perjantai 26. toukokuuta 2023

Uusi ura CERN:ssä

Moi kaikki,

mun edeltävät kuulumisten kertomiset jäi luonnoslehtiöön, ja onhan tässä parissa vuodessa taas tapahtunut yhtä sun toista.

Meidän nuorin lapsi täytti juuri 2 vuotta, ja vanhempi kohta 4v. Meidän Churro-koira sai vuosi sitten pentuja, joista yksi, Nacho, jäi meidän perhettä ilahduttamaan (ja raivostuttamaan).

Viime huhtikuussa palasin toiseen kertaan äitiyslomien jälkeen töihin. Paluu tuntui älyttömän hyvältä, mutta kuntotestien kanssa oli vielä isompia haasteita kuin edellisen raskauden jälkeen. Sain kuitenkin toukokuussa testit läpi, ja olin taas savusukelluskelpoinen.

Kesäkuussa töissä ollessani mieleeni pälkähti ajatus, jota en ollut aiemmin ajatellut. Muistin joskus kouluaikoinani kuulleeni puhetta CERN:stä, jossa joitain suomalaisiakin palomiehiä on ollut töissä. CERN on tieteellinen tutkimuslaitos, joka sijaitsee Ranskan ja Sveitsin rajapinnassa. Siellä on mm valtava ydinhiukkaskiihdytin, ja tutkimusaiheina on mitä vaatimattomimmin muun muassa antimateriat ja maailmankaikkeuden synnyt. En ollut aiemmin miettinyt ulkomaille muuttoa vaihtoehtona perheen ja töidenkin takia. Työn sisältö Suomessa vastaa omaa näkökulmaani lähes täydellisestä työpaikasta, joten miksi vaihtaisin paikkaan, jossa työn sisältö ei olisi samanlainen.

Edelliskesänä kuitenkin tuntui, että olin jo muutenkin vähän äitiyslomieni aikana saanut irtiottoa omaan virkaani, ja asioita pystyi katsomaan erilaisesta perspektiivistä. Lapset olivat 1- ja 3-vuotiaita, juuri siinä iässä, missä voisi vielä lähteä viideksi vuodeksi ulkomailla sotkematta kovin pahasti heidän sosiaalisia suhteitaan.

Mieheni oli saman tien lähdön kannalla, ja itsekin innostuin koko ajan enemmän ja enemmän. Muutama päivä ajatuksen mieleen pompsahtamisen jälkeen pistin hakemuksen menemään, ja aloin päntätä ranskan kieltä, joka oli minulle täysin uusi aluevaltaus.

Hakuaika päättyi viime elokuun lopussa, ja siitä alkoikin pari kuukautta kestävä jännitysnäytelmä hakuprosessin eri vaiheineen. Lopputulos oli kannaltani mitä onnellisin, ja sain tietää loka-marraskuun vaihteessa saaneeni työn! Marraskuussa kävin tutustumassa uuteen työpaikkaani kuuden muun uuden palomiehen kanssa.

Työni alkoivat maaliskuun alussa 10vkon mittaisella perehdytysjaksolla. Siinä käytiin monipuolisesti läpi CERN:n erikoisuuksia, riskejä, ja alueita. Kaksi viikkoa sitten perehdytys loppui, ja siirryin omaan tiimiini.

Voi olla, että kirjoittelen tänne jossain vaiheessa jotain meidän työn sisällöstä, mutta en lähde lupailemaan. Kirjoitan kuitenkin elämästämme aktiivisesti Instagramissa nimimerkillä heininhulluttelut. Käykää ihmeessä seuraamassa ja pistämässä viestiä, jos aihe herättää ajatuksia! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti