maanantai 30. syyskuuta 2019

Äitiyslomalta hei!

Olen muutaman kuukauden ajan harkinnut kirjoittelevani tänne vähän kuulumisiani, mutta koska en ole saanut aikaiseksi, se ei varmaankaan ole ollut kovin korkealla prioriteettilistallani. Kuitenkin olen kokenut blogin hengissä pitämisen siinä mielessä palkitsevana, että olen saanut tätä kautta mukavia viestejä, ja kesän mittaan blogin Facebook-tilillekin on ilmaantunut joitain uusia seuraajia, mistä tulee satunnaisesti ilmoituksia. :) Tästä tekstistä kiitos kuuluu sinulle, joka tänään viestittelit omasta tilanteestasi ja haaveesta opiskella palomieheksi, sain sen ansiosta puhtia kaivaa blogin esille ja kirjoittaa!

Viimeinen tekstini blogiin on tammikuulta, jolloin tein päivätyönä kuntotestausta työkavereilleni. Kuntotestauksen parasta antia oli se, että pääsin tapaamaan ison osan palomiehiä ja esimiehiä eri asemilta ja eri työvuoroista. Kuntotestausta tein helmikuun loppuun asti, jolloin työnantajan kanssa yhteisymmärryksessä pääsin erityisäitiysvapaalle kotiin. Ehdin siis olla kotosalla melkein neljä kuukautta ennen meidän vauvan syntymää. Aika meni hyvin ja nopeastikin, pitenevistä päivistä nauttien. Rehellisesti sanoen en tehnyt mitään kovin erikoista, mutta ehkä se tuli tarpeeseen sen jälkeen, kun oikeastaan koko aikuiselämän on ollut monta rautaa tulessa, ja aiempia palkallisia lomia esimerkiksi vietettynä kokonaiset 2 viikkoa koko 27-vuotisessa elämässäni.

Touko-kesäkuussa tehtiin mieheni kanssa pihahommia, että niitä ei tarvitsisi vauvan syntymän jälkeen murehtia. Lapion varressa taisin olla vielä pitkälle lasketunajan jälkeen, mikä kertoo siitä kuinka hyvä fiilis ja vointi oli ihan loppuun asti. Vauva syntyi lopulta 1,5vkoa lasketunajan jälkeen, juhannus-sunnuntaina.

Churro on ottanut ihanasti meidän uuden perheenjäsenen vastaan. Kuva huhtikuulta.

Vapputyyliä mahan kanssa ;)

Viikko ennen synnytystä. :) 

Tiivistettynä nämä reilut 3kk on menneet tosi ihanasti. Vauva lienee perinyt äitinsä loistavat unenlahjat, täällä kun on jo melkein parin kuukauden ajan nukuttu öitä heräilemättä kertaakaan syömään. Myös ruoka maistuu ja vauva kasvaa, ja söpö, iloinen tyttö on kyseessä muutenkin. Puolet tuttavista/lähipiiristä sanoo, että kyseessä on helppo ja rauhallinen lapsi, toinen puoli manailee homman kääntyvän kamalaksi viimeistään hampaiden puhjettua. Me otetaan päivä kerrallaan, eikä viitsitä murehtia tulevasta.

Sen verran tulevaisuus kuitenkin on mielessä, että minulla töihin paluu koittanee ensi keväänä toukokuun alusta. Silloin on aika isän ja tyttären kokeilla kaksin oloa ja äitin päästä takaisin sorvin ääreen. 

Onneksi meidän perheessä on vauvalla ollut heti pienestä pitäen kaksi aktiivista vanhempaa, vaikka toki imettäminen tarkoittaa sitä, ettei kovin kauas pääse kotoa karkaamaan. ;) Vauva taisi olla viikon vanha, kun pääsin meidän koiran kanssa treenaamaan ensimmäisen kerran, ja sen jälkeen treenejä on ollut viikottain pari-kolme. Perheen kanssa päästiin myös heti alusta alkaen kävelyille, ja jälkitarkastuksen (ja äitiysfyssarin tapaamisen) jälkeen aloitin myös meidän kotisalilla kevyet treenailut. Kyllä tekee päälle hyvää päästä päivittäin tunniksi tai pariksi tekemään omia juttuja, ja varmaan isällekin arvokasta saada olla lapsen kanssa ilman vieressä vahtaavaa äitiä!

Vaikka olen päässyt tekemään ja treenaamaan aktiivisen puolison ja hyvin nukkuvan vauvan ansiosta, en tosiaankaan ole vielä palautunut raskaudesta ja synnytyksestä. Kilojakin on jäljellä, ja saa ollakin. Tuleepa hyvää treeniä lisäpainoleuanvetoon ihan omasta takaa. :D Tavoite on olla työkunnossa toukokuussa, ja onneksi pohja on kuitenkin olemassa, eli ei tarvitse ihan nollista lähteä liikkeelle. 

Pari viikkoa sitten kokeilin tehdä testiliikkeenä penkkipunnerruksen, kyykyn ja leuat, jotta tiedän vähän, missä tällä hetkellä ollaan menossa. Tuloksena penkissä 15x45kg, kyykyssä 18x45kg ja yksi leuka. Leuat varmaan kehittyvät sitä mukaa, kun paino putoaa ja lihakset elpyvät.

Minä ja Churro tänään salilla vauvan päikkäreiden aikaan.

Täytyy tunnustaa, että vaikka äitinä- ja kotona oleminen on etuoikeus, odotan tosi paljon takaisin töihin pääsyä. Olen kuitenkin ollut palomiehen töistä poissa jo 10 kuukautta, mikä on suunnilleen sen aikaa, mitä ystäväni ovat kokonaisuudessaan olleet kotona yhden lapsen kanssa. Minulla kuitenkin päätöksen teko töihin paluusta auttoi siihen, että alun pienen ahdistuksen jälkeen opin taas nauttimaan tästä kotona vauvan kanssa vietettävästä ajasta. Ehkä jos olisin ollut ennen lapsen saamista kauemmin töissä, tai en olisi viihtynyt siellä niin hyvin, olisi äitiyslomani kestänyt kauemminkin, mutta tässä elämäntilanteessa olen tyytyväinen tekemiimme päätöksiin. 

Mukavaa syksyn jatkoa kaikille, palaillaan! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti