keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Työt toi mukanaan treeni-innon

Ai että, kun voikin tuntua mukavalta työnteko! En voi tarpeeksi kehua oman aseman työporukkaa, joka nyt ainakin toukokuun ajan pysynee samana. Olen päässyt korkkaamaan työnteon niin paloautossa kuin ambulanssissa, ja molemmissa on vuorot mennyt todella mukavasti, ja keikkojakin on jo päässyt kokemaan laidasta laitaan.

Olen myös löytänyt (taas) uudestaan oman treenimotivaationi. Ihailen niitä ihmisiä, jotka päivästä, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen pysyvät motivoituneena, mutta itse en taida kuulua heihin. Pääsääntöisesti pidän kyllä ihan hyvänä sitä, että treenit eivät enää hallitse elämääni samalla tavalla kuin joskus koripalloiluaikoinani, mutta nyt olen ammatissa, jossa tasaisen hyvä kunto on yksi tärkeistä välineistä hyvän työtuloksen saavuttamiseksi, joten ihan ei voi jäädä sohvallekaan makaamaan - ja hyvä niin.

Me kesäsijaiset teimme vuosittaiset kuntotestit ensimmäisten kolmen työvuoron aikana. Työsopimus oli ehdollinen, kunnes nuo testit on suorittanut, ja lisäksi saanut terveen paperit lääkäriltä. Lihaskunto-osuus meni itselläni ihan hyvin, mutta pyöräilyosuus oli jopa odottamaani haastavampi. Se meni läpi aivan rimaa hipoen, enkä voi muuta kuin katsoa peiliin. Tämän vuoden puolella on ollut suoraan sanottuna niin monta muuta asiaa omien treenien edellä, että etenkin aerobinen puoli on tullut laiminlyötyä aika pahasti.

Olen miettinyt viimeisen puolen vuoden ajan (ja itse asiassa odottanut jo kauhulla etukäteenkin), että mikä minun urheilullinen tavoitteeni tulee olemaan sen jälkeen, kun olen suorittanut kaikki koulun kuntotestaukset. Olen aika tavoitekeskeinen ihminen ainakin urheilussa, eikä minulle "urheilun ilo", ole koskaan ollut se syy, miksi haluan urheilla. Olen syttynyt kilpailusta, halunnut aina kehittyä ja kulkea kohti seuraavaa tavoitetta. En ehkä ihan vieläkään tiedä, mikä se seuraava tavoite on, mutta ainakin tämä kuntotestaus sai aikaan sen, että olen taas saanut itseäni niskasta kiinni.

Sen lisäksi, että olen saanut itseäni niskasta kiinni, olen myös alkanut taas ensimmäistä kertaa sitten viime kesän nauttia treenaamisesta. Tähän on varmasti osasyynä myös meidän työporukka, jonka kanssa on ollut tosi mukava treenata. Joukkueurheilijana tuo yksin puurtaminen tuntuu välillä vähän haastavalta, joskin treeni-innon löydettyäni sekin on taas onnistunut ihan mukavasti.

Viime vuorossa käytiin porrasjuoksemassa aikaa vastaan. ;)

Letkunkantohommissa.


torstai 3. toukokuuta 2018

Kesätyöt alkoivat

Kesätyöt tosiaan alkoivat viime viikon torstaina perehdytyspäivien merkeissä. Torstaina meille kerrottiin ensihoitoon liittyvistä asioista, perjantaina pelastuspuolen jutuista, ja maanantaina vielä kerrattiin käytännön harjoitusten merkeissä korkealla työskentelyä sekä paineilmalaitteiden käyttöä.


Laskeutumisharjoitus Hervannan paloasemalla.


Ensimmäisen työvuoron oli tarkoitus olla tulevana perjantaina, mutta tilanteet muuttuvat, ja me kakkosvuorossa olevat kesätyöntekijät saimmekin jäädä heti maanantain perehdytyksen jälkeen työvuoroon. Minä ja rinnakkaiskurssilta valmistunut toinen kesätyöntekijä menimme Tampereen keskuspaloasemalle paloauton takapenkin täytteeksi. Liityimme vuoron vahvuuteen noin klo 16 aikaan, ja siinähän se vappuaatto kuluikin mukavasti aina vappupäivän aamuun asti.

Kevään aikana mielessä on pyörinyt monenlaisia mietteitä kesän ja tulevan työuran suhteen. Kieltämättä on jännittänytkin, miten sitä muistaa kuinka toimitaan, kun koulun loppumisen jälkeen ei ole puoleen vuoteen näitä asioita päässyt treenailemaan. Perehdytyspäivissä jo tuli kuitenkin sellainen olo, että kyllä se tästä! Töissä oppii, ja palokuntapoppoo on ainakin tähän asti aina neuvonut, jos jotain ei itse ole osannut.
Viime viikkoon mahtui kesätöiden lisäksi kauan odotetun koiranpennun kotiutuminen, ja tähän karvapalloon tutustuminen. Täytyy tunnustaa, että vuorokauden erojakso pennusta työvuoron takia tuntui varsin pitkältä, mutta onneksi nämä välipäivät saa viettää tiiviisti perheen parissa. Me muutettiin ennen pennun tuloa mökillemme asumaan, ja siellä luonnon helmassa on niin koiran kuin omistajan mukava elellä - vaikka eletäänkin nyt ilman juoksevaa vettä, ulkohuussia käyttäen ja tupa kamiinalla lämmittäen.


Pihahommia riittää, mutta onneksi on tällainen apulainen.


Puolet päivästä menee touhutessa, puolet nukkuessa.