa kahden viikon perehdytys, jonka jälkeen työt jatkuvat ns. normaalina osana uutta työympäristöäni.

Tämä mennyt kesä/alkusyksy on ollut ihan mieletöntä aikaa. Työkaverithan sen suurelta osin tekevät, että joka aamu töihin herätessä on tuntunut niin kivalta lähteä duuniin. Uusia haasteita on tullut sekä paloauton että ambulanssin kyydissä kohdattua, ja paljon olen päässyt jo oppimaan. Sain kesän olla pääasiassa kahdella eri asemalla, joissa molemmissa oli pienet eroavaisuudet ns. erikoistumisten osalta. Teivon asemalla on raivausauto ja eläinpelastuskärry. Nokian asemalla taas löytyy tikasauto ja vaarallistenaineiden kontti. Sen lisäksi että olen päässyt tutustumaan näihin, olen päässyt tekemään esimerkiksi parit korkenpaikantreenit Hervannan paloasemalla, kokeillut mönkijällä ja veneellä ajoa Hämeenkyrössä.

Hyppysukkaharjoitus!

Tikasauto.

Hyppypatja (en hypännyt).

Erona tähän astisiin töihini pohjoisen alueella tehdään tiiviimpää yhteistyötä vpk:n kanssa, ja päätöimisia palomiehiä on vähemmän. Siellä päivystetään öisin ja viikonloppuisin yksin, ja hälyytysten sattuessa odotellaan vpk:n väkeä paikalle.

Myös työajat ovat vähän erilaisia kuin perus 24h vuoro joka neljäs päivä - siellä töitä on sekä 8h (8-16) että 24h vuoroina. Mielestäni tämä työaika kuulostaa mukavalta myös. Työpäiväpätkien välissä on 3-5 vapaapäivää, eli hyvin kerkeää tässäkin palautumaan. Meillä on kuuden viikon työvuorolistat, mutta listat menevät säännönmukaisesti eteenpäin, eli tiedän omat työvuoroni käytännössä kesälomaan asti. Pidän tätä mahtavana, koska itse koin aika rankkana sen, että vuorotöitä tehdessä ei 3viikon työvuorolistojen takia pystynyt suunnittelemaan elämää kovin pitkälle eteenpäin. Työmatkaa minulla tulee 80 kilometriä suuntaansa, eli onneksi ei ihan joka päivä tarvitse töihin ajaa, vaan 2-3kertaa viikossa. :)

Tällaista uutta työrintamalta!

Iloinen virkaselfie!

Talon rakentamista

Minulta kyseltiin muutama viikko sitten rakennusprojektista, ja miksipä siitäkin ei muutamaa sanaa sanoisi! Muutimme tosiaan huhtikuun lopussa mieheni ja Churro-pennun kanssa mökillemme asumaan, ja tälle samaiselle mökkitontille ilmestyy kesän ja syksyn aikana myös tuleva kotimme.

Etukäteen tuli aika monta epäilevää kysymystä siitä, miten me tulemme mökkielämästä selviämään, ja osa kysymyksistä oli varmasti meidän itsemme esittämiä. Eipä sitä osannut arvata, miten upeita kelejä oli toukokuu ja välillä tämä kesäkuukin täynnä, ja kuinka nautinnollista täällä landella luonnon ja järven ääressä niitä on ollut viettää. Uskon, että tämä muuttopäätös oli paitsi taloudellisesti, myös henkisen hyvinvoinnin puolesta tosi hyvä päätös - olkoonkin että juomavedet pitää kantaa mukanaan kaupungista, suihkuvesi kannetaan kaivosta tai järvestä, ja lähimmälle bussipysäkille on kolme kilometriä matkaa. Vaikka minulla ei ole yhtään kesälomapäivää tiedossa, olo on tosi rentoutunut ja levännyt. Siitä varmasti käy osaltaan kiittäminen tätä miljöötä.

Meidän tontilla alettiin kaivaa ennen pääsiäistä, perustukset tehtiin huhtikuun puolenvälin tienoilla, ja taloa alettiin pystyttää 14.5. alkaen. Kun raksatiimi ilmestyi pystyttämään taloa, yhdessä päivässä olikin jo seinät pystyssä. Kylläpä tuntui ihanalta nähdä, miten meidän koti alkoi muotoutua. Pystyi jo oikeasti alkaa miettiä, että "tässä on meidän tuleva olohuone", ja miltä siellä voisi tulevaisuudessa näyttää.

Ensimmäisenä päivänä nousivat seinät.

Tällä hetkellä tilanne on se, että talomme on ulkoa (pieniä meille jääviä maalausurakoita lukuunottamatta) valmis, ja ylihuomenna sisälle valetaan betonilattia. Tällä viikolla taloon vedettiin sähköjohtoja ja erilaisia putkia.

Puolentoista kuukauden kuluttua pääsemme itse hommiin. Siinä vaiheessa lattia on jo hyvän aikaa kuivunut ja väliseinät levytetty. Meidän tehtäväksi jää kaikkien sisäpintojen teko: laatoitukset, vinyylilankkulattian asentaminen, seinien tasoittaminen ja maalaaminen, sekä sisäkaton asentaminen. Lisäksi pääsemme kokoamaan kaappeja niin keittiöön, kodinhoitohuoneeseen, vessoihin, eteiseen kuin makuuhuoneisiinkin. Kaikkea emme tosin omin kätösin meinaa tehdä, vaan ulkoistamme esimerkiksi laatoitukset ja seinien tasoittamiset ammattilaisille. Kun omat hommamme on tehty, talotehdas tulee vielä laittamaan pistorasiat, hanat, yms sähkö- ja lvi-hommat kuntoon.

Jos nyt joku kysyisi, onko talon rakentaminen stressaavaa puuhaa, vastaisin "ei ja joo". Onhan tässä matkan varrella jo nyt tullut mieleen erinäisiä asioita, mitkä olisi rehellisesti sanottuna kannattanut sittenkin tehdä toisin, mutta enää ei asiaan voi vaikuttaa. Papereita on jo tähän lopputulokseen päästäksemme pitänyt pyöritellä vaikka ja kuinka paljon. Kaiken kaikkiaan on kuitenkin sellainen olo, että ei tämä ole pahemmin päässyt hermoja kiristämään. Vielä. Kyllähän se talo tuossa hienosti edistyy, kun ei ole vielä itse tarvinnut ruveta sähläämään. Lopullisen arvion rakentamisen stressaavuudesta annan siis vasta talon valmistuttua. :D

Värimaailma on vielä vähän sekava, mutta muuten talo alkaa olla ulkoapäin valmis.

Tuleva 1,5kk menee paitsi ulkopintoja ja tilaamiamme rimakattomateriaaleja käsitellessä, myös tarvitsemiamme materiaaleja kilpailuttaessa. Katto- ja lattiamateriaalit on pääasiassa tilattu, mutta märkätilojen laatat pitäisi valita, ja käydä tilaamassa esimerkiksi keittiökaapit ja wc-, kodinhoitohuone-, eteis- ja makuuhuonekalusteet. Toive ja tavoite olisi, että tilaamiamme materiaaleja toimitettaisiin tontillemme suurinpiirtein oikea-aikaisesti niin, että rakennusurakka sujuisi eteenpäin mahdollisimman joutuisasti. Mitään isompia kilpailutuksia emme siis haluaisi enää pohdiskella siinä vaiheessa, kun pitäisi itse pistää työhanskat käteen.

Meillä on suunnitelma ja toive siitä, missä vaiheessa talomme on muuttovalmis, mutta sitä en uskalla vielä ääneen huudella, jos menee kovastikin pieleen. :D Motivaatio on kuitenkin äärimmäisen kova, etenkin kun tähänkin askeettiseen mökkielämään varmaan joskus kyllästyy ja kaipaa sitä ihan oikeaa suihkua järvipulahdusten sijaan.

Onkos lukijoissa talonrakentajia? Kuinka hyvin on aikataulut pelanneet, ja mites pysyitte budjetissa? Onko rakentaminen kiristänyt kovasti hermoja, ja suositteletteko muille? Sana on vapaa! :)

Meidän kotiranta. <3

Työt toi mukanaan treeni-innon

Ai että, kun voikin tuntua mukavalta työnteko! En voi tarpeeksi kehua oman aseman työporukkaa, joka nyt ainakin toukokuun ajan pysynee samana. Olen päässyt korkkaamaan työnteon niin paloautossa kuin ambulanssissa, ja molemmissa on vuorot mennyt todella mukavasti, ja keikkojakin on jo päässyt kokemaan laidasta laitaan.

Olen myös löytänyt (taas) uudestaan oman treenimotivaationi. Ihailen niitä ihmisiä, jotka päivästä, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen pysyvät motivoituneena, mutta itse en taida kuulua heihin. Pääsääntöisesti pidän kyllä ihan hyvänä sitä, että treenit eivät enää hallitse elämääni samalla tavalla kuin joskus koripalloiluaikoinani, mutta nyt olen ammatissa, jossa tasaisen hyvä kunto on yksi tärkeistä välineistä hyvän työtuloksen saavuttamiseksi, joten ihan ei voi jäädä sohvallekaan makaamaan - ja hyvä niin.

Me kesäsijaiset teimme vuosittaiset kuntotestit ensimmäisten kolmen työvuoron aikana. Työsopimus oli ehdollinen, kunnes nuo testit on suorittanut, ja lisäksi saanut terveen paperit lääkäriltä. Lihaskunto-osuus meni itselläni ihan hyvin, mutta pyöräilyosuus oli jopa odottamaani haastavampi. Se meni läpi aivan rimaa hipoen, enkä voi muuta kuin katsoa peiliin. Tämän vuoden puolella on ollut suoraan sanottuna niin monta muuta asiaa omien treenien edellä, että etenkin aerobinen puoli on tullut laiminlyötyä aika pahasti.

Olen miettinyt viimeisen puolen vuoden ajan (ja itse asiassa odottanut jo kauhulla etukäteenkin), että mikä minun urheilullinen tavoitteeni tulee olemaan sen jälkeen, kun olen suorittanut kaikki koulun kuntotestaukset. Olen aika tavoitekeskeinen ihminen ainakin urheilussa, eikä minulle "urheilun ilo", ole koskaan ollut se syy, miksi haluan urheilla. Olen syttynyt kilpailusta, halunnut aina kehittyä ja kulkea kohti seuraavaa tavoitetta. En ehkä ihan vieläkään tiedä, mikä se seuraava tavoite on, mutta ainakin tämä kuntotestaus sai aikaan sen, että olen taas saanut itseäni niskasta kiinni.

Sen lisäksi, että olen saanut itseäni niskasta kiinni, olen myös alkanut taas ensimmäistä kertaa sitten viime kesän nauttia treenaamisesta. Tähän on varmasti osasyynä myös meidän työporukka, jonka kanssa on ollut tosi mukava treenata. Joukkueurheilijana tuo yksin puurtaminen tuntuu välillä vähän haastavalta, joskin treeni-innon löydettyäni sekin on taas onnistunut ihan mukavasti.

Viime vuorossa käytiin porrasjuoksemassa aikaa vastaan. ;)

Kesätyöt alkoivat

Kesätyöt tosiaan alkoivat viime viikon torstaina perehdytyspäivien merkeissä. Torstaina meille kerrottiin ensihoitoon liittyvistä asioista, perjantaina pelastuspuolen jutuista, ja maanantaina vielä kerrattiin käytännön harjoitusten merkeissä korkealla työskentelyä sekä paineilmalaitteiden käyttöä.

Laskeutumisharjoitus Hervannan paloasemalla.

Ensimmäisen työvuoron oli tarkoitus olla tulevana perjantaina, mutta tilanteet muuttuvat, ja me kakkosvuorossa olevat kesätyöntekijät saimmekin jäädä heti maanantain perehdytyksen jälkeen työvuoroon. Minä ja rinnakkaiskurssilta valmistunut toinen kesätyöntekijä menimme Tampereen keskuspaloasemalle paloauton takapenkin täytteeksi. Liityimme vuoron vahvuuteen noin klo 16 aikaan, ja siinähän se vappuaatto kuluikin mukavasti aina vappupäivän aamuun asti.

Kevään aikana mielessä on pyörinyt monenlaisia mietteitä kesän ja tulevan työuran suhteen. Kieltämättä on jännittänytkin, miten sitä muistaa kuinka toimitaan, kun koulun loppumisen jälkeen ei ole puoleen vuoteen näitä asioita päässyt treenailemaan. Perehdytyspäivissä jo tuli kuitenkin sellainen olo, että kyllä se tästä! Töissä oppii, ja palokuntapoppoo on ainakin tähän asti aina neuvonut, jos jotain ei itse ole osannut.
Viime viikkoon mahtui kesätöiden lisäksi kauan odotetun koiranpennun kotiutuminen, ja tähän karvapalloon tutustuminen. Täytyy tunnustaa, että vuorokauden erojakso pennusta työvuoron takia tuntui varsin pitkältä, mutta onneksi nämä välipäivät saa viettää tiiviisti perheen parissa. Me muutettiin ennen pennun tuloa mökillemme asumaan, ja siellä luonnon helmassa on niin koiran kuin omistajan mukava elellä - vaikka eletäänkin nyt ilman juoksevaa vettä, ulkohuussia käyttäen ja tupa kamiinalla lämmittäen.

Pihahommia riittää, mutta onneksi on tällainen apulainen.



Puolet päivästä menee touhutessa, puolet nukkuessa.



Meille tulee koira!

Olen varmaan aina tiennyt, että haluan koiran. Joskus olemmekin tuumineet, että taisin syntyä väärään perheeseen, vanhempani kun eivät ole erityisen eläinrakkaita, ja isä on allerginenkin. Kun olin ala-asteella, vanhempani suostuivat hommaamaan akvaarion - voitte kuitenkin aavistaa, että se ei ihan täysin onnistunut koiranpennuntarvetta täyttämään. :D

Lapsena ulkoilutin jonkin verran naapurin laiskahkoja kultaisianoutajia. Yhtenä kesänä toiseen naapuriin saapui tomera belgianpaimenkoiranpentu, ja kysyin, saisinko ulkoiluttaa sitäkin. Vastuullinen omistaja ei kuitenkaan antanut pikkutytön ulkoiluttaa heidän upouutta energiapakkaustaan. Tuo ruskea, sporttinen koira kuitenkin vei sydämeni täysin mennessään. Muistan ajatelleeni, että sitten kun täytän 18, ostan itselleni tuollaisen tervueren-linjaisen belgianpaimenoiran.

Koitti se päivä, kun täytin 18, ja koiran hankkiminen ei tuntunutkaan kovin ajankohtaiselta, koska olin lähdössä armeijaan. Silloin ajattelin, että sitten HETI, kun pääsen intistä, koira muuttaa minulle. Tj0 koitti, ja aloitin sosionomi-opiskelut. Päätin, että minusta tuleekin palomies. Se loi omat ongelmansa, koska ymmärsin, ettei palomiehen työaika mahdollista sitä, että minä yksin omistaisin koiran. En tunne sellaista koiraa, joka selviäisi 24 tuntia itsekseen, kun omistaja on töissä.

Sitten löysin itselleni upean miehen, ja tämä mies myös oli avoin ajatukselle koiran hankkimisesta. Olin kuitenkin siinä vaiheessa jo niin selvästi päättänyt menostani Kuopioon opiskelemaan, että tiesin, että koiraa ei nyt voi ottaa. Asuntolaan kun ei saa viedä eläimiä, enkä suostuisi olemaan "etäsuhteessa" koirastani. Mieheni sanoi, että sitten kun valmistun palomieheksi, saan häneltä lahjaksi koiranpennun.

Nyt olen muutamia viikkoja vajaa 26-vuotias. Monta hetkeä on vierähtänyt siitä, kun pikkutyttönä ihastuin belgianpaimenkoiraan. Ja vielä pienenpieni hetki menee siihen, kun yksi näistä kullanmuruista muuttaa meille asumaan. <3

Kesätyöt ja muita kuulumisia

Helmikuu vetelee jo loppusuoralla, ja niin myös minun kolmen kuukauden työputkeni pitkäaikais-lastensuojelulaitoksessa. Tasan viikon päästä siirryn toiseen lastensuojelulaitokseen töihin kahdeksi kuukaudeksi, ja sitten onkin aika aloittaa kesätyöt palomiehenä!

Kävin tammikuussa työhaastattelussa Pirkanmaan Pelastuslaitokselle. Olin sen lisäksi hakenut parille muullekin alueelle, esimerkiksi viime kesän työnantajalleni Länsi-Uudenmaan Pelastuslaitokselle, jossa viihdyin erinomaisen hyvin. Ensimmäisenä aktivioitui kuitenkin tällä kertaa Pirkanmaa, enkä miettinyt kahta kertaa, kun vastasin työtarjoukseen myöntävästi. Olin muuten miettinyt mielessäni kaiken maailman vahvuudet ja heikkoudet, ja vastaukset kaikkiin perinteisiin työhaastettelukysymyksiin, mutta haastattelija totesi lähinnä "jaa sinä tulet siis meille kesäksi töihin", ja löi sopimukset nenän eteen. Ehkä rennoin "haastattelutilanne", missä olen tähän asti ollut. :D

On kyllä ollut oikein tervetullut tilanne tämä, että työkuviot ovat katkeamattomasti selvillä syyskuun loppuun asti. Syksy varmasti iskee päälle tuota pikaa, mutta ehtiipähän hetken hengähtää ennen seuraavaa työhakuruljanssia!

Työjuttujen ulkopuolella olen rehellisesti sanottuna vain nauttinut siitä, että asun taas Tampereella. On oikein mukavaa olla taas parisuhteessa, jota ei tarvitse kutsua etäsuhteeksi. On kiva nähdä joka päivä, ja jakaa arkea yhdessä.

Talosuunnitelmat ovat edistyneet koko ajan tasaisen tappavaa vauhtia, ja eihän siihen ole enää kuin reilu kuukausi, kun toivottavasti kuokka osuu maahan, ja talonrakennus virallisesti alkaa! Pari viikkoa sitten kävimme rakentajamessuilla, ja ostimme mm. takan, kodinkoneet ja lattiat. Rakennuslupa saisi siis tulla kohta myönteisenä takaisin, että ei tullut turhaan shoppailtua. ;)

Vietimme myös jo purkulupaa odottavan mökkimme hautajaisia, jonka kunniaksi annoimme vähän väriä mökkimme seinille. Komean näköinenhän siitä mökistä tuli, mutta ei sitä ikävä tule, kun saadaan oma talo pistettyä tilalle.

Viime tekstissä fiilistelin tulevaa koiranpentua, ja tammikuussa astutettiinkin koira, jonka pentueesta piti narttupennun muuttaa meille toukokuussa luovutusiän saavutettuaan. Valitettavasti ystävänpäivänä kyseinen koira kuitenkin ultrattiin tyhjäksi, joten pentu jäi tällä kertaa haaveeksi. Kasvattaja kuitenkin haluaisi meille sijoittaa nartun, jonka voisi ostaa jostain pentueesta ulkomailta. Näyttää siis siltä, että tämä oli pelkkä hidaste, ja vielä saisimme haluamamme ihanan, tarkkaan harkitun koiranpennun perhettämme täydentämään. Minulla on aika voimakas luotto siihen, että asiat menevät elämässä loppujen lopuksi aina just niin kuin piti, vaikka ne eivät juuri omien ajatusten mukaisesti etenisikään. :) Odotellessa hoidellaan Niilo-koiraa, jonka vein tänään parin viikon hoitojakson jälkeen takaisin omistajalleen!

Ihanaa helmikuuta jokaiselle, ja tsemppiä teille, jotka olette hakemassa uutta koulupaikkaa tai kesätöitä, toivottavasti nappaa! :)

Kiitos 2017!

Joka vuosi vuoden vaihtuessa pysähdyn miettimään sitä, mitä tuleva vuosi tuokaan tullessaan. Tykkään suunnitella tulevaisuutta ja haaveilla siitä, miten asiat ehkä voisivat parhaassa tapauksessa mennä. Jonkinlainen katsaus on myös kiva tehdä menneeseen vuoteen, ihan vaan että tosissaan tajuaa, miten paljon on taas tapahtunut. 2017 oli odotetun tapahtumarikas vuosi. Kaiken kaikkiaan tapahtumien perusteella sellainen, kun vuosi sitten haaveilin. Tunteen tasolla sanoisin, että vuosi oli parempi kuin jaksoin uskoa. Ja kaikenlaista pientä ylläriäkin tapahtui, suunnitelmat muuttuivat ja tuli kaikenlaista uutta mukavaa. Jos mietin viime vuoden negatiivisia puolia, niitä ei kovin paljon tule mieleen. Paljon tapahtui, mutta iloksemme tosi positiivisia asioita. Toki joidenkin asioiden eteen joutui näkemään paljon vaivaa, eli ihan helposti tai ilmaiseksi asiat eivät tulleet.

Vuosi 2017 käynnistyi Kanarian saarten lämmössä appivanhempieni vieraana. Oli ihana nähdä elinympäristö, jossa he viettävät noin puolet vuodesta. Reissu oli myös ihana välietappi ennen seuraavan lukukauden alkua Pelastusopistolla.

Tammikuussa 2017 alkoi toinen lukukausi pelastajan opintoja. Opinnot jatkuivat ensihoitopainotteisina, ja yritimme ahmia mahdollisimman paljon oppia ennen ambulanssiharjoittelua helmikuun loppupuolella. Yksi mieleenpainuva hetki oli ruumiinavaus, jota pääsimme seuraamaan vierestä. Ambulanssiharjoittelin suoritin Tampereella, Hervannan paloasemalla. Oli upeaa päästä haistelemaan paloaseman tunnelmaa, ja todella tuli sellainen olo, että sellaiseen työympäristöön haluan päästä jatkossakin. Ambulanssityöt sujuivat myös mukavasti, vaikka opittavaa tietenkin oli edelleen valtavasti. Mukava oli kuitenkin huomata, että jo parissa viikossa oppi hommia tekemään aavistuksen rutinoituneemmin, muutaman vuoden työnteon jälkeen saattaisi oikeasti tuntua siltä, että osaa jotain. ;)

Ruumiinavaukseen menossa.

Helmikuussa oli myös monta jännää tapahtumaa, kuten serkkuni vanhojen tanssit, ja vanhempieni yhdessä järjestämät 50-vuotisjuhlat. 

Maaliskuussa meillä oli koulusta hiihtolomaa viikon verran. Ambulanssiharjoittelun ja hiihtoloman aikana tein töitä lastensuojelulaitoksessa, mikä oli reilun puolen vuoden tauon jälkeen mukavaa vaihtelua opiskeluarkeen. Toki myös raha tuli tarpeeseen, kun opiskeluaika meni kokonaisuudessaan parin sadan euron opintotuilla. Maaliskuun puolessa välissä olin viikon sairaalaharjoittelussa Tampereella. Viikossa ei oikeastaan ehtinyt muuta, kun todeta että sairaala on ihan oma maailmansa, ja hyvässä ja pahassa aika hektisen oloinen työpaikka. Ehkä ihan hyvä, kun miettii alaa johon olen opiskelemassa, että viihdyin paremmin paloasemalla kuin sairaalassa. :)

Maaliskuun tapahtumista jäi parhaiten mieleen ystävän babyshowerit Helsingissä, ja tietenkin mieheni 30-vuotissynttärit, joita juhlimme ensin kahdestaan Kotkan lähettyvillä sisäsurffausta ja tuulitunnelilentämist kokeillen, ja seuraavana viikonloppuna kaveriporukalla mökillä mm. pilkkien ja saunoen. Ystävät antoivat miehelleni synttärilahjaksi laskuvarjokurssin, mikä tuntui kyllä superhurjalta, mutta onneksi mies on edelleen hengissä hyppyjen jälkeen! 

Huhtikuussa koulussa oltiin taas hypätty ambulanssimaailmasta palomiesjuttuihin. Hauskoja juttuja olivat eläinpelastusharjoitus, ja savusukellusharjoitukset, mutta mikään ei vetänyt vertoja pintapelastusharjoituksille. Minähän olen tosiaan varsin surkea uimari, ja altaassa tuli ylitettyä itseni niin monta kertaa, että edelleen olen ylpeä itsestäni. Enemmän tuosta voi halutessaan lukea täällä.

Pintapelastustreenejä

Huhtikuussa kävimme myös moikkaamassa mahdollisen tulevan koiramme kasvattajaa muutaman tunnin ajomatkan päässä kotoamme. Hän esitteli sekä tulevan äippäkoiran, että sen veljen ja jälkeläisiä edellisestä pentueesta. Kaikki tuntui niin hyvältä, että innostuimme tosissaan siitä, että ensimmäinen koiranpentumme tulisi tältä kyseiseltä kasvattajalta, tästä kyseisestä suunnitellusta pentueesta. Pentuja odotettiin syntyväksi jo syksyn aikana, jolloin olisimme saaneet uuden perheenjäsenen kotiin valmistumiseni yhteydessä. Näissä asioissa kaikki ei kuitenkaan aina mene suunnitellusti, ja tällä kertaa hyvät uutiset juoksujen alkamisesta saatiin vasta tänään!

Viimeistään huhtikuussa myös aloimme toden teolla suunnittelemaan uutta taloamme. Alkuvuodesta olimme ajatelleet, että muuttaisimme loppuvuodesta, koiranpennun saapuessa, johonkin kivaan rivitalokämppään. Kuitenkin alkuvuodesta 2017 kävi ilmi, että voisimme saada rakennettua oman kotimme mökkitontillemme järven rantaan, parinkymmenen kilometrin päähän Tampereen keskustasta. Kevään aikana selvittelimme asiaa, selasimme talotehtaita, ja aloimme miettiä rahoitusta. 

Meidän ranta, kaikessa kaislarehevöityneisyydessään. :D

Toukokuussa koulussa oli käytännön kokeet, joissa testattiin keväällä opittuja taitoja. Viimeiset savusukellukset, ja testit olivat siinä mielessä tärkeitä, että ne loivat vielä viimeisen hyvän pohjan ennen kesätöiden pariin siirtymistä. 

Lisäksi toukokuuhun kuului miitti muiden naispuoleisten palomiesten kanssa Helsingissä. Oli mahtava kuunnella muiden juttuja työelämästä ja opiskeluista, ja jutella myös siitä, miten pysyä fyysisesti hyvässä kunnossa vuosien ja vuosikymmenten saatossa, ja miten yhdistää äitiys ja palomiehen ura.

Muita mukavia toukokuun juttuja oli esimerkiksi minun 25-vuotissynttärit! Myös Niilo-koira oli meillä hoidossa jo kolmatta kertaa 2017-vuoden aikana, ja Niilo-viikkoja tulikin viime vuoden aikana yhteensä noin kahdeksan viikon edestä. :)

Kesäkuussa aloitin kesätyöt Espoossa Niittykummun paloasemalla. Sain olla samalla asemalla, samassa vuorossa koko kesän ajan, mikä oli itse asiassa tosi mukavaa. Eri vuoroja ehtii varmasti nähdä myöhemminkin, nyt oli kiva totutella työntekoon samassa vuorossa, toki työkavereiden vaihdellessa kesälomien takia. Olen vilpittömästi sitä mieltä, että tuota vuoroa parempaa oppiympäristöä en olisi voinut kesälleni saada. Toivottavasti ei noussut rima liian korkealle tulevaisuutta ajatellen! ;)

Kesäkuuhun mahtui myös Viron reissu mieheni kanssa, ystäviemme lapsen nimijuhlat, sekä ihanan toisen kummilapsen kastejuhla. Olin salaa toivonut, että minua pyydettäisiin tämän pikkupojan kummitädiksi, ja olin todella onnellinen siitä, että niin lopulta kävikin! Kuukauteen kuului myös mökkeilyä ensimmäisen kummityttöni kanssa meidän mökillä, ja mökkeilyä ystäväporukalla ystäväpariskunnan kihlauksen kunniaksi. Saimme myös hyväksyvän päätöksen poikkeuslupaamme, eli vihreää valoa talonrakennusprojektiimme.

Heinäkuussa palomies-hommat jatkuivat, ja siinä sivussa oli mökkeilyä meidän mökillä ystävien kanssa, minun ja mieheni 1v kihlajaispäivä, serkkuni rippijuhlat ja ystävän synttärijuhlat.

Elokuun neljäntenä tein viimeisen työvuoroni. Kesästä jäi töiden puitteissa mieleen paitsi viimeisen viikon Sarviaiset, eli kesätyöntekijöiden järjestämä saunailta, ja ihan mahtava työvuoro, myös erilaiset keikat, kuten palojen sammuttelut, myrskypuiden raivaukset, elvytykset ja oravan pelastamiset... Tuli nähtyä siis sellaista ihan vakavaa keikkaa, ja sitten näitä masentuneiden lintujen pelastamisia, jotka eivät välttämättä ihan oikeasti kuuluisi palokunnan tehtäväksi. 

Elokuussa koulu alkoi taas, tällä kertaa viimeistä kertaa. Oli hauska muistella sitä, miten jännittyneenä sitä tuli vuosi aiemmin Kuopioon. Silloin nuo kolmen olkapolettiviivan opiskelijat olivat melkoisia konkareita, ja nyt yhtäkkiä me olimmekin niitä. Eikä olo todellakaan ollut sellainen, että tässä nyt oltaisiin jotenkin valmista palomiestä. :D

Elokuun muita kivoja juttuja oli reissu Savonlinnaan toisen kaasoni luo, ja tietysti yllärinä tulleet polttarini! Oli ihana olla yhdessä kaikkien rakkaiden ystävien kanssa, tehdä mukavia aktiviteettejä, syödä hyvää ruokaa, ja päättää yllätyksenä ilta lempparipaikkaani, meidän mökille. 

Syyskuussa seurattiin silmä kovana Suomen korismaajoukkueen otteita Em-kisoissa. Yksi matsi päästiin katsomaan livenäkin - ihan mahtavaa. Koulussa treenattiin johtamista, ja toki monenlaista muutakin mukavaa. Mitä lähemmäs kuun loppua siirryttiin, sitä enemmän alettiin jännittää sekä cooperia, että tulevia häitä!

Cooper-kenraaliharjoitus poikien kera.

Lokakuun neljäntenä pingottiin cooperia, josta suureksi helpotukseksi sain juostua vaadittavat 2800 metriä. Illalla juoksun jälkeen kämppistytöt järkkäsivät minulle minipolttarit, kävimme syömässä yhdessä, ja kakkukin oli leivottu. Tuo päivä kokonaisuudessaan oli minulle varmasti koulutaipaleen lempparein. Muutamaa päivää myöhemmin, lokakuun seitsemäntenä, menimme mieheni kanssa naimisiin. Se oli taas vuoden 2017 paras päivä. Päivä oli ihan mahtava, ja vaimona olo tämän miehen kanssa ensimmäisten kuukausien kokemuksella upeaa!

Riisimyrskyssä!

Lokakuuhun mahtui myös häämatka Japaniin, ja koulussa 100% testi. Molemmat omalla tavallaan ikimuistoisia tapahtumia. ;) Aloitin myös psykologian perusopinnot avoimessa yliopistossa, mistä olen haaveillut jo aika pitkään. Aika vaan tuntui hyvältä, vaikka elämä olikin hektistä talosuunnittelujen, koulun, ja kaiken muun menon ja meiningin ohessa. Vuoden vaihteeseen mennessä ehdin tehdä psykologianopintoja 10 opintopisteen edestä, eli koko vuodelle 2018 jäi jäljelle vain 15 opintopistettä - uskon tekeväni ne yhtä suurella innolla ja mielenkiinnolla, kuin nämä ensimmäisetkin kymmenen. 

100% testi suoritettu!

Marraskuussa koulu alkoi häämöttää jo loppuaan. Koulussa tehtiin lihaskuntotestit, joiden tuloksiin olin varsin tyytyväinen, vaikka parannettavaakin vielä jäi. Lisäksi meillä oli talonpolttoharjoitus, joka taisi samalla olla viimeinen savusukellukseni kouluaikana. Marraskuuhun mahtui myös useita soveltavia harjoituksia, joissa päätiin vielä treenaamaan erilaisten keikkojen ajamista harjoitusalueella. 

Talonpolttoharjoitus.

Muita marraskuun huippuhetkiä olivat esimerkiksi isänpäivä, jonka kunniaksi veimme iskän katsomaan Metsän ja Järven tarina -näytöstä, johon musiikin tuotti sinfoniaorkesteri, Johanna Kurkela ja kuoro. Seuraavana viikonloppuna kävimme mieheni firman Suomi 100 -juhlissa, joka olikin hulppea ja upea tapahtuma. Samana viikonloppuna kävin myös serkkuni 18-vuotispäivänä hänen kanssaan kuuntelemassa Queenia ja Adam Lambertia. Oli upeaa päästä kuuntelemaan livenä bändiä, jonka musiikkia olen kuunnellut vuosikaudet, ja jonka biisin usein valitsen laulettavaksi karaokessa. ;) Myös Adam Lambert oli suosikkejani joskus lukiovuosina, ja upeasti hän sopikin Queenin laulajaksi. Marraskuun lopussa kävimme kummityttöni 8v synttäreiden kunniaksi Superparkissa, juhlimme ystäväni synttäreitä, ja yhtenä kohokohtana saimme kolmannen kummilapsemme!

Joulukuun alussa aloitin työni lastensuojelussa. Tasapainoilin koulun viimeisten viikkojen suorittamisen, ja töissäkäynnin välillä, ja lisäksi olin aika kipeänä koko kuukauden. Olen sairastanut lähinnä kovaa yskää nyt 7,5 viikon ajan, mikä on väkisinkin vaikuttanut vähän kaikkeen elämiseen, eniten toki treeneihin. Joulukuussa kävin lääkärissä, mutta se ei tuonut tilanteeseen kaipaamaani helpotusta. Huomenna käyn hierojalla, että saisin laukaistua yskimisen aiheuttamaa alaselänkramppia. Ensi viikolla pitänee käydä uudestaan lääkärissä, jos ei yskä siihen mennessä helpota, viimeksi kun sanottiin, että kaksi kuukautta on ihan normaalia yskiä..

Joulukuun ykkösjuttuja tietysti oli valmistuminen haluamaani ammattiin. Valmistujaispäivä oli upea, lähinnä siihen kuuluvien ihmisten takia. Juhlimme pienellä kokoonpanolla, mieheni ja vanhempieni kanssa. Tammikuussa aiomme vielä juhlia ystävieni kanssa, mikä on sekin mahtavaa! Pistää nöyräksi ajatella, miten paljon olen saanut apua tämän palomies-unelmani kanssa. Eniten nyt tietysti mieheni, joka on varmasti stressannut koulujuttujani (ja kouluun pääsyä) vähintään yhtä paljon kuin minä. Etäsuhteessa oleminen puolentoista vuoden yhdessä asumisen jälkeen oli myös oma juttunsa, mutta on ollut hienoa huomata, että suhde toimii, oli olosuhteet mitkä tahansa. Mieheni lisäksi ystäväni ovat juosseet kanssani treeni-coopereita, ja tsempanneet projektin kanssa. Vaikka kouluaikana on ollut haastavaa löytää tarpeeksi aikaa nähdä kaikkia kavereita, rakkaimmat ystävät ovat kyllä pysyneet menossa mukana, vähintään whatsappin ja puheluiden ansiosta.

Nyt olemme sitten seuraavan vuoden puolella, ja olemme pohdiskelleet suunnitelmia tulevalle vuodelle. Toivottavasti tässä ihan ensimmäisten kuukausien aikana selviää kesätyöt palomiehenä. Nyt teen lastensuojeluhommia, joissa nykyinen työsopimukseni on helmikuun loppuun. Uskoisin työllistyväni tälle alalle niin pitkään, kunnes pääsen aloittamaan palomiehen työt. Onneksi molemmat alat ovat minulle mieluisia!

Talon rakentaminen alkaa toivottavasti lumien sulettua, ja tämän vuoden 2018 suurin tavoite olisi muuttaa meidän uuteen taloomme. Siihen sitten mahtuu monta tilannetta hullummaksi muuttavaa elementtiä, kuten mahdollinen koiranpentu. Uskoisin, että tapahtumarikkaudessaan tämä vuosi ei siis välttämättä häviä ollenkaan edelliselle. Toisaalta ei tuo 2017 tuntunut sekään mitenkään rankalta tai hullulta, enemmänkin tuntuu siltä, että asiat menevät eteenpäin luontevasti omalla painollaan. En ole siis itsestäni havainnut uupumisen merkkejä, ja pitänee kuunnella myös tulevina vuosina, ettei sellaisia pääse ilmestymään! :)